Miksi juuri minä

Nimimerkki: Sekaisin? (19)

Rakas mielenterveysongelma, en ensin uskonut sinun olevan totta, ennen kuin otit vallan elämästäni. Nyt en muista enää miten elin ilman sinua. Olet ensimmäinen ajatukseni, kun herään ja viimeinen, kun menen nukkumaan.

En toivottanut sinua tervetulleeksi elämääni. Sinä tunkeuduit tänne. Anna minun elää omaa elämääni, käyttää omaa ääntäni. Anna iloni takaisin. Et voi pitää minua vankina lopun elämääni. Pääsen pimeydestä pois keinolla millä hyvänsä ajan kanssa.

Mutta missä olisinkaan ilman sinua? Nauramassa kavereideni kanssa, elämässä normaalia elämää neljän seinän sisällä olemisen sijaan. Lukitset minut huoneeseen. Kidnappaat. Minulle on muodostunut Tukholman syndrooma, jollain kierolla tavalla olen kiintynyt sinuun. Joudun sivaltamaan itseäni, jotta tiedän tuntevani vielä jotain.

Niin paljon kunnianhimoa, mutta nolla motivaatiota. Miksi on niin vaikeaa rakastaa itseään? Miksi vihaan itseäni? Vastaus on simppeli, mutta silti niin monimutkainen. Koska olen minä, ansaitsenko parempaa sittenkään? Siellä missä on vihaa, on aina kipua pinnan alla. Tarvitsen pelastusrenkaan päästäkseni takaisin pinnalle.

Haluaisin puhua asiasta, helvetti. Haluaisin huutaa, haluaisin kirkua, mutta ainoa mitä pystyn tekemään on kuiskata ”olen okei ”. Tämä on sairaus, ei päätös. Tämä ei toimi niin, että herään eräänä päivänä ja sanon ”haluan olla onnellinen” ja yhtäkkiä muutun onnelliseksi. Usko minua, olen yrittänyt.

Kaikista pahinta on, että syyllistän itseäni kaikesta pahasta mitä olen kokenut, inho itseäni kohtaan on ylitsepääsemätöntä. Hiljaisuuteni on vain yksi tavoistani kertoa kivusta. Jotkut meistä viiltelevät ja jotkut syövät purkillisen ryynejä, hetkellinen selviytymistapa.

Karkaa hetkeksi pääsi sisältä. Pääsitkö pakoon? En minäkään. Kuka olen, kun kukaan ei katso? Haamu, vain varjo itsestäni, näkymätön, turha, säälittävä.

Se on kamalaa kuinka hemmetin kovasti yritän, mutta mikään ei näytä riittävän edes itselleni. Tuhoan itseni, että sinä et voi. Olen perhonen ilman siipiä. Joskus kasvatan ne vielä takaisin. Sanon liian usein, että tämä on viimeinen kerta. Millon tajuan, että olen täynnä valheita..

Demonisi lohduttavat sinua oudolla tavalla, kun kukaan muu ei. Siksi niistä on niin vaikeaa päästä irti. Viha rakkaus -suhde. Emotionaalisesti olen loppu. Henkisesti tyhjä. Fyysisesti hymyilen.

Hymyn taakse on helppo piiloutua, ettei tarvitsisi kohdata todellisuutta.