Mä ja mun tarina

Nimimerkki: Vihdoin (18)

Tajusin tän sillon kun olin just täyttäny 12, olin hirveen pieni mut muistan et jouduin jo tuolloin punnitsemaan tosi isoja juttuja. Voiko kotiin mennä? Onko siellä turvallista? Ei, vastaus oli aina ei. Mun pään sisällä ainakin. Emmä sinne halunnu, enkä aina mennykkää, sanoin että meen kaverille yöks ja saatoin koko yön istua pihalla, myös talvella.

Koska en halunnu kotiin.

Isä joi, joka päivä. Siinä sivussa huusi, joskus kävi käsiksi. Poliisit kävi lähes kerran viikossa, isä vietiin putkaan rauhoittumaan ja takas kotiin, ihan ku siitä ois jotain apua ollu.

Muistan et oon ollu tosi pieni kun äiti ja isä on riidelly illalla ja oon ollu jo omassa sängyssä kun äiti on tullu mun huoneeseen. Kosketti hellästi mun päätä, luuli varmaan et nukun, kuiskas et ”Muista, et mitä ikinä tapahtuukin niin äiti rakastaa sua aina.” Kyseinen lause, se saa mut tänäpäivänäkin itkemään.

Olin 14 kun aloin viiltelemään, isän juominen otti hermoille ja mua oli koulukiusattu koko koulu-ura. Yläasteella tilanne vaan paheni. Olin tosi maassa, kunnes 9-luokalla löysin rinnalleni ihmisen joka mua rakasti, tai niin se väitti. Puolentoista vuoden jälkeen suhde loppu kun seinään. Ja uus alamäki, itkin kaks viikkoa, en syöny mitään. En jaksanu hengittää. Otin yliannostuksen, olin sairaalassa. Sillon Äiti tajus et kaikki ei oo hyvin.

Lokakuussa 2017 isä sai aivoverenvuodon, sillon se vähensi juomista. Mut mun huono olo ei silti lähteny. Pelkäsin isää. En puhunu sille. Asiat kuitenki alko järjestyy, äiti ymmärsi mua.

Pian sen jälkeen sain ADHD-diagnoosin ja ymmärsin miks mun koulu ei koskaan ollu sujunu. Kun tiesin mikä mua vaivaa aloin taas tuntee olevani elossa, ensin kerran viikossa, sitten päivässä, sen jälkeen jo muutamia kertoja päivässä. Tuolloin irrottauduin mun vanhasta kaveriporukasta koska en halunnut enää kuulua sinne. Etsin uudet ystävät.

Vuosi oli tuolloin 2018 ja kuukausi tammikuu. Olin onnellinen. Ekaa kertaa mun ei tarvinnu pelätä. Ekaa kertaa tunsin olevani turvassa. Ja nyt, syyskuussa 2019, oon onnellinen. Mul on maailman paras kaveripiiri, mut hyväksytään semmosen ku oon. Saan tehdä päätökseni just niinku haluun. Asiat on järjestyy.

Kiitos että mä sain kertoo mun tarinan teille.