Masennustarinani

Nimimerkki: peilikuvani (18)

Mua on kiusattu henkisesti koko peruskoulun ajan. Välillä vähemmän, välillä enemmän. Koin tosi paljon yksinäisyyttä ja aloin erkaantumaan muista ihmisistä entistä enemmän. Vähäisimmätkin kaverit yhtäkkiä katosivat ja olin aivan yksin. Oli vain pari kaveria ja nekin useiden satojen kilometrien päässä.

Elämä tuntui hankalalta ja viiltely tuli elämääni. Itsemurha-ajatukset rantautuivat pikkuhiljaa mieleeni ja se tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Kaikki tuntui hankalalta: sängystä nouseminen, koulussa oleminen, syöminen, hygieniasta huolehtimisesta ja muista arkisista asioista.

Kävin juttelemassa muutaman eri ammattilaisen kanssa, mutta turhaan. En saanut tarvitsemaani apua.

Peruskoulu loppui ja syksyllä aloitin uuden koulussa vieraassa paikkakunnalla. Koin siellä vielä enemmän yksinäisyyttä ja viiltelin entistä enemmän. Kaikki tuntu hankalalta ja samalla niin turhalta. Mietin useasti itseni tappamista, mutten osaa sanoa minkä takia jaksoin silti taistella.

Sain koulusta apua, jonka jälkeen myös muista tahoista. Elin jonkinlaisessa sumussa enkä kauheasti muista sitä aikaa. Yritin vain selvitä yhdestä päivästä kerrallaan.

Välillä alkoi mennä hiukan paremmin, mutta romahdin aina nopeasti takaisin. Viiltely väheni jonkin verran, eikä se ollut enää jokapäiväistä.

Viime kesänä olin muutaman päivän yksin kotona. Muistan niin hyvin, kun istuin lattialla itkien. Pidin kädessä teriä ja samalla kirjoittelin whatsapp:issa parille kaverille, etten jaksa enää taistella. Olin todella loppu tähän.

En osaa sanoa mikä miulle tuli, mutta havahduin siihen, kun ajattelin, et tätäkö mie haluan. Tajusin, että minäkin voin parantua, jos vain haluan.

Siitä alkoi parantumiseni. Ei se ollut helppoa ja takapakkeja tuli, sillä se kuuluu asiaan ja on aivan normaalia, mutta aloin pikkuhiljaa nauttimaan asioista, joista en ollut pitkään aikaa nauttinut. Aloin myös ajattelemaan asioista myös hyvää negatiivisuuden sijaan.

Näin vuoden jälkeen voin sanoa olevani onnellinen. Raskas ja pitkä työ kannatti ja oon iloinen siitä, että oon sairastanu vaikean masennuksen, sillä se on kasvattanut ja opettanut minulle paljon.

Asiat tapahtuu niin kuin niiden kuuluukin ja välillä pitää mennä huonosti, jotta voi taas nauttia, kun menee paremmin.

Iso voimahali kaikille, joilla on mielenterveysongelmia. Ette ole yksin. <3