Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

02.05.2023

”Anteeksi, musta tuntuu et mä teen sen nyt”

Nimimerkki:

Olin katsomassa animea tietokoneen näytöltä tarkoituksena katsoa ’Weathering with you’ loppuun ja sitten mennä nukkumaan. Kello oli arviolta keskiyö. Näin silmäkulmastani, että yöpöydällä olevan puhelimeni näyttö kirkastui viestin saamisen merkiksi. Tavoittelin puhelimen käteeni ja huomasin viestin tulleen ”Kuulta”. Kuu oli paras ystäväni ja tärkein henkilöni, vaikka näimme nykyään harvemmin, sillä olimme eri kouluissa ja Kuu minua nuorempi.

Tiesin, että Kuulla ei mennyt kovin hyvin. Hän oli siitä itse kertonut minulle joitakin kuukausia sitten. Olin aavistanut jotain, mutta en tiennyt mitään, eikä Kuu tykännyt puhua asioistaan, sillä hän ajatteli sen häiritsevän muita. Olin ensimmäinen ihminen, jolle hän kertoi tilanteestaan rehellisesti. Muistan ikuisesti sen tunteen, kun aika pysähtyi. Kysyin Kuulta, oliko hänellä ollut mitään itsemurha-ajatuksia. Hän vastasi hiljaa, mutta sitä pahemmalta se tuntui. Pieni ja hiljainen ”joo” vastaus hänen katsoessa maahan sai minut samalla niin vihaiseksi, mutta myös suojelevaksi. Vihaiseksi, koska tämä maailma on tehnyt Kuulle tämän kaiken, mitä hän ei ansaitse. Pysähdyin hetkeksi, mutta vedin Kuun lähemmäksi. Painoin hänen päänsä syliini ja halasin. Yritin vain halata hänet takaisin.

Tämä tilanne oli se, mitä mieleni kävi läpi nähdessäni Kuun viestin.
”Anteeksi, musta tuntuu et mä teen sen nyt”
Avasin viestin ja lähettäjän paikalla näkyi tuttu profiilikuva. Kuva oli viime kesältä. Kuu hymyili siinä pitäen pehmolelua toisessa kädessä. Olin ottanut sen kuvan. Silloin kaikki oli paremmin.

Sydämeni sykki ja toivoin vaan, että niin Kuunkin. Hän oli vielä paikalla, mutta en voinut tietää milloin hän sulkisi puhelimensa ja menisi toteuttamaan aikeitaan. Sormeni eivät tuntuneet tottelevan, kun kirjoitin Kuulle vastausta.

”Mä vaan haluan että sä elät”

Moitin itseäni heti viestin lähetettyäni. En halunnut vedota itseeni, halusin vedota Kuuhun. Halusin hänen ymmärtävän, että kaikki menee paremmaksi. Näin Kuun kirjoittavan. Hän kirjoitti ja sitten lopetti hetkeksi. Sydämeni tuntui tippuvan kehoni läpi kellon tikittäessä. Lopulta sain vastauksen.

”Sä pärjäät ilman mua, ei tästä tuu enää mitään. Oon vaan niin kiitollinen, että sain tutustua suhun ja elää sun kanssa. Se teki elämästä edes vähän parempaa. Anteeksi kuitenki, että jouduit tuhlaamaan sun elämää muhun, oon pahoillani siitä. Nyt sä voit unohtaa”

Sitten en muista enää mitään. Muistan vain tuijottaneeni tuota viestiä pysähtyneenä. Oliko tämä oikeasti tässä?

En muista vastanneeni tuohon viestiin mitään, mutta jälkikäteen viestejä lukiessa olen vielä lähettänyt yhden viestin.

”Odota aamuun, nähdään huomenna ja keksitään oikeesti jotain. Mä lupaan korjata tän kaike”

Vastauksena sain vielä yhden anteeksipyynnön. Sitten en kuullut Kuusta mitään.

Minulla ei ollut Kuun vanhempien numeroa ja lisäksi tiesin hänen olevan yksin kotona. Vanhemmat olivat jossakin, mitä en juuri siinä tilanteessa muistanut. Päätin tehdä sen, mitä en olisi halunnut. Soitin hätänumeroon ja kerroin tilanteen. Muistan puhelusta vain sen, että itkin ja päivystäjä pyysi minua rauhoittumaan, jotta sai tilanteen selville. Puhelun päättyessä ainoa ajatukseni oli, että nyt Kuu saisi apua.

Silti se oli myöhäistä. Mitään ei voitu enää tehdä. Se on niin väärin. Olin kyllä kuullut kaikenlaista siitä, miten vaikea apua on saada, mutta en ikinä ymmärtänyt mitä sillä oikeasti tarkoitetaan. Nyt ymmärrän.

Minulle tilanteestaan kerrottua Kuu suostui pyytämään apua. Olimme kumpikin helpottuneita, kun lähete psykiatrille tehtiin. Silti lähete hylättiin ja perusteluina se, että heidän apu ei ole riittävä tässä tilanteessa. Lähetteitä tehtiin lisää ja samalla Kuun tila meni huonommaksi ja huonommaksi. Muutkin alkoivat huomata sen ja sateli myös lastensuojeluilmoituksia. Niistäkään ei ollut mitään hyötyä. Kohauteltiin vain olkia ja todettiin, että ei voida auttaa ja käskettiin kääntymään jonkun muun puoleen. Kuu kokeili kaikki keinot, mutta mistään ei saanut apua.

Pitkään avun saamattomuuden syynä oli se, että tilanne oli yksinkertaisesti liian paha. Kuun viimeisinä viikkoina se kuitenkin vaihtui siihen, että tilannetta vähäteltiin. Viiltely sivuutettiin täysin, itsemurhasuunnitelmat kuitattiin normaaleina ja syömättömyys taas huomionhakuna. Todettiin, ettei mitään ongelmia ole, vaikka kaikki näyttö oli sitä vastaan.

Kuuta ei uskottu. Haluankin nyt vain kysyä, että miksi kukaan näyttelisi mitään tällaista huomion takia? Kuu ei nimen omaan ikinä halunnut huomiota vaan pikemminkin vältteli sitä. Miksi kukaan viiltelisi itseään vain sen takia, että saisi sääliä?

Toivon vain, että Kuu ei kuollut turhaan. Toivon vain, että hänen jälkeensä ongelmia aletaan huomata terveydenhuollossa ja ne voidaan korjata. Kuulla oli maailmalle paljon annettavaa, mutta se kaikki riistettiin yhdessä yössä.

– saturnus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(5)

Location

Ella

16.05.2023 17:16:07

Olen todella pahoillani menetyksestäsi. Mielestäni asia olisi pitänyt ottaa vakavammin. Olit mahtava ystävä ja et ansainnut menetystä.

Ametistikivi

20.05.2023 22:07:42

Mua alko itkettää ku luin tän kiitos kun pystyit jakaan tän tarinan mun/meiän kanssa😭❤

Kylänauta

23.05.2023 12:59:06

Olipa ikävää, että "Kuu" ei saanut apua:'(. Mielestäni näihin asioihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

Tuolimutsi🤍

13.07.2023 01:10:14

Siis voi hiirenviikset kun ihmisten ongelmia ei oteta tosissaan tai vaan ignoorataan koko asia😭

d

01.06.2024 04:24:22

Olen pahoillani että jouduit kokemaan tuollaista surua. Et ole yksin. Meitä on monta ja monenikäistä mukana rakentamassa sitä huomista jossa apua on antaa kaikille.