07.09.2018 | Itsetuhoisuus, Kiusaaminen, Väkivalta, Yksinäisyys
Ghost
Nimimerkki: 16 v. poika (16)
En tiedä, että onko minulla masennus vai oon muuten ihan sekaisin. Päässä liikkuu niin sairaita ajatuksia. Esim. itsemurha, toisen ihmisen sattuttaminen ja itseni satuttaminen. Ihan kuin päässänni olisi itse piru. Valo ahistaa minua ja haluan olla pimeässä. Porukoiden ollen poissa menen peilin eteen ja teen seuraavanlaisesti. ”Otan keittiöveitsen laitan sen suuhun ja sanon ”why so serious?” niin kuin siinä Batman elokuvassa. Hymyilen peilin edessä muutamia minuutteja ja sitten alan yhtä äkkiä itkemään ja kiroilemaan.
Minä en käytä päihteitä ja mulla on kotona kaikki hyvin. Minua ei kiusata eikä ole kiusattu. Olin ennen tosi iloinen ja hyväntahtoinen. Nauroin joka asialle kavereiden kanssa. Sitten mun paras kaveri muutti toiseen kaupunkiin ja mun kaverit jätti minut eikä kukaan kutsunut mua ulos. Kaikki alko myös käyttää päihteitä.
Ehkä kaiken paskan syynä on perhe, joka rajoittaa niin paljon asioita mun elämässä. Ne rakastaa mua niin paljon etteivät halua minun menevän huonolle tielle. Eli periaatteessa kaikki haaveilevat semmosista vanhemmista.
Mulla on ollut vain yksi haave, kaverit. Ja en tiiä kyllä yhtään miks vitusssa kirjotan tänne, eihän kukaan edes lue tätä. Kelle muulle mä muka avauduisin näistä asioista. Mua ei kiinnosta paskaakaan mun elämä tällä hetkellä, mutta osaan esittää kotona ja koulussa, et mul on kaikki hyvin.
Oon aina halunnut saada huomioo, mutta mua on ignoorattu. Oon tavallinen massanuori. En oo mikään friikki ja kuuntelen kaikkee gangsta rappii ja katon paljon elokuvia. Oon aina halunnut kostaa tän asian niin, että mun suurin unelma toteutuisi eli minusta tulisi kuuluisa Hollywood näyttelijä. Sitten mun entiset kaverit ois kateellisia mulle ja vihdoinkin huomaisi minut. Vitut siitä, kun ei niin ikinä tapahdu ainakaan tällä menolla.
Tälläkin hetkellä olen metsässä avautumassa nettiin, mutta voi helvetti ei mua huomata edes netissä. Fuck my life. Toivottavasti en enää koskaan tule tänne kurjoittelemaan mun paskasta tylsästä elämästä. Löisinpä pääni niin kovaa, että saisin muistinmenetyksen ja voisin alottaa elämän alusta. Olisinpa kirottu. Kokisinpa jotain pelottavaa tai kauheaa. Sekin parantaisi mun vittumaista yksinäistä tylsyyttä.
Miksi kukaan ei huomaa mua. Ihan kuin olisin haamu. Olisinpa mielisairas. Viiltely ei auta mua tai päihteet. Kaverit auttaisi, ne kaverit, jotka mulla oli noin kolme vuotta sitten, vaikka he hylkivät mua. Fuck ya’ll.
Kommentit
(4)
Anonyymi
07.09.2018 06:19:32
Moi oon 13v tyttö ja mulla on kai ihan yhtä paska olo kuin sulla paitsi mulla on väkivaltaisia kokemuksia perheen sisältä ja oon melkein kokonaan vastuussa sisaruksista että haista vittu elämä?
Tuuli Nuortenlinkistä
07.09.2018 06:49:46
Moikka Ghost ja kiitos, kun kirjoitit tarinasi!
Oon pahoillani kaveritilanteesta ja siitä, että susta tuntuu, ettei sua huomata. Oon varma, että monia kiinnostaa, mitä sulle kuuluu, vaikka just nyt ei tunnu siltä. Myös meitä Nuortenlinkissä kiinnostaa, miten sulla menee!
