Miksi kaikki meni näin?

Nimimerkki: Erakko (13)

Minulla oli kai rankka lapsuus. Minulle tulee joskus huono olo, kun valitan siitä. Tiedän ettei minulla ole varaa valittaa, kun maailmassa on niin paljon ihmisiä, joilla menee huonommin kuin minulla.
Kun olin 4-vuotias, isäni joutui sairaalaan allergisen reaktion takia. En saanut nähdä häntä sairaalassa. Minulle on kerrottu, että äitini halusi, että näen isäni vasta, kun hän on hereillä. Hän ei sitten herännyt. Äitini alkoi sitten pian isäni kuoleman jälkeen polttaa tupakkaa. En tiedä milloin se tapahtui, mutta äitini sairastui vielä masennukseenkin. Äitini laihtui kovasti, kun hän ei kai syönyt tarpeeksi.
Minulla oli kovasti ongelmia koulun kanssa. Joko tulin kouluun myöhässä tai en ollenkaan. En tehnyt läksyjä. Luulin silloin, että se on normaalia. Äidilläni ei ollut voimia siihen, että hän olisi laittanut minut kouluun.
Toisella luokalla luokallemme tuli poika, joka alkoi kiusaamaan minua ulkonäköni takia. Muiden poikien mielestä hän kai oli cool, jolloin he joskus liittyivät siihen. Kerroin asiasta aikuisille ja se saatiin pääosin lopetettua. Jossain vaiheessa lähes kaikki luokkani tytöt kääntyivät minua vastaan, tai niin minusta ainakin tuntui.
Ongelmat koulun kanssa jatkuivat. Syömiseni koulussa jäi siihen, että söin ehkä puoli lusikallista ruokaa. Joskus jopa kokonaisen lusikallisen. Kotona söin paljon. Etenkin herkkuja. Kun kolmas luokka alkoi, tulin oikeaan aikaan kouluun, tein ainakin joskus läksyt. Söin edelleen huonosti. Asiat näyttivät menevän hyvään suuntaan. Joululoman jälkeen, en mennyt kouluun. Olin vain kotona.
Jonkin ajan päästä äitini joutui mielenterveysongelmien takia sairaalaan. Muutin isovanhemmilleni asumaan. Kävin koulussa. Söin normaalisti. Äiti sai vihdoin apua, jota hän tarvitsi. Minulle oli sanottu etten pääse neljännelle luokalle. Mutta minä kirin muut uudessa koulussa. Pääsin neljännelle. Sain luotettavia ystäviä. Luulin että; Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta ei.
Kuudennella luokalla äitini sairastui syöpään. Muistan lauseen, jonka sanoin äidilleni, kun sain tietää äidin syövästä. "Äiti, älä kuole… En halua olla orpo." Itken melkein nytkin. Äitini on taistelija. Hän on selvinnyt niin monesta. Hän tulee selviämään. Isoisäni, joka on ollut minulle pitkään kuin oma isä, sairastui hänkin syöpään. En tiedä selviääkö hän. Hänkin on tastelija. Hänen poikansa kuoli. Aivoinfarkti.
Aloitin yläkoulun syksyllä. Minusta on tullut se erakko, joka istuu yksin nurkassa. Olen toisinaan yksinäinen, kai. En vain sovi mihinkään kaveriporukkaan. Ne kaveriporukat ovat olleet alakoulusta asti yhdessä, jotkut kaveriporukat ovat yhdistyneet. Tunnen itseni vain ulkopuoliseksi porukassa. Oma kaveriporukkani hajosi, kun lähdin yläkouluun. Suurin osa ystävistäni jäi alakouluun, osa muutti. Minulla on kyllä kavereita, mutta he ovat usein omissa porukoissaan.
Kun meillä alkoi terkka. Tutkin sen kirjaa. Löysin sieltä masennuksen oireet. Suurin osa niistä piti paikkansa minun kohdallani. Olenko minä masentunut? Minulle ei ole diagnosoitu mitään, joten en ole varma. Olen usein hyvin väsynyt. En jaksa. Ahdistaa. Ihmiset joita en tunne ahdistavat minua. Minun tekee välillä mieli satuttaa itseäni, mutta en usein vain kykene, pelkään kipua liikaa. Se on kai hyvä asia. Joskus tosin lyön itseäni. En jaksaisi lähteä mihinkään. Haluaisin vain olla kotona ja kuunnella musiikkia. Nukkua. En tiedä liityykö tämä mitenkään mihinkään, mutta syön sormieni ihoa. Se on kai minulle joku pakkomielle. En vain voi lopettaa. Vaikka yrittäisinkin vältellä sitä, kohta huomaan taas syöväni sitä.
Minulla oli myös jossain vaiheessa niin sanottu "verenhimo". Minun teki mieli viiltää itseäni ja imeä haavasta verta. En kuitenkaan kyennyt. Hyvä. Musiikki on minulle todella tärkeää. En selviäisi ilman sitä. Lempiyhtyeeni Skillet, on minulle hyvin tärkeä. Olen usein ajatellut; "Jos ihminen voisi saada siivet, minä saisin tästä."
Näen joskus harhoja. Esim. kerran heräsin tunteeseen, että joku tuijottaa minua. kun katsoin ovelleni, siellä seisoi varjo/mies. Se ei mennyt pois, kunnes keksin rukoilla, jolloin näköharha meni pois.
Kiitos kun jaksoit lukea tarinani.