Luotin huomiseen

Nimimerkki: Ongelma-nuoria-ei-oo-olemassakaan-en-ees-minä (21)

Nykyään pärjään ihan hyvin, mutta jos just oikeella hetkellä ja just ne oikeet tyypit ei olis tullut mun elämään, kaikki vois olla ja oliskin ihan toisin.

Kun olin 6-vuotta mun biologiset vanhemmat eros, muutettiin ensin äidin luo ja kun olin 8-vuotta muutettiin siskon kanssa isälle, sillä äiti todettiin ”oikeuden”käynnin kautta kyvyttömäksi huolehtimaan minusta ja siskostani. Asuin 16-vuotiaaksi isällä, kunnes tilanne oli kärjistynyt niin pahaksi, että alkoholia ja huumeitakin tuli käytettyä viikottain, kaveripiirini oli vaihtunut huomattavasti vanhempiin ja olin kaikinpuolin kapinallinen ja epätasapainoinen nuori… Eikä ihme, kun biologinen äiti oli alkoholisti ja isä narsistinen sika, koko lapsuus oli jokseenkin turvaton, eikä ollut järkeviä aikuisia ympärillä, lukuunottamatta isäni ex-vaimoa, jota tänäkin päivänä pidän äitinäni ja muutamia ”ulkopuolisia” AIKUISIA jotka jaksoi kapinasta huolimatta olla rinnalla, tukea ja turvata.

Asuin sit 16-vuotiaana puolisen vuotta laitoksessa, kunnes 17-vuotiaana muutin pois kotoa silloisen poikaystäväni luo. Vuosi meni ihan hyvin, kaveripiiristäni oli tullut taas turvallinen, kävin koulua ja kaikki oli ihan ok muutenkin MIKÄLI rahahuolia ei lasketa. Sainhan huikeat 70€ + puhelinlasku kuussa isältäni rahaa (olin siis tällöin vielä ALAIKÄINEN ja nyt jälkeenpäin ajateltuna oon sitä mieltä, et iskä olis ollu velvollinen huolehtimaan vielä tuolloin et saa syödäkseenkin), kelalta saamani summa meni 100% vuokraan/laskuihin. Koitappa siinä syödä ja ostaa koulukirjoja jne 70€:llä… Rupesin sitten myymään käytettyjä alushousuja ja näin ollen selvisin arjen menoista. Jotenkin outoa, että isäni tiesi bisneksestäni, mutta se oli hänelle ok.

Vuosi meni rahahuolista huolimatta tilanteeseen ja olosuhteisiin nähden paremmin kuin ikinä, mutta kun täytin 18-vuotta, biologinen äitini kuoli ja olin lähiomainen, joka tarkoitti = piti järjestää hautajaiset, perunkirjoitus ja kaikki muu kuolemaan liittyvä… Biologisen äitini kuoleman myötä rupesin oireilemaan milloin mistäkin… Sen seurauksena erosin silloisesta poikaystävästäni, käyttäydyin oudosti, shoppailin niin holtittomasti, että kun postiluukusta oli tullut viikkojen ajan päivittäin vaatteita, kosmetiikkaa ja muuta vastaavaa, huomautti (jopa) siskonikin asiasta. Oh… Vaikea kirjoittaa… Tai siis helpottava… Mutta jää niin paljon kirjoittamatta, sillä jos kaiken tähän kertoisin tämä olisi monta A4 pitkä…

Yritän kai vaan sanoa että vaikka käytin päihteitä, vaikka lapsuus oli turvaton, vaikka biologinen äitini kuoli ja vaikka koulusta valmistuessani jäin työttömäksi ja strippasin muutaman kuukauden ja VAIKKA KAIKKI TÄMÄ OLI JOSKUS IHAN TÄYTTÄ PASKAA… Mä olen nykyään onnellinen siitä mitä kaikkea HYVÄÄ mun elämässä on! Oon onnellinen siitä että mulla on ihania läheisiä, siitä kun uskalsin pyytää apua, siitä että myös sitä sain. Oon onnellinen siitä miten vahva, itsenäinen ja tasapainoinen musta on tullut. Ja että miten… Siten että oon antanut asioille aikaa, oon puhunut syvimmätkin murheet pois, oon antanut anteeksi, oon luottanut itseeni ja ajan saatossa muihinkin. Uskokaa tai älkää, niin klisee kun se onkin: KAIKKI JÄRJESTYY AIKANAAN <3 Pitää vaan luottaa itseensä, ja olla armollinen itseään ja muitakin kohtaan.