Mä romahdin, nyt yritän nousta

Nimimerkki: nönönönö (19)

En oo ees varma mist mie aloittaisin.. Vaikka siittä ku muutettii uudelle paikkakunnalle mun olles viel junnu,  joku 10v. Miul oli iha semi jees lapsuus tai oikeestaan tosi onnelline sellane. Tän uuden kaupungin myötä kaik kuitenki muuttu.

Ekaks minuu alettii koulukiusaa, koska puhuin ja pukeuduin eritaval ku muut. Sitä jatku koko ala-asteen. Mä sairastuin melkei anoreksiaan, mut onneks terveydenhoitaja huomas oireet ajoissa niin vältyin siltä helvetiltä.

Mussa alko ilmenee väkivaltasii piirteitä ku olin 11v. Kävin käsiks mua kiusanneisii ihmisii, ja välil semi pahastikki. Reksi ehotti psykologii, kävin kerra ja annoin olla. Mikä olis tilanne ny, jos oisin sillon käyny säännöllisesti sielä? Jaa-a..

Anyways, yläasteel mie olin enemmän itsevarma, olin saanu frendei enemmä ja kerranki sellasii, jotka on edellee mun elämäs. Rupesin polttaa melkei heti 7lk alettuu. Rupesin myös ryyppää ja kapinoimaa, koulu ja arvosanat ei kiinnostan ollenkaa.

Mie eksyin porukkaa mis kannabis oli ”elämä” ja löysin sielt ittelleni ukon, jonka kans oikeestaa meijän elämä oli pelkkää seksii ja poltteluu ja ruokaa. Mut se oli miul iha ookoo, mie nautein siit rauhallisest olo. Tosin se kundi kyl paljastu täydeks mulkuks, meni välit ja mun polttelu loppu siihen (onneks).

Miun vanhemmat on kans yks ongelma.. Ne juo joka ikinen vklp, varsinki faija. Mutsi haluu erota ja avautuu miul kuinka faija sitä välil hakkaa ja riehuu kämpil ja skitsoo joka asiast. Mut kyl mutsiki osaa ol tosi provosoiva ja skitso. Ja väkivaltane. Ei ne toisiaa mitenkä kunnol lyö mut niiku välil ehkä kerra vuodes joku lyö jottai. Oon nähny iha liikaa väkivaltaa miun elämän aikan, ja oon vast 19.

Sit tietysti välis oli kaikki murrosiät jne tämmöset mikkä sekottaa päätä viel enemmä. Mul oli jo joskus 3-5 luokal kyseenalasta et mikä sukupuoli minuu oikee vetää puoleensa. Vuosien pääst totesin et oon bi, mut nykyää tiedostan et oon panseksuaali. Seki oli tosi rankkaa aikaa ku en tienny mitä ois pitäny ajatel ja mite perhe tai frendit suhtautuu, mut yhtäkä frendii en menettän ja noh vanhemmat on homofobikkoi joten siks ne ei tied vieläkää, kai.

Oon käyny ny vuode psykologil ja se on parast varmaa mitä oon ikin tehny et ”hain” apuu. Oikeestaa en ees hakenu mut puhuin asioist ihmisel joka pisti asioit eteepäi ja otin avun vastaa. Nyt o diagnoosit ja lääkkeet mut toistaseks on edellee aika sekavan masentavan ahistunu fiilis. Oon romahtanu yläastee jälkee kivuliaan pahasti. En ees oo enää varma mitä kävi, mut toivottavast tää helpottaa joskus ees.