Lumienkeli

Nimimerkki: tylsistynyt ja vailla tekemistä (12)

Lumi narskui jalkojeni alla. tiukensin sotkuista nutturaani ja pyyhkäisin kasvoiltani irtohiuksia jotka olivat levinneet nutturasta. Parantelin valko-harmaa raidallisen kaulahuivini asentoa vetäen sitä hiukan suuni peitoksi.

Astuin lumivaipan peittämään puistoon. Lumen peittelemänäkin puisto oli kaunis näky. Lampi oli jäätynyt, sen päällä luisteli lapsia, jokainen pirteästi nauraen, vanhempien seuratessa sivusta lapsen puuhailua. Toisella puolella polkua, jota pitkin kävelin oli pari, kolme lapsi perhettä joiden lapset rakensivat keskenään suurta lumiukkoa. Lapsien työnilo sai hymyn leviämään huulilleni.

Kävelin sisälle valkeaan, puurakenteiseen omakotitaloon.  Huikkasin tervehdyksen tyttärelleni joka oli ollut suurinpiirtein puolen tunnin ajan yksin. Ripustin takkini ja kaulahuivini naulakkoon. Kengät potkin jaloistani asetellen ne kuitenkin siististi muiden kenkien joukkoon. Piponi laskin koriin, jossa oli muitakin pipoja sekä lapasia. Astelin hitain askelin pois eteisestä. ”Äiti, äiti!”, yhdeksän vanha tyttäreni hihkui juostessaan luokseni. Katsahdin tuohon lempeästi hymyillen kuitenkin hiukan kysyvä katse kasvoillani. ”Sä oot ihan luminen, niinku lumienkeli ” tyttäreni selitti hiukan tirskuen. ”Voi että, kun olet suloinen, pikku enkelini” totesin tytölle hymyillen. ”Mä piirsin sulle jotain. se on lumienkeli” tyttäreni lisäsi ja otti selkänsä takaa valkean  monistuspaperin johon oli piirretty kaunis, todella vaalea, siivekäs nainen. Lumienkeli.