Haluan takaisin onnellisen elämäni

Nimimerkki: Pelokas (17)

Moi, mä oon 17 vuotias tyttö. Opiskelen kaksoistutkintoa. En oikeen tiiä miten alottaa. Tällä hetkellä oon siinä pisteessä, etten oikeen itekkään tiedä. Käsi täynnä jälkiä viiltelyn jäljiltä ja jatkuva toivottomuuden ja tyhjyyden tunne. Harkitsin yhdessä vaiheessa jopa täältä lähtemistä, itsemurhaa. Mikä mut sitten ajo tähän pisteeseen?

Mulla on aina ollut tosi huono itsetunto ja olin 1-2 vuotta sitten tosi pohjalla, mut nyt on vielä enemmän. Mä kuitenkin sillon nujersin kaikki esteet ja olin kunnossa, olin onnellinen ja tyytyväinen itseeni. Nyt kuitenkin, en osaa sanoo tarkkaan mut about puol vuotta mulla on ollut tosi väsynyt olo henkisesti ja sellanen et oon ollu aina sillon tällön tosi pahalla päällä. Vähän alle kuukaus sitten erosin mun tyttöystävästä, meillä oli kaukosuhde ja se oli aivan helvetin raskasta. Mut niin oli eron jälkeenkin. Se ihminen oli mun elämäni tärkein ihminen ja olin aika maassa sen jälkeen kun erottiin. Mut se ero ei kuitenkaan ole yksinään syy tähän kaikkeen.

Tiedättehän kun aina sillon tällön tulee vastaan sellasia pieniä arkisia asioita jotka ottaa päähän ja voimille, mulla niitä tuntu tulevan jatkuvasti..

Ja viikko sitten se johti siihen, että menin meidän vessaan ja näin lavuaarin reunalla sellasen tosi terävän ”raapan” joita esim.siivoojat (kuten äitini) käyttävät purukumien irrottamiseen yms. Otin sen käteeni ja vetäsin nopeesti vasempaan kämmeneeni naarmun. Sen jälkeen vedin hitaan ja syvän jäljen. Verta tuli. Ja tein muutaman lisää. Oikeesti en muista tästä hetkestä juuri mitään, en muista mikä oli se pieni ns. ”piste i:n päälle”, joka sai mut tekemään niin. Muistan vaan et musta tuntu tosi toivottomalta. Samalla viikolla olin riidelly 2 päivää koulussa mun frendin kanssa, olin kusipää. Olin rikkinäinen kusipää. Olin ihan törkeen maassa, en puhu mitään ja mulla oli tyhjä katse. Mun frendit sano etten oo oma itteni ja musta näkee etten oo yhtä onnellinen kun ennen. Oon alkanu myös kuulemma käyttämään alkoholia normaalia enemmän, koska juon ”joka viikonloppu”.

Tähän väliin pakko sanoa, etten oo koskaan ollu puhuja tyyppiä. Mä en oo koskaan ollu jengissä se, joka kertoo mitä itelle kuuluu, tai mitä tapahtu eilen jne. Mulla on AINA ollu vaikeuksia puhua mun tunteista, ja siitä miltä musta tuntuu.

Nyt mulla on se vaihe et mun pitäis puhua jollekin ammatti-ihmiselle, ja mä aion tehdä sen. Koska mua pelottaa aivan vitusti, se että mitä mä teen seuraavaks itelleni? Mitä jos tää menee vielä pahemmaks? Mitä jos mä etin jostain sen helvetin kylpyammeen ja se on sit siinä?

Mä aion tulla kuntoon. Ja sä aiot tulla kuntoon. Meistä kukaan ei syntyny tänne sen takia, että voitas kärsiä jotain näin helvetillisä tunteita tai ajatuksia. Me synnyttiin tänne elämään. Elämään meidän unelmaa ja näkemään mitä kaikkee täs maailmas on viel näytettävää meille.

Rakkautta ja rauhaa!