Miten pahin voi olla ohi?

Nimimerkki: hän ei itke (13)

Moi! Törmäsin tälläseen sivustoon ja päätin kirjoittaa oman tarinani. Kun muualla maailmalla on ekr. ja jkr. niin mulla on ennen ja jälkeen isän kuoleman. Mun elämä jakautui kahtia 9.9.2014 ja nyt mä kerron miten.

Mä en muista mun heräämistä, mutta mä muistan, kun mä kävelin keittiöön. Sieltä kuulu meteliä joten mä ajattelin sen olevan meidän koira. Olin juuri huutamassa sille, et pois, mutta sitten huomasin sen olevankin mun mummi. ”En haluu loukata, mut mitä sä teet tällä?” kysyin häneltä. ”Äiti on kipee ni mä lupasin viedä pienet hoitoon” mummi vastasi. Vasta jälkeenpäin mä huomasin mummin oudon käytöksen. Jos en olisi ollut unenpöppörössä olisin arvannut hänen salailevan jotain. Mutta juuri heränneenä jätin epäilyni sikseen.

En muista koulupäivästä mitään, mutta, kun tulin kotiin toinen pikkuveljeni oli ovella minua vastassa. Hän kertoi, että äitini oli sairaalassa. En osannut epäillä, että kaupungin keskustassa asuva isäni ei olisi kunnossa. Huomasin pian, että meillä oli hirveästi vieraita. Kaikki sukulaisia. Toinen koiramme oli niin sekaisin etten saanut lohtua häneltä ja sisarukseni olivat yhtä järjiltään, joten menin marsujeni luo. Otin nuo kaksi palleroa syliini ja itkin. Pelkäsin, että äidilläni oli syöpä.

Viimein äitini tuli kotiin ja huomasin hänen kädessään muovipussin jossa oli auringonkukka. Niitä pusseja sai apteekista. Äitini kutsui minut ja sisarukseni huoneeseen jota kutsuimme välitilaksi. Hän istuutui levitetylle sohvalle ja sanoi jotain tälläistä: ”Isi katosi tänään ja hänet löydettiin…..” aika pysähtyi. Aivoissani muodostui sana ”kuolleena” ja siitten äitinikin sanoi sen: ”kuolleena”. Tuijotin äitiäni epäuskoisena. Vatsassani muljahteli ikävästi ja yritin itkeä, mutta kyyneleet eivät pudonneet. Minulle oven avannut pikkuveljeni alkoi itkeä hysteerisesti, mutta kaksi nuorempaa sisarustani vain istuivat niin, kuin minä.

Hetken kuluttua nainen astui sisään huoneeseen. Äiti kertoi hänen olevan nuorisotyöntekijä. Kummitätini oli sukua naiselle ja oli soittanut hänet paikalle. Muistini katkeilee tässä kohtaa, mutta muistan hänen antaneen minulle kirjan nimeltä ”Tyttö ja Naakkapuu” kirja oli mielestäni surkea, mutta muistan sen yhä.

Laitoimme talon myyntiin hieman isäni kuoleman jälkeen. Kun ostaja viimein löytyi meillä oli viikko aikaa muuttaa ja, kun meillä oli silloin valtava talo, operaatio osoittautui hankalaksi. Kaiken kukkuraksi isäni asunto piti tyhjentää ja hautajaiset olivat tulossa. No kaikki onneksi järjestyi jotenkin. Muutimme takaisin synnyinkylääni. Rahan ja ajan puutteen takia äitini päätti etsiä pikkukylästä vuokra-asuntoja. Vain yksi löytyi. Kerrostaloa kutsuttiin Lasinkulmaksi. Se oli niin huonokuntoinen, että parvekkeille ei saanut astua jalallakaan, sillä niiden sortuminen oli hyvin todennäköistä. Talolla oli muutenkin huono maine. Kunta sijoitti sinne kaikki narkkarit, alkoholistit tai muutenkin köyhät ihmiset, joilla ei ollut varaa parempaan. Saimme pienen kaksion ja perheeseemme kuului viisi ihmistä ja kaksi koiraa. Koiramme muuttivat tilapäisesti isovanhemmilleni ja me lapset jaoimme saman makuuhuoneen.

Meillä oli kyllä ihan mukavaa. Tapasin vanhoja ystäviäni ykkös ja kakkosluokalta ja annoin nimiä naapureille. Hessu, yläkerranmies, roikkosilmä ja kissanainen. Asuimme kerrostalossa noin vuoden, kunnes löysimme uuden kodin. Se oli samassa tuppukylässä ja ei hirveän kaukana koulustani. Sinne me muutimme ja asetuimme. Koiramme muuttivat takaisin meille, mutta matkan aikana marsuni oltiin myyty pois. On ihanaa omistaa oma huone ja oma tila.

Vaikka kaksi vuotta on jo kulunut isäni kuolemasta, olen silti rikki. Kaikki sanovat, että pahin on ohi, mutta jos haluan palata vuoden taakse päin jolloin en vielä tajunnut kaikkea. Miten pahin voi olla ohi? Jos nyt tuntuu pahemmalta, kuin ennen. Miten pahin voi olla ohi?