Kaunis elämä

Apua on saatavilla ja sitä kannattaa rohkeasti hakea esimerkiksi nuorisoasemalta.

Jos haluat tarkempaa neuvoa tilanteeseesi, kannattaa kysyä asiasta maksuttomasta ja nimettömästä nettineuvonnasta. Irti huumeista ry antaa neuvoja puhelimessa, netissä ja vertaisryhmissä. EHYT ry tarjoaa päihdeneuvontaa puhelimitse tai voit piipahtaa heidän ELOKOLO-toimipisteissä juttelemassa asioista.

Älä jatka tota enää eteenpäin! Ei kannata! Tota kautta et voi löytää onnee! Oo rohkee, kyl pääset irti noista jutuista ja voit löytää onnen. Kyl asiat voi viel selvittää! En oo ite ollu noissa kuvioissa, mut oon katellu vierestä. 

Heippa.
Mä haluan kertoa sulle oman tarinani joka oikeasti toivottavasti pistää sut miettimään mitä jatkossa haluat.
aloitan siitä kun olen ollut 9 vuotias ja äitilläni oli paha alkoholiongelma. Isääni en edes tunne tai ole koskaan nähnyt ja korjaan vielä sen verran että äitilläni oli siis alkoholiongelma jo ollessani 0 vuotias, mutta joka tapauksessa ensimmäinen kännini oli siis tämän "rakastavan ja huolehtivan turvallisen äitini kanssa ja muistan 9 vuotiaan vain sen kun oksentelin keittiön nurkkaan ja siskoni ainoana selvinpäin olevana Konttasi niitä siivoamassa. Olin myös koulukiusattu 7 vuotiaasta asti, mutta juuri tässä kohtaa kohta 21 vuotiaana sitä vasta tajuaa että sen "rakastavan" äitin takia pieni tyttö joutui elämään koulussa hakkaamisen, ilkeilyn ja arvottomuuden tunteen kanssa ja kotona tämä sama jatkui mutta isojen miehien pimeään komeroon tunkemisella ja välillä kun mentiin siskon kanssa miehen hakattua äitiä väliin oli helppo monta kertaa helppo saada itsekkin turpaan sekä takaisin sänkýyn äitin nostelulla omasta oksennus, kusi ja paska lammikoistaan. No koska minua kiusattiin läskeyden takia koulussa ja koska meillä ei kotona ollut varaa viinan takia edes pesukoneeseen saati pyykinpesuainetta olin myös hygieenisesti leimattu "läskiksi haisevaksi köyhälistöksi" niin no tietenkin yritin sille yhdelle asialle edes tehdä jotain ja viiltelyn ohessa 9 vuotiaana iski sitten bulimia. Se oli silloin pienen tytön ainoa helpottava Ja ajatukset muualle vievä sairaus jonka lisäksi ensimmäiset masennusoireetkin jo alkoivat. Olin 12 kun ensimmäisen kerran lukamattomien itsensävahingoittamisien ja kuolema toiveiden jälkèen katsoin aamulla krapula kiljua juovaa äitiäni ja odotin kunnes hän taas sammuu sänkyyn niinkuin joka muukin aamu. Olin myös valmistautunut ettei äitiä näy koulussa järjestettävässä joulujuhlanäytelmässä koska hän ei kysyessäni edes tiennyt mistään näytelmästä vaikka olin monta viikkoa aikaisemmin lappuja koulusta vienyt hänelle. No joka tapauksessa tiesin olevani yhdessä (vaikkakin sivuroolissa) esityksessä ja tiesin myös kiusaajieni olevan samassa näytelmässä ja pelkissä kenraaliharjoituksissa olin jo kuullut miten "hyvin" rooliini sovin sekä iivalliset naurut päälle ja tönimiset. ( olin siis kerjäläisen roolissa tonttu esityksessä.) En yksinkertaisesti pienenä tyttönä enään jaksanut tätä ja mietin tulevaisuutta jota ei mielestäni ollut. Kaivoin kotona kaapista 12 vuotiaana sinä aamuna kaikki pillerit mitä meiltä löytyi sekä koska tiesin lääkkeIden ja viinan yhdessä vaikuttavan paremmin haluamallani tavalla otin myös äitin kiljutynnyristä pullollisen sitä paska litkua lääkkeiden seuraksi ja sitten vain mahdollisimman monta pilleriä mahdollisimman nopeasti ja oksentamatta suuhun.. no vaikutus alkoi noin tunti pillereiden syönnin jälkeen ja koska luulin etten ollutkaan onnistunut "tappamaan itseäni" olin mennyt kouluun ja hyvä niin sillä siellä alkoi järjetön oksentelu ja jouduinkin aika kiireesti tosin kodin kautta jossa äitini vielä kysyi että haluaisinkomieluummin kirpputorille shoppailemaan kuin johonkin sairaalaan sossujen tentsttavaksi. Valitsin sairaalan koska en oikeasti edes jaksanut enään puhua saati lähteä kirppari kierrokselle joka kyllä houkutteli sen takia kun en uusia vaatteita ollut saanut taas vuoteen.. no olin puoli vuotta sairaalassa lastenpsykiatrian osastolla ja sen jälkeen siskon me kanssa jouduimme lastenkotiin koska toki äitin me alkoholiongelma oli tullut siellä ilmi ja hyvä niin. Olimme lastenkodissa ja sieltä