Musta tulee pääministeri

Nimimerkki: Negatiivinen (14)

Kirjoitan myöhemmin ehkä koko reissuni tänne, mutta nyt saatte vaan tiivistelmän. (Puhun oikeesti savon murteella, mutta mä/sä on lyhyempi kirjottaa)

Mua ollaan kiusattu ensimmäisestä luokasta asti, mutta välillä on ollut valoisia pätkiä, kun vanhemmat on kausityöntekijöitä Lapissa. Yksinäisyys on parina viime vuonna ollu tosi läsnä. Ihmiset ei tykkää mun (ulospäinsuuntautavasta, rempseästä?) luonteesta, ja suunnilleen juoksee kirkuen karkuun tai vaan kattoo vieres sillee mitä hithoo tuo taas puuhaa…Paniikkikohtaukset, täriseminen, yliajattelu ja liika itkeminen on lähes arkipäivää. Pelkään alkoholia ja muita päihteitä, r*i***tuksi tulemista ja isoja miehiä. Olen yliempaattinen ja tunnen muiden kivun liiankin hyvin. Ihmisiä on helppo lukea.

Selviytymiseen auttaa paniikkihetken jälkeen rauhoittuminen, juuri siihen tarkoitukseen luodun soittolistan kuuntelu ja itselleen puhuminen. Illalla kun ei saa nukuttua kuvittelen usein (mikäli juuri sillä hetkellä on) ihastuksen tai jonkun muun tärkeän ihmisen siihen viereen. Kuraattorille puhumisen sai ajatuksia vähän järjestykseen (ei se ymmärtäny mut pääsin avautuun jollekki, hän oli ainoa joka jaksais kuunnella mun lätinöitä maailman kamaluudesta). Itessä häiritsee edelleen moni juttu, mutta valoa näkyy pitkän tunnelin päässä (tai sit se on vaan joku pimeässä loistava elukka).

❤️Onnea matkaan kaikille jotka kamppailee näiden asioiden kanssa, sie selviät kyllä❤️