21.04.2020 | Alkoholi, Perheväkivalta, Viiltely
Kokemukset
Nimimerkki: Sportti (16)
Oon 16 vuotias tyttö, oon kokenu paljon elämässä asioita 16 vuoden aikana, en ala kauheasti kertomaan yksityiskohtia. Oon kamppaillu jo pienestä pitäen oman seksuaalisen suuntautumisen kanssa. Molemmat sukupuolet on kiinnostavii, ihmisen luonne on se tärkein johon ihastun. Oon uskovainen ja uskovaisesta perheestä, sen takii on ollu itelle nii haastavaa myöntää tykkäävänsä molemmista sukupuolista, en oo ikinä kertonu siitä kenellekään, eikä vielä ole sen aikakaan. Oon tässä 16v iässä tajunnut sen että Jumalahan on luonut meidät kaikki omaks itseksemme, hän loi meidät sellaisiksi mitä olemme, ihan sama kenestä tykkäämme, meidät on luotu juuri tälläisiksi, tuo ajatus toi mulle rauhaa ja helpotusta. Voin hyväksyä itseni sellaisena kun olen, eikä mun tarvi peitellä itseltä sitä, me ollaan Jumalan silmissä arvokkaita ja rakkaita sellaisena kun olemme, vielä en kummiskaan tule kertomaan tuosta kenellekään, kaikki ajallaan.
Kun olin 12vuotias, mä yritin tappaa itseni, itsemurhaa, mun on nii vaikee sanoo tuo nykyään ääneen, se on vaan nii kamala ja surullinen asia. Mä olin tosi surullinen ja masentunut siihen aikaan, kaverisuhteet ja oman itseni hyväksyminen oli mulle haastavaa enkä mä kestänyt. Mä alotin viiltelemään ekan kerran 6luokalla ja yritin viiltelyyn avulla saada jotenkin ”paremman mielen” itselleni, ei se ei auttanut, se ei ole ikinä mikään vaihtoehto, on surullista ajatella että monet tekee niin, ja itsekin vielä kokenut sellaista. Viiltelin siis 6lk 12-vuotiaana ja 7luokalla vielä, sitten mä lopetin, mä tulin järkiini ja tiesin että se ei auta mua.
Mulla on ollut vaikea nuoruus, perheväkivaltaa oon kokenu pariin otteeseen, ensimmäisen kerran kun olin 7luokalla. Olin vielä 12v, mun iskä on sellane ihminen joka suuttuu helposti pienistä jutuista, hän on aina ollut sellainen. Oli venetsialaiset ja iskä riiteli äitille, mä en kestänyt ja sanoin ” mä lähen vittuun täältä” iskä kuuli kun kiroilin ja otti mun hiuksista tosi kovaa kiinni ja heitti mut sängylle. Mulle jäi päähän mustelma ja se oli n. 2 viikkoa tosi kipeä. Se oli ensimmäinen käsiksi käyminen, toinen oli nyt 2020 vuoden tammikuussa, 16vuotiaana, iskä suuttui niin turhasta jutusta mulle ja sanoin hänelle ”vastaan” puolustin itseäni, niin hän otti mua repien hiuksista kii ja heitti sängylle että mun pää kolahti seinään. Se oli pysäyttävä hetki, en ymmärrä vieläkään että miten oma isä voi kohdella lastaan noin, onkse rakastamista jos tekee toiselle pahaa?
Mun veli tuli onneks väliin ja puolusti mua, iskä huusi mulle jtn ja mä sille takas, hän oli tulossa muhun päin uudestaan, olin peloissaan. Hän olisi varmaan tehnyt mulle jotain, mutta veli tuli siinä väliin ja iskä ja veli ottivat siinä yhteen. Se loppu sit siihen. Asiat on mennyt eteenpäin ja ollaan kaikesta selvitty. Koin myös henkistä pahoinpitelyä, iskä haukku mua siinä tilanteessa, vähätteli, sanoi ettei musta tuu ikinä mitään, mulla on kuulemma paska elämä. Mä en ikinä vois tehdä noin omalle lapselle! Enkä kenellekään, ei kukaan ansaitse tuommoista kohtelua, ei kukaan. Asiat on nyt hyvin ja toivottavasti lopullisesti, iskän kanssa olemme väleissä ja ollaan sovittu kaikki, elämme normaalia elämää.
