Liikaa menetyksiä

Nimimerkki: fallenangel (14)

Minun elämä ei ole ollut koskaan helppoa. Siskollani oli syömishäiriö kun minä olin pieni ja se oli meidän perheelle erittäin rankkaa. Kun olin pienempi tunsin paljon pahaa oloa ja viiltelin ensimmäistä kertaa 9 vuotiaana. Aloitin hieman myöhemmin myös päihteiden käytön koska kaikki kaverini tekivät sitä. Elämä oli erittäin rankkaa enkä edes välttämättä tajunnut itse kuinka paljon käytökseni satuttaa minua.

5-luokalla aloin käymään perheneuvolassa, silloin asiat menivät todella huonosti. Koitin itsemurhaa ja olin aivan uuvuksissani koko ajan. Minulla ei ollut energiaa tai motivaatiota mihinkään, nukuin ja viiltelin joka päivä ainoastaan. Vanhentuessani asiat alkoivat helpottamaan ja 6-luokka meni oikeasti aika hyvin. Minulla oli paljon kavereita ja perheen kanssa kaikki meni hyvin. 7-luokka alkoi mukavasti mutta 7-luokan syksy oli erittäin rankka minulle. Minuun iski samallainen olotila kuin 2vuotta sitten. Nyt vain pelasin, poltin, viiltelin ja nukuin enkä syönyt ollenkaan. Laihuudesta alkoi tulla minulle pakkomielle ja puntarilla käytiin monta kertaa päivässä.

Kun etäkoulu loppui masennukseni alkoi helpottamaan ja aurinkoinen sää helpotti olotilaani. Kesä oli ihanaa olin paljon kavereiden kanssa kunnes jotain erittäin järkyttävää tapahtui kesken kesäleirini. Paras ystäväni oli ollut kateissa pari päivää ja ajattelin että hän olisi vain karannut kotoa, yritin silti saada häneen yhteyttä.

Lopulta pahimmat pelkoni kävivät toteen. Sain viestin että paras ystäväni oli kuollut itsemurhaan. Viestin omaksuminen oli hankalaa en voinut uskoa että se oli totta. Haukoin happea kun taas välillä huusin ja itkin. En voinut mitenkään ymmärtää miten tämä tapahtui ja ajatus kuolemasta tuntui epätodelliselta. Kuoleman jälkeiset viikot tuntuivat unelta, en oikein reagoinut mihinkään tai ymmärtänyt mistään mitään.

Parin viikon jälkeen ystäväni kuolemasta sain tietää että lemmikilläni oli kasvain ja että sitä ei voitu leikata. Tuntui että menetän kaiken mistä välitän ja elämä tuntui erittäin epäreilulta minua kohtaan. Parin kuukauden päästä molemmat lemmikkini jouduttiin lopettamaan. Nykyään minulla menee ihan hyvin, saan välillä erikoisia ahdistuskohtauksia mutta tukenani ovat kasa ystäviä, perheeni ja minä itse. Koitan nykyään auttaa

itseäni ja hakea apua jos minusta siltä tuntuu. Toivon kaikkea hyvää kaikille joilla on hankalaa mutta tiedän että pohjalta voi nousta. Ja jos sinusta tuntuu että valoa ei ole enään näkyvissä niin kerro siitä jollekkin, jokaisen elämä on arvokas.