Ei ketään jolle puhuu

Nimimerkki: Kyllästynyt (13)

Moi, ajattelin kertoo vähän mun elämästä, kun nyt ei oo ketään kelle puhuu. Oon siis 03 syntynyt tyttö Turusta ja käyn nyt 7 luokkaa.

Alotin koulun ihan normaalisti ja oli kavereita, mut sit piti vaihtaa kouluu, koska muutettiin. Eli toisella luokalla sitte vaihdoin koulua. Siellä ei sit ollutkaan niin paljon kavereita ja olin vähän yksinäinen, vaikka sitä en tajunnukkaan, ku olin aika vajaa. Mut sit tokanluokan lopussa tutustuin paremmin yhteen, vaikka nyt Minnaan ja se oli mun eka hyvä kaveri siel uudessa koulussa ja siitä tuli mun ”best friend”. Mua sit kuitenki ruvettiin syrjimään ja olin muutenki ihan sairaan herkkä nii itkin aika paljon koulussa. No joskus vitosella Minna kyllästy muhun eikä enää oltu kavereita, mut onneks mulla oli muitakin. Mua ehkä vähän kuitenki kiusattiin, koska olin vähän outo ja mulla oli paljon finnejä enkä sitten oikeen osannu käyttää meikkiä, koska edelleen olin tosi vajaa. Kutosella muut rupes syrjäytymään musta, koska muut ei enää tainnu tykätä musta enää nii paljo, mut viihdyin tosi hyvin yksin joten en huomannu mitään ongelmaa.

Mutta sitten kesän 2016 lopussa, kun oli terveystarkastus yläkoululla ja mun äiti näki sen koulun ekaa kertaa ja se ei sitte antanu mun mennä sinne, koska siellä on homeongelmia ja mulla on ollu semmone yskä ja vaikka ei mul tullu mitään ni jouduin vaihtamaan taas koulua. Noh menin sitten ekana päivänä uuteen kouluun ja olin aika paniikissa, koska en tienny ollenkaan ketä mun luokalle tulis. Ja kaikki mun luokalla sitten oli just sopivasti parhaita kavereita ni oli tosi kivaa. Mutta nyt siirrytään nykyhetkeen. Mulla on tasan yks kaveri siltä luokalta ja sillä on TOSI isoja ongelmia elämänsä kanssa. Se on väärissä porukoissa ja se polttaa ja juo eikä sillä oo elämänhaluu ja se on tosi tyhmä niinku siis vajaa se ei tajuu mitään, mut meil on hauskaa joten oon sen kaa koulus. Olisihan se kiva, jos olis joku viisaampi kaveri jolle vois puhuu syvällisii nimittäin tein joskus Mensan älykkyyskotitestin ja se näytti, että 108 eli 70,3% korkeampi kuin muulla väestöllä ja muutenki tuntuu välil et muut on täysin idiootteja. Ja muutenki täs seiskaluokalla oon tajunnu kaikkee ittestäni esim. et kukaan ei kysynyt mua mihinkään kesällä 2016 olin siis ihan yksin eikä mua muutenkaan oltu pitkään aikaan kutsuttu mihinkään, mutta en tajunnu sitä sillon. Oon nähny kerran niit kaikkia vanhoja kaveita, mut ihmettelin ku en viittiny puhuu melkeen mitään ne vaan puhu niiden koulusta jotain. Ne oli saanu uusii kavereita eikä enää tarvinnu mua mihinkään.

Välil tuntuu et kaikki vihaa mua ja kaikilla muilla on kavereita, mut mä oon yksin, koska oon niin paska ihminen. Joskus ajattelen et en jaksais enää tätä turhaa paskaa ja viiltelykin käy joskus mielessä, mut en usko et koskaan tekisin sitä. Ja välil mä kysyn iteltäni et miks kukaan ei välitä musta. Siis en oo mikään hirveen ruma tai läski tai outo tai mitään sellasta, mut eihän mulla mikään hirveen hyvä valikoimakaan ole. Siis en tykkää hirveesti mun luokkalaisista. Ne on vähä-älyisiä ja äänekkäitä. Ja varsinkin yks tyttö on vaan niin raivostuttava. Se sanoo vähän väliin, että ”mä oon paras” niinku melkeen silleen et se tarkoittaa sitä ja mun mielestä se esittää välillä tyhmää, et se sais huomioo, vaiks oikeesti se ei olis tyhmä. Ja välil se huutaa jotain tyhmää mun mielestä nii esitetysti, mut kaikki muut kattoo sitä ja nauraa ja antaa sille huomiota. Ja siis se vihaa mua en tiiä miks en oo sanonu sille mitään mun ajatuksiin siitä ääneen, mut se vaan sanoo välil jotain musta mun selän takana ja melkeen kaikista eniten mua ärsyttää siinä et kaikki tykkää siitä vähänniinku kukaan muu ei huomaisi et se esittää, en siis oo kateellinen tai mitään ite oon ujo ja en tykkää olla kaikkien keskipisteenä.

Nyt siirryn perheongelmiin. Mun äiti siis on raskaana afrikkalaiselle köyhälle miehelle ne siis on naimisissa ja se on välillä stressaavaa, kun mun äitilläkin on huono palkka (alle 2000) et just ja just riittää kaikkeen tarpeelliseen ni sit vauvaakin pitäis elättää. Meijän piti muuttaa isompaan taloon ja me löydettiinki täydellinen mis oli ihana piha ja vauvalle oma huone ja äiti jo sano mulle et muutetaan siihe, mut ne sit ei saanukaan lainaa ni ei voitu muuttaa siihen. Siitäkin tuli paska olo ja itketti, koska siis olin niin iloinen ku luulin, että muutettaisiin siihen. Se vaan oli niin täydellinen enkä oo muutenkaa asunut missään hirveen isossa talossa.

Nyt just tällä hetkellä ei oo hirveen paska olo, mut kyl silti tuntuu et ei oo ketään joka ymmärtäis mua. En tiiä tuliko tästä yhtään kiinnostava, mut kiva jos jaksoit lukee loppuun.