Oon sairastanut syömishäiriötä, kaikki alkoi ekan kerran ala-asteelta. Olin tuolloin vähän isompikokoisempi, terkkari sano mulle 5 luokalla että mun pitäs liikkua enemmän ja laihduttaa, niin mä sitten tottelin häntä, terkkaria? Oikeesti, joo kyllä. Laihdutin tosi paljon, mä laihduin kiloilta, kehosta, ja kaikkialta, 6luokalla olin tosi laiha, silloin söin huonosti. Ja liikuin väkisinkin, ei siitä sen enempää, 7 ja 8luokalla en välittänyt paljoa, olin normaali painoinen/kokoinen, mutta 2018-2019 olin 9luokalla 15v, liikuin paljon ja mulla alkoi olla enemmän vaikeuksia syömisen suhteen. Mulla alko ruoan oksentelu, liika liikkuminen, tuo ei ollut vielä paha, mun oireilut vaihteli tosi paljon siihen aikaan, välillä oksentelin ja jätin syömättä mutta harvoin silti.
Vielä 2019 syksy, opiskelen amiksessa, mulla tuli pahaks syömishäiriö, koulut alko, alkusyksy oli vielä ok, silloin oksentelun harvoin, mutta vähän eteenpäin niin mä laihduin tosi paljon, muutuin kalpeeks, naama kapeni, olin ahdistunu, vähän masentunu, olin surullinen, jätin tosi monesti syömättä, oksensin kaiken pois, ihan sama mitä söin, vaikka terveellisestikkin, niin mä oksensin. Sitä jatkui n. 2-3kk , se oli ihan kauheeta, se oli jokapäiväistä, oksensin päivässä jopa 3-4kertaa, vaan silloin jos söin, oli helppo olla oksentamatta kun ei ollut syönyt mitään. Mä urheilin tosi paljon, päivittäin, pakkomielle urheiluun.
Nyt kun eletään vuotta 2020, niin asiat on onneksi vähän muuttunut, oon tällähetkellä syömishäiriön ”parantumisvaiheessa” mä syön ihan hyvin, omasta mielestä ainakin, en vois kuvitella että olisin syömättä, miks olla syömättä kun voi syödä, mä kyl urheilen vieläkin päivittäin, mutta se kuuluu mun arkeen, on silleen helpottavaa kun voi urheilla niin saan syödä, aina saa syödä. Oksentamisvaikeuksia mulla on vähäsen, mutta ei tosiaankaan ole paljoa. Mä kävin ”terapiakäynneillä” en ihan hoitokäynteihin ehtinyt. Ei tuo ollut vaan mun juttu, kävin hetken aikaa siellä ja se todellakin auttoi mua, mutta mun usko Jeesukseen niin on suurin syy paranemiseen. Mua ahisti tosi paljo käydä niillä käynneillä, mulla tuli pakkomieli laihduttaa ja olla enemmän syömättä, iha vaa kun kävin siellä. Oli niin surullista olla siellä, jos mulla oli hyvä päivä nii se muutti ihan surkeeks sen jälkeen, en vähättele mitään apuja, mä kannatan kaikkia jotka tarvivat apua niin hakee sitä ja ottaa sitä vastaan, kaikki ihmiset on erilaisia ja jokainen hakee ja haluaa omanlaistaan apua, mun avut on tällähetkellä koulukuraattori ja mun usko.
Oon käyny jo pitkään kuraattorilla juttelemassa, se on ollu parasta apua itselleni tällä hetkellä, oon kiitollinen hänestä. Mulla on ollu päihteiden käyttöä, nuorethan kokeilee kaikenlaista, ja niin minäkin, ekat tupakointi, nuuska ja alkoholitestaukset oli mulla kun olin 7-8 luokalla, en kauheen hyvin muista siitä mitään, mutta nyt 2019 syksyllä ja joulukuussa, niin mä alotin polttamaan tupakkaa, poltin syksyllä (syyskuu-marraskuu) asti tupakkia. Meni paljo turhaan rahaa, enää ei kävis mielessäkään tuommoinen, poltin usein säännöllisesti, mutta se alko marraskuussa vähenemään siihen malliin että poltin vain silloin kun teki mieli. Enään en polta, mä oon lopettanut, enkä halua käyttää minkäänlaisia päihteitä enää, en nää mitää järkeä siinä touhussa.
