Kaikesta selviää – Vai selviääkö?

Nimimerkki: Selviytyjä. (16)

Haluaisin jakaa oman tarinani,oman elämäni polun tänne, se ei ole helppoa luettavaa, eikä se ehkä sovi kaikille, mutta voin sanoa että olen kokenut paljon enemmän mitä oman ikäiseni yleensä. Olen tällä hetkellä 16- vuotias nuori tyttö joka toisten silmissä elää ihan normaalia nuoren elämää, mutta ulkokuori voi hämätä.
Aloitetaanko vaikka mun lapsuudesta. Se oli melko tavallinen, olin ystävällinen mutta ujo pieni tyttö, mulla oli kavereita ja elämä näytti todella valoisalta, ala-asteella alkoi kiusaaminen, se oli suurimman osan ajasta haukkumista ja tavaroiden vientiä ja rikkomista, joskus se kuitenkin yltyi väkivaltaiseksi, kukaan ei tehnyt asialle mitään vaikka yritinkin saada aikuisilta apua siihen. Se jätti arvet sisimpään ja luotto aikuisiin väheni. Lopulta vaihdoin luokkaa 3. luokalla. 6. luokalla elämäni meni vielä huonommaksi, mulla oli paha olla, en tiennyt mitä se oli.
Kesäloman jälkeen yläaste koitti, uudet tuulet, ja uudet murheet. Mun olo paheni kokoajan lisää, olin selvästi masentunut, viiltely oli joka viikkoista, se jatkui koko ylästeen ajan. Mennäänkö seuraavaksi siihen kun olin 15. Päihteet olivat normaalia ja niitä näki kokoajan kaikkialla. Alkoholi maistui runsaasti. Mun henkinen olo oli huonontunut vieläkin enemmän.
Lopulta kun kaikki alkoi menemään parempaan, tapahtui jotain todella traumaattista, henkilö, johon luotin oli samoissa bileissä kuin minä. Muut olivat nukkumassa, kaikki oli hyvin. Aamulla mun elämä oli romahtanut vain 12h aikana, miten näin oli voinut käydä. Miten henkilö johon luotin, oli voinut käyttää mua seksuaalisesti hyväksi. En tiennyt mitä tehdä, joten koitin vain sanoa itselleni ettei mitään ollut tapahtunut. Opettelin elämään sen kanssa, yksin. Ilman ketään kenen kanssa voisin puhua asiasta, jätin sen varjoon jonnekin syvälle. Pystyin lopulta ajattelemaan että mitään ei ollut tapahtunut, tai ainakin niin halusin kuvitella, elämä jatkui.
Sen jälkeen uudet päihteet tulivat avuksi, lääkitsin itse itseäni traumastani, tupakka, alkoholi, kannabis. Ne olivat joka viikkoista. Se oli väärin mutta en itse sitä silloin nähnyt. Lopulta täytin 16 kesäkuussa, oli kesä, päihteet tulivat taas paljon pinnalle. Mun olo oli pahin juuri silloin, olin todella itsetuhoinen, koitin jopa itsemurhaa, tuloksetta. Selvisin kaikesta ystävieni avulla. Samassa toinen traumaattinen tapahtuma osui mun kohdalle. Lomalla mut yritettiin raiskata. Saman henkilön toimesta johon silloin luotin. Olin vasta 16.
Olin niin loppu. En vaan enää halunnut olla. Halusin kadota. Ystävieni tuella kuitenkin jaksoin, jotenkin. Itsetuhoisesti kuitenkin. Lopulta uskalsin mennä poliisille ja tein rikosilmoitukset asioista mitä mulle oli käynyt. Oikeudenkäynti on vieläkin kesken, jatkumassa tällä hetkelläkin. Tässä ei edes ole puolia mitä olen joutunut kokemaan näin nuorena, mutta tässä sitä vielä ollaan.. Mulle on todettu traumaperäinen stressihäirö, ahdistus ja vakava masennus. Niin paha tilanne on. Mulle on ehdotettu osastohoitoakin. Mutta en sellaista mielestäni ainakaan tällä hetkellä tarvitse. Mun henkinen olo on vieläkin yhtä vuoristorataa, todella huonona. Säpäleinä, täysin rikki. Mun oma psyyke on vaurioitunut pysyvästi. Käytän vieläkin päihteitä. Tupakkaa, kannabista, alkoholia ja lääkkeitä. Mutta niitä olen vähentänyt onnistuneesti. Olen valoisampi mun tulevaisuudesta nykyään vaikka mun olo on mitä on.
Haluaisin vain sanoa että vaikka mitä ikinä tapahtuukin, siitä pääsee joskus yli. En sano että olisin päässyt itse yli niistä enkä aina uskokkaan siihen, mutta sisimmässä tiedän että se on totta. Haluaisin vain sanoa että olin itsekin kaikkea apua vastaan mutta lopulta se oli mun pelastus. En tiedä mitä olisin tehnyt ilman mun frendejä, nykyistä poikaystävää tai ammattiapua. Haluan kiittää heitä kaikkia. Ja haluan kiittää sinua siitä että jaksoit lukea mun oman tarinan. Mä olen selviytyjä. Säkin olet. Älä koskaan luovuta vaikka siltä tuntuu.
Sä pystyt siihen. Mäkin pystyn.