To hell and back.. pt. 2

Nimimerkki: lilstoner (16)

Joo.. Aika moni on saattanu lukee jo sen edellisen minkä kirjotin, mut nyt taas tuntuu silt et on pakko päästä kirjottaa jtn. Nyt voi kai sanoo et mennää syvemmäl mun elämää ja yksityiskohtii ku viimeks. Niinku viimeks sanoinki, nii meiän perhe näyttää aika lailla täydelliseltä muitten silmissä.. Myös sillo lapsena ku oma isä oli kuvioissa, mut vieläki isäpuolen astuttuu kuvioihi. Tosin no mikä muka vois olla pielessä meiän elämässä ku rahaa löytyy, tiivis ja läheine perhe ja tytär kulkee kalliissa vaatteissa ja tuntee kaikki, ja kaikki sen?

Mikä siinä muka mättää? Helposti sanottuna, kaikki. Joo, okei rahaa löytyy, mut ei raha tee onnelllista. Läheinen perhe? Paskan marjat.. Päivän aikana vaihan mun perheen kaa max. 2 lausetta (jos ei lasketa riitoja). Ja se et tunnen kaikki ja kaikki tuntee mut, ei aina oo hyvä juttu. Paljo feikkei frendei, golddigger frendei ja juorut levii helvetin nopee jonka takii menetät niitä oikeit frendei.

Ja mitä tulee mun perheeseen, noh nii.. Mun mutsi ei välitä mistää muusta ku egostaa ja siitä että näyttäähä meiän perhe täydelliseltä. Koskaan en ois saanu sukulaisille tai koululle kertoo masennuksesta tai psykiatrikäynneistä, koska ei se oo normaalii ja sitä pitää kuulemma hävetä. Ja no mitä mun isäpuoleen tulee.. Väkivaltanen paska. Valehtelee jatkuvasti mutsille, pöllii silt rahaa, hakkas mua ja syyttää mutsii kaikesta.

Tää mun isäpuoli oli yks niistä syistä minkä takii lähin pelleilee huumeitten kaa. Ajattelin et ei se paha juttu oo, en jää koukkuu ja se on vaa tää yks kerta helpotukseks. Ja vitut ollu vaa yks kerta. Aika nopeesti se yks kerta muuttu kaheks, ja viieks ja sittepä tiputtiinki jo laskuista.. Toine painava syy mikä johti huumeisii oli välit mun biologisen isän kaa. Rakastin sitä yli kaiken mut sit ku jouduin sairaalaa (yritin itsarii), nii huus mulle puhelimessa ettei koskaa enää haluu nähä mua. Sen jälkee ei puhuttukaa sit vuotee.

Kamppailin myös tosi paljo samaa aikaa mun anorexian kaa.. Olin siis sillon n. 168cm pitkä, ja alimmillani painoin 36,7 kg.. Yritin kyl olla miettimättä et miltä näytän, et pitää vaa syyä normaalisti. Ajattelin et mun on pakko parantuu jos haluun et keskussairaalan lääkärit jne. jättää mut rauhaa. No tässä lopulta sit onnistuin mut ei mennt pitkää nii olin taas siin kiertees.. Tällä kertaa oli helpompaa jostain syyst alkaa syömää normaalisti ja sillo halusin oikeesti parantuu. Huumeitten käyttö täs samalla ei kyllä helpottanu yhtää sitä parantumista ku ruokahalu meni mut kiven läpi vissii sit tultiin.

Sori jos täst tuli taas aika pitkä 😀 Ku alotan kirjottaa nii o vaikee lopettaa. Todennäkösesti jos tää ahistustaso ei laske nii saatte pt. 3 xd