Kantapään kautta opittua

Nimimerkki: Allu (24)

Hei! Olen 24-vuotias nuorimies ja haluan yrittää auttaa tarinallani itseäni nuorempia, jotka mahdollisesti ovat kokeneet tai tällä hetkellä kokevat samankaltaisia elämäntilanteita.



Lapsuuteni oli kaikki asiat huomioiden melkoisen tavallinen ja minulla oli perhe ja kavereita. Suurin murros elämässäni oli koulussa kohtaamani syrjiminen ja sosiaalinen kiusaaminen. Samoihin aikoihin myös valtaosa

varhaislapsuuteni ystävistä muutti perheineen eri syiden takia toisille paikkakunnille asumaan. Olin tilanteessa jossa en kyennyt luottamaan muihin ja kaverit omasta takaa asuivat toisella puolella Suomea. Kaiken kruunasi

perheenjäsenen odottamaton itsemurha. Uskon että tämä vain muutaman vuoden mittainen jakso elämästäni asetti minut polulle joka johti lopulta päihdeongelmiin ja mielenterveysongelmiin.



Yläkouluikäisenä kaveripiirini muodostui muista henkisesti pahoinvoivista nuorista ja päihteet astuivat elämääni auttamatta. Vietin usein yläasteikäisenä aikaa kavereitteni kanssa alkoholia ja nikotiinituotteita käyttäen. Tuttavapiirini myös omaksui kannabiksen polttelun ajanvieton rutiiniin hyvin vikkelästi. Yläkoulussa huomasin kuitenkin olevani jatkuvasti surullinen ja ahdistunut, sain myös ensimmäiset ahdistuneisuuskohtaukseni ennen peruskoulun päättymistä. Valitettavasti kuitenkin perheeni ei mieltänyt oireiluani kovinkaan totiseksi ja osittain sen seurauksena avun tavoitteluni jäi vain asiasta mainitsemiseen. Toisen asteen opiskeluiden yhteydessä olin jatkuvasti ahdistunut ja turrutin oloani koulun alusta loppuun alkoholilla, kannabiksella tai satunnaisesti reseptilääkkeillä. Amfetamiiniin kajotessani tiesin heti tehneeni virheen. Kaiken sen ahdistuneisuuden ja masennuksen jälkeen amfetamiini tuntui siltä kuin kaikki se taakka aiemmasta elämästi olisi nostettu poisi.



Päihdeorientoitunutta elämää elävien ystävien seurassa varttuminen johtaa lähes satavarmasti syrjäytymiseen. Jatkuva päihteiden käyttö tuttavapiirissä normalisoi huumeet elämässä ja samaistumispinta omiin ikätovereihin katoaa vuosien mittaa. Ainoat ihmisiet joiden seurassa huumeongelmainen voi lopulta olla oma itsensä on muut huumeongelmaiset. Hyvän ystävän päihdekuolema ja oma läheltä piti tilanne lääkkeillä ajoi minut lopulta pois nurkasta hakemaan apua, jota en silloin ymmärtänyt edes tarvitsevani niin paljon.



Haluaisin tehdä selväksi kaikille nuoremmille tai vaikka vanhemmille jotka tätä lukevat että apua saa ja pitää hakea. Mielenterveysongelmat harvemmin haihtuvat iän mukana tuuleen. Jouduin 23-vuotiaana kohtaamaan ja käsittelemään kaiken sen, mitä en ollut nuorempana käsitellyt. Jos sinusta tuntuu siltä että saatat tarvita apua, mutta olet epävarma suosittelen puhumaan asiat läpi edes jonkun kanssa. Ja vaikka kukaan ei uskoisikaan tai ottaisi asiaa tosissaan (joka harvemmin tapahtuu), suosittelen jokaista ottamaan oma arvio omasta tilanteestaan tosissaan. Mitä varhaisemmassa vaiheessa mielenterveysongelmat havaitaan, sitä varmemmin ne saadaan hoidettua kuntoon tai pois.