Ainahan se paha olo ei näy päällepäin kauheen helposti ja itsekin kirjoitat, että oot hyvä esittämään. Sun ei kuitenkaan tartte esittää, koska on ihan ok, että asiat harmittaa ja luonnollista on, että pitkään sisällä pidettynä ne asiat mustaa myös mielen. Niistä ikävistä ajatuksista voi kuitenkin päästä yli ja eteenpäin ja usein se onnistuu parhaiten, kun ottaa juttukaveriksi jonkun asiasta ymmärtävän aikuisen.
Oothan huomannut Nuortenlinkin nettineuvonnan, jonne voi kirjoittaa, jos mieltä askarruttaa joku asia ja sitä haluais pohtia jonkun aikuisen kanssa. Myös sekasin-chattiin voi mennä pohtimaan ja purkamaan oloa ja ajatuksia. Puhuminen usein keventää omaa oloa ja siinä saa uusia näkökulmia asiohin.
Jos omat ajatukset pelottaa tai ahdistaa tai haluat päästä vaan juttelemaan kasvokkain jonkun aikuisen kanssa, voit hyvin käydä esim. koulukuraattorin tai terveydenhoitajan luona juttelemassa. He on koulussa teitä nuoria varten ja osaa varmasti auttaa sua sun ajatusten ja kaveriasioiden kanssa. Sulla on oikeus voida hyvin ja oikeus saada tukea, kun sitä haluat. Kaikki me joskus tarttetaan vähän apua eikä siinä ole mitään outoa tai noloa!
Yksin ei kannata jäädä, koska tukea on kyllä tarjolla! Rohkeutta on ottaa sitä tukea vastaan!
Anonyymi
16.09.2018 21:07:12
en tiiä miks kommentoin kosk en tiiö lueks tätä, mut kuiteki oon ite kans 16 v. mut vaa muija.
fiilaan nii hyvi esim. ton vanhemmat jutut, rasittavaa ku huolehditaan liikaa ja hengitettää niskaa ku oisin joku 10 v. en käytä päihteitä, hengaan frendejen kaa ja käyn koulussa. siinä se elämä onkin. itekki katon sikana leffoja(rakastan niitä) ja ois siisti tehä jotai duuni niihi liittyen tulevaisuus u know. hei joten älä unoha jahata tota sun näytteliä unelmaa, koska mäki yritän mun unelmaa vaikka elämä vetääki koko ajan vaa syvemälle ja lopulta polttaa mut helvetissä.
Kliseistä, mutta totta kokeile mennä puhuu jolleki enneku luovutat kokonaan. ( mäki ehk oon nyt vihdoin uskaltamas ottaa askeleen apuu kohti 2 vuoden kärsimyksen jälkeen ja saa nähä onks siit apuu ja älä luovuta heti vaik se tuntuiski ahistavalt ja pelottavalt). toivottavast sun asiat lähtis paranee.
Tsemppiä!
Vinku
12.02.2020 13:41:49
Hei,
en tiedä luetko tätä, mutta kuitenkin. Olen 17v tyttö, jolla on ollut masennus monta vuotta. Mietit miksi susta tuntuu pahalta? Vastaus on niin yksinkertainen kuin yksinäisyys. Yksinäisyys vie voimat, eikä jaksa. Ihmiset ovat laumaeläimiä ja tavitsevat muita. Se, että kerrot edes netissä miltä sinusta tuntuu on suuri askel. Ainut asia mitä voin sanoa on että älä ainakaan tahallisesti hakeudu yksin. Terapia on kannattavaa ja sielä voi käydä ilman mitään sen suurempia syitä. Hae apua, juttele. Saatat myös yllättyä siitä miten voit löytää jopa netistä itsellesi uusia kavereita. Älä luovuta, tavoittele unelmia ja haistata paskoille kavereille pitkät. Ne ei ansaitse sua, etkä sä niitä. Elämä ei ikinä ole niin toivonta, kun masennus antaa ymmärtää.
Jos kiinnostaa, katso myös video nimeltä black dog. Mieti silloin talutatko sinä mustaa koiraa vai taluttaako se sinua.
Anyway, hurjasti jaksamisia. Jos tahdot jutella (tai kuka tahansa muu) voin kuunnella huolia, mutta en ole maailmanparantaja.