Kaikki on hyvin, paitsi minä

Nimimerkki: Mielikuvitukseni (14)

Alakoulussa minua syrjittiin ja osa kutsui minua väärällä nimellä. Ei se minua edes haitannut. Kutosella kävin pari kertaa koulun kuraattorilla. Siellä opin että kaikella mitä sanon tai jätän sanomatta on merkitys.

Kun tulin yläkouluun, toivoin kaiken muuttuvan. Niin ei käynyt. En saanut kavereita. En tiedä miksi. Jäin vain yksin. Sitten aloin viettää aikaa rinnakkaisluokkalaisten kanssa. Eivät he välittäneet minusta. Yksi sanoi niin.

Sitten luovutin. Oli kevään alku. Aloin piirtää käsivarteeni viivoja lyijykynällä. Vaihdoin kynän nuppineulaan. Ei se ollut vaarallista. Jäljet katosivat parissa viikossa. Sitten lopetin. Se oli helppoa. Viiltely oli tarjonnut vapautusta kun tuntui että olin vankina, mutta nyt olin kunnossa. Olin edelleen yksin.

Seuraavana syksynä, sain kavereita. Vuoden nuorempia. Minulla oli kivaa. Kerrankin minusta tuntui että kaikki oli hyvin. Huipulta pääsee vain alaspäin. Joskus lokakuussa, yksi kavereistani sanoi ettei kukaan heistä välitä. Tiedän että hän vitsaili. Korjaus: en tiedä. Sairaalle mielelleni on vaikea puhua järkeä. Tiesin että hän ei tarkoittanut sitä. Silti se sattui kuin joka ikinen heistä olisi sanonut ettei välitä. Aloitin viiltelyn taas. Otin veitsen keittiöstä. Käytin sitä. Aloin ajatella itsemurhaa. Vaihdoin veitsen puukkooni. Pian tajusin etteivät jäljet katoa.

Olin vihdoin oppinut viiltelemään.

Kevään alussa, kerroin kahdelle kaverille. Sitten kerroin muille kavereilleni. Yksi sanoi että hän ei kertoisi. En pyytänyt sitä muilta. Hän oli ihastukseni.

Tietysti hänen (ja yhden toisen) piti mennä kertomaan terveydenhoitajalle. Hän valehteli. Monta kertaa. Muistakin asioista. Silti hän on ihastukseni. Sanoin hänelle että jättäisi minut rauhaan. Esitin olevani vihainen. Totuus on etten tuntenut mitään. En silti voi olla henkilön kanssa joka valehtelee.

Kun vanhempani saivat tietää viiltelystä he takavarikoivat veitseni ja puukkoni. He valehtelivat kun sanoivat että laittaisivat ne tietylle pöydälle. Lisää valheita.

Pikku hiljaa, minuta alkoi taas tuntua ettei kukaan välitä minusta. Tänään yritin itkeä. Ei ole ensimmäinen kerta. Yritin tuntea. Epäonnistuin.

Olen vain täysi epäonnistuja. Minulla on kavereita ja silti joka päivä tuntuu kuin olisin aivan yksin tässä maailmassa. Kaikki on hyvin mutta ajattelen itsemurhaa joka päivä. Olen kunnossa. Mutta mieleni ei.