Älä Koske Muhun

Nimimerkki: ei-enkeli (18)

Tapasin pitkästä aikaa sillon yhden henkilön jonka kanssa olin kavereita pienenä, about 1-5-luokkalaisena. Ei koskaan oltu parhaista parhaimpia kavereita mutta nähtiin silloin tällöin. Hän kysyi kerran 6. luokan lopulla (olin 12.v) jos haluisin nähdä, ja sanoin totta kai vaikka ei oltu nähty pitkään aikaan.

Tää henkilö tuki mua paljon ku mua kiusattiin ja vanhat hauskat vitsit tuli esiin. Naurettiin ja keksittiin uusia hyviä juttuja samantien ensitapaamisella pitkästä aikaan. Siitä lähti hullunmyräkkä ystävyys ja lopulta ihastus ja lopulta sotku.

Kerran yöllä 14-vuotiaana hämärässä itkin ku en halunnu mut se toinen halus. Mun oli pakko antaa sen tehdä mulle mitä se halus koska muuten se ois itkeny ja syyllistäny mua minkä se aina teki kuitenkin. Sit mä vaan itkin, kaikki sattu ja luulin että se on okei koska muuten tekisin jotain väärin ja olisin itsekäs jos en antais sille mitä se haluaaa.

Kaikki tapahtu mun omas kotona turvassa mun huonees missä kaikki kuuluis olla turvallisinta ikinä, vanhemmat alakerrassa nukkumassa. Mutta sillon se oli pelottavaa ja ahistavaa ja muistan aina kuinka ei oo väliä mitä mää haluan, vaikka sattuu, oon itsekäs ja ilkeä. Vieläki muistan tän aina ku nukun pimeässä mun huoneessa.