Elämä = Helvetti

Nimimerkki: Helvettiin tuomittu paska (13)

Moi! Täällä on 13w tyttö. Haluun kirjottaa tänne mun ”elämänkerran” kun en vanhemmille tai läheisille ym. halua puhua.. Eli siis mä elin ihan normaalia elämää kunnes me sitten ennen mun 3-luokan alkua muutettiin Kuopioon. Siis minä, äiti, isosisko, pikkusisko ja pikkuveli. Siellä mulla ei ollu kun vaan 1 kaveri. NO, äitihän meni ”mielisairaalaan” töihin ja löysi sieltä miesystävän iskän tilalle.. Alukshan se oli ihan kiva tutustuu uuteen ihmiseen ja näin mut sitte ku ne alko pyörittää siinä suhdetta ja sit ku äiskä ja sen miesystävä aina iltasin joi ittensä känniin niin sitte kuulu riitelyä yö myöhää ja lopulta kauhee tömähys ja miesystävä lähti ja äiti makas lattialla… joka kerta jouvuttiin soittaa ambulanssi. Lopulta äiti otti ”eron” siitä ja sen jälkee sitte joka ilta se itki ja puhu puhelimessa. Se rupes mulle, mun pikkusiskolle ja -veljellekki huutaa. Isosisko oli usein 21.00 asti sillo tanssiharkoissa nii ei ollu ketää vanhempaa paikan päällä meiän 3 lisäks + äiti.

Noin puoli vuotta sen jälkee muutettii takas Kainuuseen ja kaikki oli hyvin… ainaki vähä aikaa kunnes iskä ja äiti alko riitelee. No, nehän muutti sitten jokski aikaa erilleen ja sen jälkeen takas yhtee. Koulussa mulla ei menny hyvin vain kotiolosuhteiden takia. Ei kavereita, läksyt tekemättä 6+ kokeista… lopulta me myytiin se meiän omakotitalo josta mä en ois halunnu lähteä koska siihen liittyy niin paljon muistoja… multahan ei sitä tietemkään kysytty, joten mä itkin sitten monet illat vain sen takia kun mun piti lähtä sieltä… saattaa kuulostaa iha randomilta mutta jos oisitte mä niin tietäsitte kyl.. no sieltä me sitten muutettiin tänne meiän nykyseen asuntoon ja sit mulla alko se viiltely. Ihan vain sen takia ku elämä ei kine, ei kamui ja tällee. Kotona saan kuulla haukut jopa nuoremmiltakin sisaruksilta. Ja sitten tuskallisesti olen elänyt tähän asti. Ei tässä uutta tainnutkaan olla joten heipodei. Häivyn äkkii ennenku
kirjotan mitää romaanii tähä..