päästyämme 13 vuotiaana äitimme oli käynyt pitkät hoidot ja raitistunut ja se oli ihanaa asua kotona oikeasti terveen ja rakastavan äitin kanssa, mutta takapakkia iski kun olin 16 vuotiaana tulossa baarista (väärillä henkkareilla) ja minut raiskattiin. Jouduin taas nuorisopsykiatrian osastolle pakko hoitoon yritettyäni tosissaan itsemurhaa ja silloin osastolla koko sen vuoden en liikkunut ulkona enkä ollut oikein edes tässä maailmassakaan, mutta lukuisia lukuisia itsemurha ja itsetuhosuus juttuja siihen vuoteen mahtui.. Milloin syövytin kurkkuni lipeällä tai hakkasin ranteeni auki niin että terävä kulma tuli toiselta puolelta läpi.. itsemurhayrityksistä ei sen enempää jaksa mainitakkaan mutta myös ne olivat rajuja. Vuoden jälkeen pääsin kokeilemaan omaa asuntoa kun täytin vihdoin 18 ja kunnes huomasinkaan vaikka 5 vuotta olin käynyt terapiassa ym.. Olin taas suunnittelemassa itsemurhaa ja ensin yritin häkämyrkytystä autollani jossa en menettänyt kuin tajuni ja sain hirveän olon kun bensa oli loppunut.. hyppäsin lopulta parvekkeeltani neljännestä kerroksesta ja siitä lähtikin taas vuoden jakso pakkohoidossa aikuisten osastolla. 13 leikkausta ja pyörätuolissa 9 kk .. luulin olevani nyt kunnossa, mutta olinkin vielä pahemmassa jamassa kuin arvasinkaan olin opiaattilääkityksen vuoksi nyt koukussa niihin ja tutustuin silloin myös tämänhetkiseen mieheeni joka käytti opiaatteja suonensisäisesti. Menin siis hänen luokseen 19 vuotiaana ja pistin ensimmäiset vetoni ja se tuntui niiin ihanalta silloin.. muutama kuukausi meni ihan vain juodessa ja käyttämällä opiaatteja aina kun mahdollista. . Lokakuussa (olin mennyt maaliskuussa) huomasin osaavan jo itse pistää ja siitä lähtikin se helvetti mitä pidän hirveämpänä kuin mitään koskaan muuta elämässäni tapahtunutta.. lokakuusta helmikuun loppuun oli vain päivästä toiseen pelkoa, viekkareita, ja opiaattien hankkimista "olon normalisoimiseen" , kämppä ja kaikki muu oli ihan hirveässä kunnossa emmekä loppujen lopuksi pystyneet mieheni kanssa kuin makaamaan sängyllä päivästä toiseen tekemättä mitään... Katsoin helmikuussa miestäni ja muistan etten tuntenut enään sitä vetoa mitä olin tuntenut vaan näin hirveästi sääliä ja ällötyksen itsessäni ja ennen kuin huomasinkaan olin taas itsemurhaa suunnittelemassa, mutta tällä kertaa oli päivä kun ajattelin suunnitelman jälleen toteuttaa ja kävin äidilläni. . Joimme kahvit ja perus kulissit pystyssä kerroin kuinka hienosti meillä menee.. äitiltäni lähdettyä mietin ja itkin tilannettani ja tenkin lopuksi maailman suurimman ja pelastavimman päätöksen tulevaisuuttani ajatellen. Soitin ja tunnustin kaiken äitilleni ja päätinkin lähteä hoitoon.. Olin niin helpottunut kun maaliskuussa vihdoin pääsin hoitoihin ja nyt vaikka takana on vasta 11 kk raittiutta olen pienen lapsen äiti (sain tietää olevani raskaana 3 viikkoa hoitoihin lähtöni jälkeen) ja elämäniloni ei ole koskaan ollut näin suuri ja ihana . Ja usko pois.. Minulla ei 18 vuotiaana mitään muuta ollutkaan kuin vuokrarästejä, velkoja, jne.. mutta ne ovat kaikki järjestettävissä jos varaat vaikka ajan velkaneuvojalle tai vuokranantajan kanssa sovittelu tietystä lyhennyksestä , mutta kun tosiaan tuo pieni syntyi tajusin itse kuinka ihanaa elämä oikeasti onkaan ja mikä tarkoitus täällä ylipäätään onkaan olla.. sillä tiedän olevani lapselleni paras äiti kun olen huumetta ja ikinä en voisi kuvitella tekeväni omalle lapselleni kuulostipa sitten kliseiseltä tai ei samaa ja vielä pahempaa elämää kuin oma äitini meille teki. Lapsellani on nyt raitis isä ja äiti sekä aion itse pitää huolen että kun elämä joskus ärsyttää en koskaan unohda kun näen oman lapseni hymyilevänä terveenä pienenä poikana.. eikä esim. Vammautuneena koska päihteet vei voiton.. Halusin kirjoittaa tämän sinulle sen takia koska uskon sunkin niitä lapsia joskus saavan ja kysynkin että haluatko itse aiheuttaa jollekin jolla on oikeus myös tänne syntyä terveenä aiheuttaa tän kaiken? En usko mutta päätös on sinun ja jo itsesi vuoksi suosittelen että tee asialle nyt jotain kun vielä voit 12 vuoden päästä et ole enään täällä kyselemässä mitä kannattaisi tehdä. Toivon sulle kaikkea hyvää elämääsi. :)