Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

En kestä enää

Nimimerkki: Laardikasa (14)

Olen 14-vuotias tyttö. Kärsin tällä hetkellä ahdistuksesta, masennuksesta ja syömishäiriöstä. Vihaan itseäni. Olen niin lihava, etten viitsi käyttää muuta kuin joustavia housuja ja isoja huppareita. Lisäksi minulla on aknea, josta minua on kiusattu jo ala-asteella.

Tuntuu, että olen vain pettymys kaikille. Joka ikinen asia mitä teen, saan sen jotenkin ihan perseelleen. Numerot ovat kasiluokan aikana laskeneet. Liikuntaan en esimerkiksi enää edes osallistu, sillä se ahdistaa liikaa. Ajattelen vain muiden tuijottavan höllyviä läskejäni ja nauravan huonolle kunnolleni. Olen yrittänyt jo pitkään laihduttaa, mutta sitten ahmin ja ahmin ja ahmin. Mikään ei auta.

Lisäksi perheellämme on nyt suuri rahapula. Minulla on pian rippijuhlat. Äitini tilasi kalliin mekon vain hemmotellakseen minua. Sain vasta koiranpennun. Ostimme juuri uudet kengät juhliini. Vingun ja vongun koko ajan kaikkea kallista ja vanhempani ostavat ne minulle. En ansaitse oikeasti mitään niistä.

Vaatekaappinikin on täynnä ihania vaatteita, mutta käytän tasan kahtia housuja ja muutamaa hupparia, sillä kaikki muu on liian pientä. Kaikki vaatteenikin on suurilta osin vanhempieni maksamia. Koiranpentuni on erittäin vilkas ja tarvitsisi paljon liikuntaa, mutta makoilen vain sängyssä ja itken. Haluaisin minulle oikeasti sopivia vaatteita, jottei minun tarvisi käyttää leirillä vain legginssejä, huppareita ja yhtä kesämekkoa, jota juuri ja juuri viitsin pitää.

Apuakin minulla on. Käyn nykyään joka toinen viikko terapeutin juttusilla, mutta jutellaan vaan ihan perus jutuista. En ole kertonut koskaan masentavista ajatuksista hänelle, sillä en pysty siihen.

Vihaan olla tälläinen. Olisinpa vain normaali. Vihaan kuulla äitini itkemässä vain minun takiani. Ahdistukseni ja masennukseni on hänelle erittäin suuri taakka. Tekisin vain palveluksen kaikille, jos tappaisin itseni. Raha-asiatkin olisivat kunnossa, kun saisivat myytyä koiran ja kaiken kalliin kamani.

En ole syönyt mielialalääkkeitäni tällä viikolla ja se näkyy. Saisin kuolla, kun en niitäkään vittu muista ottaa. Vaikutan muista aina ihanan aurinkoiselta, mutta suurimmalta osalta ajasta ei tunnu siltä ollenkaan.

Olen varmaan naurettava pienine ongelmineni, mutta en voi sille mitään. En saanut kaikkea edes kirjoitettua, mutta ei sitä kokonaista paskaa elämää saakkaan tähän purettua.

Anna arvio tarinasta

Saitko tästä sisällöstä tukea tilanteeseesi?
Saitko tästä sisällöstä tukea tilanteeseesi?
Oliko tämä sisältö sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(1)

Location

Anonyymi

12.06.2019 17:08:38

En tiedä pystyisinkö auttamaan kaikissa asioissa, mutta ainakin muutamassa oman kokemukseni pohjalta.

Olen siis itse saman ikäinen ja kärsin joistakin asioista, mutta olen päässyt yli joistakin saman kaltaisista ongelmista.

Olen itsekkin joskus vaan vaatinut kaikkea ostettavaksi, mutta sain vaatimiseni kuriin ihan vain lukemalla ja kuuntelemalla juttuja ilmastonmuutoksesta. Ne jutut sai minut miettimään todella tarkkaan, että tarvitsenko oikeasti kaikkea sitä mitä haluan.

Tuossa kun kerroit, että et ole kertonut terapeutillesi mitä todella päässäsi liikkuu niin voin ainakin kertoa, että omalla kohdallani suoraan ongelmistani kertominen oli yksi parhaimmista teoistani mitä olen koskaan tehnyt. Oli silti lähellä, että olisin jättänyt sanomatta mitään, koska en meinannut vaan pystyä siihen. Mutta ajattelin, että en voi jäädä loppu elämäkseni kärsimään vaan asialle oli tehtävä jotain.

Toisaalta ymmärrän jos se on todella vaikeaa ja luulen, että ongelmani oli siinä vaiheessa vielä niin pieniä ettei ollut vielä niin vaikeaa vaan ajatella, että kaikki järjestyy.

Voin kuitenkin vakuuttaa, että sekin jos saa kerrotuksi asian voi reipastaa, sillä silloin tiedät, että olet tehnyt asialle edes jotain.

Toivottavasti tosta oli apua ja tsemppiä ysille.