Huostaanotettu

Nimimerkki: OngelmaNuori (15)

Moi, oon tämmönen 15v tyttö ja haluun kertoo mun tarinan, johon liittyy paljo ihmisien menettämisiä ja kiusaamista. Eli alotetaan vaikka siitä että ku olin ihan pieni niin musta tuli sosiaalitoimiston asiakas ja mut sijoitettiin perhekodin tapaseen paikkaa mun isoveljen kaa, koska meijän vanhemmat ei pystyny huolehtii meistä, sit mun isovanhemmat vei mut ja mun isoveljen sinne "perhekotiin".
Oltiin vissiin ekat kolme vuotta oltiin vissiin avohuollon sijoituksessa, sit vuonna 2009 meijät huostaan otettiin. Samana vuonna kuoli mun iskä, se kuoli sydänkohtaukseen. Noin vuonna 2010-2013 multa kuoli mun molemmat mummut ja pappa. Onneks mulla oli paljo tärkeitä ihmisiä mun ympärillä auttamassa mua.
Kutosella mun mieliala rupes laskeen ja koulukaan ei menny ihan parhailla todistuksilla. Sillon mielenkiinto kouluun loppu melkeen kokonaan ja ainut minkä takia menin kouluun oli se että mun paras kaveri oli sillon mun kaa samalla luokalla. Sillon kutosen puolivälissä alko viiltely, enkä tiiä et viiltelinkö sen takia et se oli muka niin siistii, vai oliko mulla sillonki jo henkisesti nii rankkaa. Jäi kertomatta että mua kiusattiin kans joskus ala-asteella, ku jouduttiin muuttaa maalta kaupunkiin, sen takii että mun isoveljen piti päästä amikseen ja et saadaan "perhekotiin" lisää asukkaita.
Se maalta muutto oli mulle erityisen rankkaa, koska mun kaikki läheisimmät kaverit, joitten kaa mää olin ollu päiväkodista asti yhessä jäi maalle. Muistan ku itkin melkeen joka ilta et haluun pois kaupungista ja et en löytdä yhtä hyviä kavereita mistään. No mutta pääsin mää kuitenki sit yläasteelle ja siinä vaiheessa se mun ala-asteen paras kaveri meni eri kouluun ja ei enään nähty niin paljo.
Yläasteella viiltely jatku, koska siitä oli tullu tapa, et jos oli jotain vastoinkäymisiä, niin etin jotain terävää millä voisin satuttaa itteeni. Jossain vaiheessa viiltely väheni, tais olla joskus ennen kasin puoliväliä. Nyt oon käyny terapiassa puhumassa mun vaikeuksista ja asiat menee parempaan suuntaan. Jotkut Perhekodin aikuiset jotka on tuntenu mut pienestä asti, niin on vieläki iso osa mun elämää ja tosi läheisiä.
Mut nyt on enään pari vuotta et oon täysikänen ja oon kuullu jossain semmosen sanonnan et "kerran sosiaalihuollon asiakas, aina sosiaalihuollon asiakas". Mua kyl ahistaa se ajatus et sit ku täytän 18 niin joudun yksin asumaan, ja et pärjäänkö yksin, mutta enköhän mä selvii siitä hengissä.
Toivottavasti joku ees ymmärtää tästä tarinasta mitään. Kiitos.