16.10.2017 | Nettikiusaaminen, Vanhempien ero
Elämä ei mene hyvin
Nimimerkki: Sirius (14)
Masennus on alkanut kaivaa mua, eikä elämä oikein mene raiteillaan. Tekee mieli viillellä, vaikka ei se mitään auttais ja se on ihan tyhmää, ja pahat ajatukset kalvaa mua. Oon yrittänyt parantaa mun mielialaa, ja joskus vaan uppodun mielikuvitukseen pitkäksi aikaa, ettei mun tarttis ajatella omaa elämääni.
Opettaja luuli, että lunttasin kokeessa. Mä en luntannut. Kukaan ei uskonut mua. Varmaan, koska oon niin erilainen ja näytän ihan huligaanilta. Joudun jälkkään. Oon saanu todella huonoja numeroita ja koulunkäynti on muuttunu tosi huonoksi. Saan huonoja numeroita lempiaineestanikin, vaikka olen niiden eteen ahkeroinutkin… Opettajat varmaan kaikki vihaa mua.
Mun luokkalaiset pysyy kaukana, ja mä oon aina yksin tunneilla. Mun pari parasta kaveria loukalta on aina kahdestaan, eikä ne koskaan oota mua mihinkään. Ne ei kysy mua mihinkään. Kaikki, vaikka oon tuntenu ne vuosia.
Mä uskon, että tosi moni inhoo mua, jotka tietää mun olemassaolo. Mua on nettikiusattu ja ihan kunnolla kanssa. Ja se on syvältä.
Kotonakin äiti huuta, ja iskä ja äiti on onneksi eronnut. Ne aina huutaa kun ne tapaa. Kun äiti suuttuu, siitä ei hyvää seuraa.
Ennen mä osasin hymyillä. Nykyään mä näytän aina vihaisen ja surullisen seikoitukselta. Eikä kukaan lohduta mua.
Kommentit
(2)
Anonyymi
21.10.2017 15:22:08
Jos tää sua tippaakaan auttaa selviämään niin täs on mun lohdutus ( =
Sirius-rakas.
06.11.2017 21:02:10
Mä tiijän, et jos sanoisin sulle et "fiilaan täysin" niin se ei auttais yhtään. Mutta sanonpahan kummiskin. Ihan ku oisin lukenu omaa tekstiä.
Surettaa ajatus, et jossain siellä sä painit samojen ongelmien kans kuin mä. Koska kukaan sun kaltainen ihminen ei ansaitsisi sitä. Varsinkaan sä. (Mä oon erijuttu, mut en ookkaan sun kaltanen:)
Koska mä tiedän, miltä tuntuu itkeä ittensä joka ilta uneen ja aamulla lähteä kouluun silmät turvonneina ja esittää että kaikki on hyvin. Vaikka enhän mä tiedä, itketkö sä.
Älä KOSKAANIKINÄMISSÄÄNNIMESSÄ edes testaa viiltelyä! Se auttaa vaan hetkellisesti. Ja sit sä jo kadut sun arpia.
Sen sijaan sun kannattasi keksii itelle joku tapa, millä saa ne ajatukset hetkellisesti pois päästä. Itellä se on kirjottaminen, mut sulla se voi olla mikä tahansa, mistä sä tykkäät.
Opettajat ei saa antaa omien tunteiden sekaantua oppilaan arvosanoihin, joten siinä ei ole kyse opettajan vihasta. Viha on muutenki niin suuri tunne.
Mä en usko, et kukaan inhoais sua. Miten ne vois? Ehkä niitä pelottaa tutustua/jutella sulle, jos ne on huomannu sussa jonku muutoksen.
Mä haluisin tutustua suhun, samanikäisiä kun ollaan;) anna sun some, jos haluat jutella:)
Muista, että sä olet upea!
Niin paljon tsemppiä ja haleja sulle!
T. Yks neljätoistavee