Joulukuussa 2019 vedin ekat kännit, ottaen huomioon että mulla oli sillo ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja syömishäiriö, voiluoja oikeasti. Join paljon ja olin ihan humalatilassa, hyiettä se oli oksettavaa, mä yritin hakea itselle ”iloista ja helpottunutta” mielentilaa ahdistuksen ja surun ylle. Ei se auttanut, seuraava päivä oli iha hirvee, ei siinä, joulukuun aikana mä join varmaan 5 kertaa ja muutamat kerrat runsaasti. Elämässä tulee tehtyä virheitä, ja itsellä tuo oli yksi suuri virhe, ei hätää, en oo tehny noin pitkään aikaan, enkä toivottavasti teekään, elämä edessä enkä aijo pilata sitä.
Oon kokenut seksuaalista ahdistelua , marraskuu 2019 edelleen 16vuotias, olin yhden pojan luona, meillä oli vähän ”juttua” oltiin nukuttu sen sängyllä ja olin siinä puol unessa, hän oli ihan hereillä, tilanne meni siihen tilanteeseen että hän olisi halunnut seksiä, panojuttuja yms, mä en todellakaan. Hän kyseli multa kokoa ajan että ”tehäänks se” ja mä olin nii ahistunu siitä kysymyksestä jo. Mä en halunnut mä olin sillee ” emmää en” mutta hän alkaa kosketella mua ilman mitään lupaa, puristelee rintoja ja tulee vaan lähemmäksi, alkaa kähmiä ja yrittää koskea. Mä en halunnut mitään, mä sanoin sille että ”emmää ei” en tiiä miten se ei reagoinu mitenkää, olin iha paniikis ja ahisti tosi paljon, sitä kesti hetken, onneks oli ilta ja sain lähdettyä kotiin ”tekemään koulujuttuja”. Se oli ihan hirveetä, miks ihmisiä kohdellaan noin.
Se juttu jäikin siihen, mä oon sellane ihmine etten haluu mitään seksi juttuja, oon vasta 16, en mä halua edes seurustella vielä, koko elämä vielä edessä, mulla on aikaa. Mä oon kokenu paljon elämäni aikana ja vielä lyhyessä ajassa mut mä oon selvinny kaikesta. Oon pystynyt antamaan itselleni anteeks kaikki mun teot ja kaikki mitä mulle on tehty, mä olen antanut niille ihmisille anteeksi, mä en kanna kaunaa, mä elän elämää vaan eteenpäin, valoon päin. Mulla on elämä edessä, täytän kohta 17 ja mä nautin elämästä, vaikka on monenlaisia kokemuksia ja edessä varmasti vielä monia, niin eletään vaan hetki kerrallaan, päivä vain ja hetki kerrallansa. Jos Jumala voi antaa meille meidän kaikki synnit anteeksi nii miksei mekin voida antaa ihmisille tekoja anteeksi.
Tässä vielä ne asiat mitä mun elämässä on ollut ja on; Seksuaalinen suuntautuminen, itsemurha yritys, viiltely, ahdistus&masennus, syömishäiriö, perheväkivalta, päihteet, seksuaalinen ahdistelu, ja vaikeat mielentilat.
Kommentit
(5)
?
21.04.2020 16:26:23
Hei nimimerkki Herra nuori! ?
Kerro kiusaamisesta jollekin luotettavalle aikuiselle!
Nuortenlinkki
21.04.2020 16:26:23
Hei,
turvallisuussyistä emme suosittele jakamaan omia yhteystietoja tai esimerkiksi sometilejä netissä. Olettehan huolellisia, mikäli otatte yhteyttä netin välityksellä. Kiitos
-Nuortenlinkin ylläpito
?
21.04.2020 16:26:23
Hei! ?
Sain sun tarinasta paljon rohkeutta ja voimaa. ❤️
Kiitos kun kirjoitit tämän tarinan. ?
Voi haluaisin kertoa niin paljon ja kiittää sua. ?
Paljon tsemppiä, voimia, onnea ja kaikkea hyvää sulle ! ?
Oot varmasti tosi kiva ! ?
Olis kivaa joskus jutella sun kanssa netissä anonyymisti viestitellen.
Jos näet tän kommentin, laitatko kommenttiin jonkun ehdotuksen viestittelystä ?
T. ?
Basso
21.04.2020 16:26:23
Moi, luin sun tekstin ja vaikken ihan kaikkeen voi samaistuu niin tosi moneen sunki ongelmaan. Välillä tuntu, että juttu on ku mun kirjottama..Oon kans uskovainen 16v. tyttö ja ois kiva vaik jossain jutella, jos yhtää haluut?
Herra nuori
21.04.2020 16:26:23
Mul on sama koulukiusaamista 7 vuotiaasta asti