Olen sairas lapsi sairaasta perheestä

Nimimerkki: Demonitar (13)

Kaikki alkoi jo liian aikaisin, mutta jos kertoisin kaiken, siihen menisi päiviä. Kerron nyt kuitenkin perheestäni.

Olimme varsin normaali perhe, (jos aikaisimpia ongelmiani ei huomioida) ja vanhempani erosivat kun olin n. 4-vuotias. Siinä vaiheessa en ymmärtänyt miksi. Ehkä itkin, ehkä en. Tuskin tajusin mitä eroaminen oli, ennen kuin se tapahtui. En muista mitään tästä, vain pelon ja hämmennyksen.

En edes muista, millaisia vanhempani olivat tuohon aikaan. En muista miltä he näyttivät, miten he reagoivat tapahtuneeseen ja miten siitä päästiin normaaliin arkeen. En ole koskaan saanut selitystä tälle erolle, joka muutti elämäni täysin. En ole enää edes uskaltanut kysyä, sillä en saa koskaan vastausta. Jostain syystä asia vain kummittelee vuosienkin jälkeen.

Viimeisen kahden vuoden aikana olen alkanut muistaa asioita. Muistan, miten minulta on kielletty jotakin, ja sitä on tehty heti perään. Muistan myös sen, miten epätoivoinen joskus olin, ja halusin uskoa, että joskus ihme tulee, ja vie minut pois. Vaikka kumpikaan vanhemmistani ei ole uskonut
Jumalaan, muistan päiväkoti-iässä ollessani pihalla yksin leikkimässä itku kurkussa rukoilleeni Jumalaa auttamaan kun en jaksa. 

Uniongelmani jo monien vuosien ajan ovat jääneet piiloon. Tänäänkin, äitini meni nukkumaan keskellä päivää, sillä nukkui vain neljä tuntia yöllä. Ja eihän siitä ole kuin neljä kuukautta hän sai selville, että valvoin kolme yötä putkeen (+raudanpuutostilani vain pahentaa väsymystä) ja passitti kouluun.
Kuulen hyvin usein lauseen ”Nyt on pakko jaksaa”, vaikka hän itse lepää silloin, kun vain käy. Mutta minun kohdalla ei käy sitten koskaan.

Isäni taas olettaa minulta asioita. Veljeni ja minä olemme niitä kympin lapsia, mutta jossain menee raja. Viimeisin kouluvuosi oli suorastaan paskaa, en pystynyt keskittyä koulussa, ahdisti, ja se loputon väsymys. Olin melkeinpä toimintakyvytön, aina jonkun piti melkein raahata minut kouluun. Ja sitten hän suuttuu, kun saan kutosen ruotsin kokeesta. Olisin kuulemma pystynyt parempaan ja vain laiskottelen. 

Minua siis syyllistetään siitä, että en jaksa. Miten enää voisinkaan jaksaa? En luota kehenkään, en omista ujouteni takia sosiaalisia taitoja, ja kaikki muutenkin välttelevät tai vihaavat minua.