20.02.2017 | Itsemurha, Itsetuhoisuus, Masennus, Päihteet, Tupakka
En tiedä mitä pistäisi tehdä, en jaksa enää
Nimimerkki: ihminen joka ei tiedä mitä tehdä (13)
Joo elikkäs oon 13-vuotias tyttö. En tiedä miten aloittaisin tän. Mulla on paska olla koko ajan. Jouduin laitokseen n.2 vuotta sitten äitienpäivänä. Vanhemmat eros ku olin 4 luokalla. Mua on kiusattu nyt 5 vuotta. Mulla on vaikee masennus ja keskivaikee ahdistuneisuus. Oon tosi itsetuhonen, (yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa ollessani 8-vuotias), yritän puhua siitä mutta tuntuu että ketään ei kiinnosta. Oon viillelly 2 vuotta. Sekakäytin joulukuussa 2016 (lyricaa ja xanoreita alkoholin kanssa). Mietin itsemurhaa melkein 24/7. Isän kanssa välit on ollut huonot sen ja äidin eron jälkeen. Nyt ne on jotenkin alkanut parantua. Perheväkivaltaa (isä käytti lievää väkivaltaa) on ollut. Äiti on pariin otteeseen lyöny mua. Esim kerran kun tulin kännissä kotiin ja huusin äidille niin äiti tuli ja löi avarilla naamaan. Mun pikkuveli on raiskattu. Samoin mun entinen paras ystävä (oltiin sillon vielä hyviä ystäviä kun raiskaus tapahtui). Mua on käytetty seksuaalisesti hyväks (äidin ex miesystävä).
Tuntuu että en voi luottaa kehenkään. Käyn psykiatrilla 1x/viikko. Oon helvetin ahdistunut, pelkään itteeni ja sitä että teen itselleni tai muille pahaa. Oon tosi agressiivinen, kiihdyn nollasta sataan alle murto-osan sekunnista. Koulu on alkanu mennä alamäkee koska laitoksella ei oo hyvä olla. Oon yrittäny puhua kaikille että haluan vaihtaa laitosta mutta mulle sanotaan vaan että ei oo mitään järkee, ku joutuisin alottaan kaiken alusta. Mutta haluan alottaa kaiken alusta. Mun mummu on ehkä ainoo kuka mua ymmärtää. Palatakseni tohon että laitoksella ei oo hyvä olla, niin jos joku ohjaaja tai muu vastaava kysyy että miks haluan vaihtaa laitosta, niin meen ihan lukkoon. Yritän selittää että mulla ei oo vaan hyvä olla siellä, ja että kukaan ei ymmärrä jne. Mutta se ei kuullemma oo tarpeeks hyvä selitys jne. Äidin kanssa on tosi hyvät välit, mutta en halua kuormittaa sitä mun asioilla kauheesti. On mulla hyviä kavereita ja ystäviä mutta en mä jokasesta asiasta voi niille mennä puhuun. Haluisin vaan tappaa itteni. Oon polttanu vakituisesti 5 luokalta lähtien.
Tästä tekstistä tuli valitettavasti tosi sekava mutta must tuntuu et mun sisällä on musta ”tunnemöykky” joka mun pitää saada teille kaikille sanottua/kerrottua. Tarvin apua, pelkään että en jaksa enää kauaa. Kiitos.
Kommentit
(3)
Sara nuortenlinkistä
21.02.2017 14:49:02
Moi ja kiitti kun kirjoitit tänne! Joskus helpottaa ainakin ihan vähän, että saa kirjoitettua tai sanottua asioita ääneen.
Ihan ekaksi haluun sanoa, että sä et ole tehnyt mitään väärää. Sulla on aivan älyttömän rankkoja kokemuksia, joista moni aikuinenkaan ei selviä ilman ammattiapua. Tästä huolimatta mun pointti on, että selviytyminen on täysin mahdollista. Se on kuitenkin vaikeeta yksin eli vaadi ja ota kaikki mahdollinen apu vastaan ja ensisijaisesti tietty psykiatrin ja laitoksen henkilökunnan kautta. Tavoitteena on pysyä kasassa päivä kerrallaan tai jos se tuntuu pitkältä ajalta niin minuutti kerrallaan. Tiedän, että vie hulluna voimia, mutta mieti sitä tunnetta kun selviät kaikesta tästä. Mieti sitä tunnetta, kun itsemurha ei enää tunnu vaihtoehdolta.
Siinä rinnalla on tosi hyvä kuulla, että mummo ymmärtää ja kavereita löytyy. Luottamuksen uudelleenrakentaminen on vaikeeta, mutta ihan pienet asiat vievät sitä eteenpäin. Äitiä saa todellakin häiritä, sitä varten ne vanhemmat on. Kirjoita ihmeessä myös meidän nettineuvontaan, jos haluut jutella lisää.
Hei
28.10.2017 00:10:51
Mulla aika saman tyyppiset taustat. 12v alko tupakointi 7v jouduin lastenkotiin ja halusin sillon tehä itsemurhan, vanhemmat eros siinä ku olin 13v join 14v tosi usein kavereiden kaa. Mummi oli kans tukena tosi paljon , kunnes mummi kuoli sit koulu meni alamäkee moni kaverisuhde katkes loppu ainaki tupakka ja alkoholi kuljin sumussa ja ahdistuksessa kolmatta vuotta jo, tupakka ja alkoholi alko viimevuon uusiks ja cannabista kokeillu. Nyt sit lopetin tupakan 1kk sit alko lisää ahistaa saan paniikki kohtauksia emmätiiä nyt 17v yritän yhä mut ihmiset kattoo mua niiku alistunutta väritöntä pötikkää kuvittelee et mul ei oo mitään?? Tuntuu että oon vaan niin vihanen ja ahdistunu ... Usko on silti voimani ja valoni :)
Osastolle joutuva
28.02.2018 19:52:42
Tiedän tunteen.. olen 13v.ollut vakavasti masentunut noin vuoden ja kokeillut montaa lääkettä eikä mikään auta. Välillä tuntuu että mua ei oo tarkotettu tänne.. viiltelen ja huudan äitille etten pysty elää enää ilman tuskaa.. yritin itsarii.. sisko veti auton alta pois just ja just... käyn psykal mut se on nii huolissaa et ens viikol osastolle ekaa kertaa.. pelottaa.. ajattelen pystynkö koskaan parantumaan tai jaksanko ja joka aamu tunne että jaksaako vai luovuttaako.. tsemppei silti sulle.. äiti psykiatrian hoitaja ja sanonu et 100 prosenttii nuorist parantuu.. *HALI*