Ero

Koko tarina on sitten alusta alkaen tässä.
(Just to clarify things, Luokkamme ei ollut iso, tyttöjä oli 4, olin ihastunut yhteen heistä. That's about it)

Oli talvinen päivä ysi luokalla. Välitunti oli juuri alkanut ja heittelimme kaverin kanssa koreja (kyllä vain. Talvella. Voitti se kännykän räpläämisen) ja sitten kaverini sanoi että lähtee hakemaan puhelintaan. Samalla kun hän käveli pois, 3 tyttöä minun luokaltani tuli luokseni ja he alkoivat kysellä outoja. Ei mitään sopimatonta tai sellaista vaan kysymyksiä joissa ei ollut mitään järkeä, mutta keskustelu meni kutakuinkin näin.
''Hei. Tiedäks sä sen?''
Minkä?
''Eli et tiiä?''
Tiedä mitä?
''Vai tiedätkö?''
Mä tiedän hei paljonki juttuja

Tätä jatkui jonkin aikaa kunnes yksi tyttö lisää saapui paikalle. Hän oli luokkamme neljäs ja viimeinen tyttö, kutsutaan häntä vaikka Sannaksi. Sanna saapui paikalle ja kysäisin häneltä 'vitsikkäästi' että: Mitäköhän mä en oikein tiedä? Ja samalla kellot soivat.
Menimme sisälle, nuo 3 tyttöä juosten sisälle. Sannan kanssa kävelimme ja hän pyysi anteeksi ystäviensä outoutta.
No hypätäänpä eteenpäin noin 2 - 3 tuntia.
Istuin taksissa ja laitoin Sannalle viestiä kysellen asiasta tarkemmin, että mitä hänen ystävänsä olivat tarkoittaneet. Sanna aloitti tekstinsä näin:
''Juuh. No siis juttuhan on näin, vaikka veikkaan että tiedät jo mistä on kyse. En sitten vastaa seurauksista tai jtn sellaista... Hommahan on nyt siis se, että mä tykkään susta enemmän kuin ystävänä''
Luin tuon viestin varmaan 12 kertaa, nipistin itseäni ja katsoin viestiä silmät pyöreinä. En uskonut tätä todeksi. Sydämeni alkoi hakata, jalkani alkoivat täristä, ajatus ei kulkenut. Kerroin Sannalle että pidin hänestä myös paljon enemmän kuin ystävänä.
Noh... Keskustelun lopussa heräsikin kysymys, että ''Mitäs nyt?''
Kumpikaan meistä ei osannut odottaa että tähän tilanteeseen päädyttiin. Päätimme ottaa asiat hitaasti ja katsoa mitä tästä tulee.
Pari viikkoa myöhemmin Sanna sitten kysyi että mikä onkaan suhteemme status. Tulimme siihen johtopäätökseen että olemme ihan legit pari.
Aikaa kului, ja koitti se että kerroin Sannalle rakastavani häntä. Sanna sanoi rakastavansa minua myös.
Tästä voidaan hypätä eteenpäin, sillä tuo ''Minä rakastan sinua'' hetki ei ollut mitenkään kaunis. Sanoin sen tuossa whatsapin välityksellä kun keskustelu meni niin syvälliseksi.
N. kuukausi eteenpäin ja Sannasta tuli etäinen. Hän ei enään keskustellut niin paljoa kanssani. Hän oli seurassani hiljainen. Kysyin häneltä muutamaan otteeseen, että onko kaikki hyvin ja että haluaako hän puhua jostain. Vastaus oli että kaikki on hyvin.
Noh. Sitten tuli se mitä oli pahaenteisesti odoteltu... ''Meidän pitää puhua''-viesti.
Tiesin heti että nyt ollaan kusessa. Sanna halusi puhua kasvotusten asiat halki, mutta hänet tuntien sanoin että hän voi viestinä kertoa asiansa. Tiesin nähkääs että Sanna tuskin uskaltaisi puhua asiaansa kasvotusten.
Noh, me erosimme siinä ja siitä on nyt vuosi.

Siinä sellainen tarina.
Asiasta olen avautunut esim. todella luotettavalle kaverille, olen kokeillut erilaisia liikuntalajeja helpottaakseni tätä tilannetta, on kokeiltu urheilua, kuntoilua ja vaikka mitä...
Keinot alkavat pikkuhiljaa loppua.

Hei! oon ite 20v mies ja ensimmäistä kertaa rakastuneena (vaikka aiemminkin ollut jonkin asteisia ihastuksia, mutta ei mitään suurempaa). Itse olen semmosessa suossa, josta ei omin voimin noustakaan. Olen kertonut tälle tytölle, että rakastan häntä, mutta ykspuoliseks jäi. Ihan samassa tilanteessa ei siis olla, mutta ymmärrän miltä susta tuntuu. Olen avautunu tusinan verran hyville kavereille, lenkkeillyt, musiikista hakenu helpotusta ja bilettämisellä nauttinut edes hetken verran. Joka päivä meen huonompaan suuntaan (itken joka ilta/yö + psykosomaattista oirehdintaa esiintyy kuten oksettavaa oloa ja huippausta). Ihan ensimmäiseks (jos mitenkään mahdollista) suosittelen kertomaan Sannalle miltä susta tuntuu ja jos ei halua olla missään tekemisissä sun kanssa, niin parempi olla mahdollisimman vähän tekemisissä hänen kanssaan ja kattoa pääsetkö kaipauksesta yli. Jos ei ala helpotusta syntymään, niin suosittelen käymään psykologilla (eikä siinä ole mitään hävettävää!). Itse psykologiaa opiskelemaan hakevana tiedän, että psykologeilta löytyy kyllä apua ja itsekin oman tilanteeni takia varaan ajan psykologille kun pääsykokeet on ohi. Tsemppiä sulle jatkoon! :)