Erilainen kuin muut

Nimimerkki: Lucifer (14)

Pienenä aina kun ajettiin koulun ja eskarin ohitse, kysyin; ”Milloin mä tonne pääsen?” Jankkasin sitä joka kerta iskältä ja äidiltä. Kun minä sinne sitten pääsin, sain paljon kavereita. Mutta… Mua alettiin kiusaamaan. Tuntui kuin yli puolet eskarista olisi hyljeksinyt mua. Mun ensimmäiset kaverit olivat (nimet vaihdettu) Aapo, Sara, Jade, Etta, Nora, Ada ja etenkin Minna. Minnan kanssa me ollaan parhaita kavereita. Muistakin kavereistani tuli parhaita kavereita, vaikka muutama jäikin mun elämästä toisaalle.

Jossain vaiheessa isäni ja äitini erosivat, kun ne aina huusivat toisilleen. Edelleenkin huutavat toisilleen, kun tapaavat. Olen paremmissa väleissä isäni kanssa.

Ykköseltä tippui toiselle luokalle Jade ja Etta. Meidän tiet erosivat, eikä me enää oikein juteltu. Aapo muutti pois ja Sara tuli samalle luokalle minun kanssa, mutta se vain ingoorasi minut. Nora, Ada ja Minna oli vielä kavereita.

Koko ala-asteen ajan mua kiusatiin mun pukeutumistyylistä, silmälaseista, jotka sain neljännellä, ja kaikesta muusta. Jouduin jostain hajuvalituksista rehtorin kansliaan, vaikka en edes haissut miltään. Joka päivä minut nolattiin jotenkin. Pelkäsin mennä kouluun. Ada muutti nelosella pois. Kiusaaminen jatkui. Nora ja Minna oli jäljellä. He vastustivat kiusaamistani. Kerran, kuudennella luokalla, olin kipeänä yhden päivän, ja Nora oli saanut englanninopettajani pitämään ”Älkää kiusatko ”mun nimi”.” -tunnin. Kyllä nolotti tulla kouluun seuraavana päivänä. Koulunkäynti oli jo aikoja sitten tipahtanut huonoksi, vaikka muutama opettaja kannusti. Luin paljon kirjoja, siis ihan jättimäisiä romaaneja. Luin, koska pääsin pakenemaan elämääni mieikuvitukseeni. Opettajat huomasivat tämän, ja sain todistuksissa paremman numeron äidinkielestä, kuin muut. Jouduin käymään matikan ja englannin tukiopetuksissa, joita vihasin. Eikä ne koskaan auttanut mitään. Kuudennella en enää välittänyt kiusaamisestani. Välitin siitä, että pääsisin pian pois ala-asteelta.

Englantia opin sinä kesänä, jona oli määrä mennä yläasteelle. Se oli noussut viitosesta kymppiin. Matikka huononi kutosesta vitoseen. Yläasteelle päästyäni osasin jo pitää puoliani. Nora meni enkunluokalle, jote olin taas yksinäisempi. Onneksi olemme välituntisin ja vapaa-ajalla yhdessä. Luokalleni oli tullut myös Minnan uusi kaveri Pauliina (nimi muutettu.) Heistä tuli pian parhaita kavereita, ja minä kuljin heidän perässään. Aina tunnilla istuin takana yksin, ilman paria, koska Minna ja Pauliina olivat aina yhdessä. Sain myös ysiluokalta Noran ja minun yhteisen kaverin, toisen Nooran. Hänkin oli enkunluokalla.

Koska tykkäsin editoimisoisesta ja kuvaamisesta, olin elokuvakurssilla. Olen siinä omasta mielestäni todella hyvä, koska ohjeistin aina muita oppilaita tunnilla. Sain sieltä hyvän ystävän Aatun (nimi muutettu.) Tehtiin yökyläreissuja ja katottiin elokuvia sun muuta. Ja tehtiin myös lyhäreitä. Myöhemmin kahdekksannella sain myös Aatun kaksi parasta ystävää kavereikseni.

Tiesin, että monet inhosivat minua. He tekivät kyllä parityönsä mukisematta, mutta eivät koskaan halunneet ystävystyä. Minua kiusattiin myös netissä, mutta (anteeksi kielenkäyttö) haistatin paskat.

Erilaisuuteni oli myös se, että olin köyhä, ja lookkini oli musta. Ihan kokonaan. Paksut kajaalinrajaukset aina silmillä, ja hyvin suuret silmälasit niiden kanssa. Isoin juttu oli, että hiukseni on sähkönsiniset. Kuulokkeet aina korvilla ja huppu päässä käytävillä.

Pahin juttu nykyaikana, nyt kahdeksannella on, että ystäväni eivät oikein koskaan kerkeä, tai halua olla kanssani. Minna, Pauliina, Aatu ja Noorat ovat ainakin hyviä ystäviäni.  Ehkä minä vain sitten olen pelottava. Tai jotain…