Mua ahdistaa

Nimimerkki: nönönönö (20)

Mua ahdistaa elämä. Ajatus tulevasta.

En oo opiskellu itselleni ammattia, koska en tiedä mitä haluan tehdä työkseni.  Työkin ahdistaa ja hyvin usein mä uppoon miettimään sitä, miten tää maailma pyörii.

Sä synnyt, opettelet kävelee, syömään itse, puhumaan, ajaa polkupyörää. Oot viaton, etkä tiedä maailmasta paljoakaan. Oot onnellinen lapsi.

Meet ala-asteelle. Saat kavereita, leikit, hymyilet. Kokeista tulee hyviä numeroita. Todistukset on keskiarvolta yli 8. Vanhemmat on ylpeitä.

Yläasteella alkaa keskittyminen opiskeluun horjua. Tulee murrosikä, saatat alkaa polttamaan ja kokeilla alkoholia. Tähän mennessä myös kaveripiirisi on muuttunut. Kokeiden arvosanat tippuu, samoin käy myös todistuksille. Keskiarvo enää 6,5. Sua ei kiinnosta koulu, tahdot elää elämääsi ja pitää hauskaa ja tehä sitä mistä itse tykkäät.

Suoriudut peruskoulusta huonoin arvosanoin, mutta oot ilonen että oot vihdoinkin vapaa. Tulee hetki, kun sun pitää päättää menetkö lukioon vai ammattikouluun. Mistä mä tiedän? En mä oo miettiny sellasta ollenkaan. Miten 15 vuotias voi tietää mikä ala häntä kiinnostaa? Jotkut tietävät, suurin osa ei.

Haet yhteishaussa jonnekkin, mikä ei vähääkään kiinnosta. Pääset kouluun. Tähän mennessä stressi ja koulusta tulevat paineet ovat ottaneet sinusta vallan. Et hymyile enää paljoa. Saatat pitää välivuoden, koska ala ei kiinnostakaan. Alat harkita alan vaihtamista, tai kenties kokonaan uutta alaa.

Päähäsi sattuu, ahdistus kasvaa, koska et tiedä mitä tekisit. Mietit millaista olisi olla miljonääri. Ei tarvitsisi tehdä mitään. Saisit vain asua hulppeassa luksus kodissa, ilman murheita työnteosta tai rahasta. Sulla olis kaikki aika maailmassa ja voit tehdä melkein mitä vain.

Totuus on kuitenkin, että harva meistä on miljonääri. Saako rahalla onnea? Kyllä. Kyllä saa. Ei välttämättä rakkautta, mutta onnea kyllä.

Raha on maailman suurin ongelma. Toisilla sitä on miljardeja, toisilla vain 400e/kk toimeentulotukea.

Epäreilua, eikö?

Aikuiset käyvät töissä, yrittävät elättää perheen mutta silti tekee tiukkaa. Huomaat, kuinka vanhempasi ovat ärtyneitä ja väsyneitä. Ei ihme, he käyvät töissä. Ei heillä ole luksuskotia tai uutta velatonta audia pihassa.

Lomat on lyhyitä. Ehkä 3 viikkoa vuodessa. Yrität säästää, mutta lapset tahtovat mopoauton ja uusia vaatteita. Se siitä sitten.

Haluaisit nähdä maailmaa, käydä upeissa paikoissa joita olet ihaillut googlen kuvahaussa. Tämä jää vain haaveeksi, sillä olethan yhteiskunnan orja.

Meidän tehtävä on vain syntyä, tehdä työtä, maksaa veroja joka ikisestä asiasta, jäädä eläkkeelle ja maatua.

Missä vaiheessa elämästä ehtii nauttia? Miksei maailman rikkaimmat ihmiset lahjoita osaa rahoistaan paikkoihin, joissa sitä eniten tarvitaan? Miksi ”tavallisten” työntekijöiden palkka on niin pieni, vaikka työ on useimmiten raskaampaa kuin niillä, jotka esim. eduskunnassa nukkuvat torkkupeittojensa alla samalla tienaamalla useita tuhansia euroja?

Maailma on täynnä vääryyttä.

En tahtoisi ajatella itseäni yhteiskunnan orjana, mutta niinhän se menee. Me olemme kaikki orjia. Jos et käy töissä, et pärjää.

Vaikka kävisit töissä, et pärjää välttämättä siltikään. Kun käyt töissä, ei sinulla ole aikaa nähdä maailmaa.

Mua ahdistaa niin paljon.. Haluaisin vain muuttaa maailman paremmaksi paikaksi.