Kävijäkysely 2022

Olemme kehittämässä Nuortenlinkkiä entistä paremmaksi. Vastaamalla nimettömään kyselyyn voi voittaa huikeita palkintoja. Vastaa kyselyyn täällä.

Menneisyys vaivaa

Yks idiootti Ikä: 18

Moi. Jos mä voisin, mä kumittaisin mun menneisyyden ja kirjoittaisin sen uudelleen. Syy siihen on se, että lapsena olin ihan kamala ihminen ja satutin ihmisiä tosi paljon. Mä en ees tiedä, miks mä tein niin. Se kaikki oli ihan sairasta ja nykyään en enää tunnista itseäni siitä. Mä en haluais, että se sama tyttö, joka oli oikeesti ihan kauhea olis oikeesti nykyinen mä, joka ei oikeesti toivo mitään pahaa kellekään, ees sellasille ihmisille, jotka vihaa mua ilmankin syytä. Mua ahdistaa, ku niin moni tuntuu ajattelevan, että ihmiset ei voi muuttua. Mä pelkään sen takia, etten oo oikeesti muuttunut ja että oon edelleen se sama hirviö ku sillon.

Olin pienenä (ennen koulua ja eskaria) tosi omituinen lapsi. En tykännyt toisista lapsista ja en kunnioittanu mun vanhempiakaan yhtään. Mulkoilin esim. ruokakaupassa toisia lapsia ja kerran kävin työntämässä jonkun tuntemattoman tytön sellasilla lasten ostoskärryillä kumoon. Mua oksettaa mä, kun mä ees kirjotan näitä. Mä en haluais olla se, joka on tehnyt nämä asiat.

No, eskarissa mua sitten alko hävettää se, millanen olin aiemmin ollu, ja halusin olla nyt kiva kaikille muille lapsille, koska ymmärsin, että olin aiemmin tehnyt väärin. Mä lainasin mun leluja yksille tytöille, joiden kanssa mä halusin olla kaveri. Ne ei halunnu olla mun kavereita, vaan ne leikki mun leluilla, ja mä en saanut tulla mukaan. Löysin uuden kaverin eskarista, ja tätä kaveria kiusasin sitten myöhemmin kakkosluokalla.

Meidän luokalle tuli silloin yks uus tyttö, johon halusin kans tutustua. Olin aina ollu tosi huomionhakuinen lapsi, ja halusin olla suosittu, ja siks halusin siitä tytöstä uuden kaverin. Aluks me leikittiin kolmestaan, mut sit tuli erimielisyyksiä. Mä kiusasin silleen, että aina jos tuli riita, menin sen toisen tytön puolelle, enkä leikkinyt enää sen kanssa vaan syrjin sitä sen toisen tytön kanssa. Oltiin myös joskus yhdessä leikkiessä tälle mun eskariystävälle ilkeitä, ja jos tää toinen tyttö ehdotti jotain, olin heti mukana, enkä miettinyt, miltä se siitä mun toisesta kaverista tuntui.

Tää on juttu, mikä mua hävettää maailmassa kaikkein eniten, ja jos saisin sen tekemättömäksi niin tekisin sen tekemättömäksi. Kerran ku me oltiin riidoissa, koulussa niin mä kerroin sille toiselle tytölle, että tää eskariystävä pelkää ötököitä. Sit mä keksin, että se toinen tyttö vois käydä näyttämässä sille ötökkää kepin päässä, ja se teki sen. Siitä me kaikki jouduttiin puhutteluun opettajan ja vanhempien kanssa, ja sovittiin siellä asiat jotenkin. Kun mä näin, että sille eskariystävälle oli tullut paha mieli, niin kyllä se kadutti mua. Se eskariystävä oli mulle sovinnon jälkeenkin vielä ihan ansaitusti vihainen, ja ei oltu vähään aikaan kavereita. Kuitenkin me myöhemmin vielä leikittiin välillä yhdessä, jopa kolmestaankin, mut sit jossain vaiheessa se jäi, en muista syytä, ehkä se vaan jäi ilman syytä, niin mä toivon ainaki. En muista, että sen ötökkäjutun jälkeen olisin sillä tavalla enää kiusannut, ja siitä lähtien mua alkoi hävettämään se.

Kuitenkin olin vielä myöhemminkin aika tyly sille tytölle. En esim. koulussa en moikannut vielä yläasteellakaan vaikka oltiin samassa, ja rippikoulussa. Ja syy siihen oli, että mua hävetti ja ajattelin, että se vihaa mua. Olis ihan hyvin saanut vihatakin, ja mun olis silti pitänyt hymyillä ja moikata sitä, mut en tehnyt niin. Mua on kaduttanut se ihan hirveesti ja lähetin sille vielä ihan lähiaikoina anteeksipyyntöviestin mun käytöksestä, jossa pyysin anteeks ja kerroin, että toivon sille pelkkää hyvää. Mun pahin pelko on, että oon pilannut sen tytön elämän sillä, miten käyttäydyin sitä kohtaan silloin ja aiheuttanut sille ikuiset traumat.

Olin muutenkin kakkosluokalla suoraan sanottuna ihan sekopää. Yhdessä harrastuksessakin kerran piilotin yhden mun kaverin kengän, eikä se ikinä löytänyt sitä ja sitä harmitti hirveesti. Silti kun mä sain tietää siitä, mä en tunnustanut sitä ja kertonut, missä se oli. Muuten en onneksi sitä tyttöä kiusannut, mutta tuossa oli pahaa jo ihan tarpeeksi. Pikkusiskoakin pomottelin kotona ja suutuin, jos se ei leikkinyt mun tahdon mukaisesti. Sit kans käytin mun ihania isovanhempia rahallisesti hyväksi. Eli siis en jutellut niille muuta kuin vaan jos sain jotain. En tunnista itteeni noista teoista. Oksettaa, että se kauhukakara olin oikeesti mä. En vaikka kuinka muistelisin tiedä, miks mä olin sillon sellanen.

Muakin kiusattiin aina jollain tapaa 4-luokasta lähtien siihen asti kun aloitin etäopiskelun, ja tiiän, miltä tuntuu, kun ajattelee, että se kiusaaminen on omaa syytä. Toivon, että se mun entinen eskariystävä ei ois koskaan ajatellut niin. Itse kylläkin ansaitsin tulla kiusatuksi, koska olin ite kiusannut ja muutenkin niin kamala ihminen. Siitä asti vielä tähän päivään ku oon aikuinen oon kärsinyt syömishäiriöistä ja muista mielenterveysongelmista, ja aina inhonnut itseäni. Mielestäni ansaitsen sen kaiken, koska oon niin paha ihminen. Mulla on kuitenkin siitä huolimatta elämässä paljon hyvää, ja musta tuntuu niin syylliseltä. En mä  ansaitsis ees elää sen takia, mitä oon tehnyt. En kuitenkaan oo tekemässä itselleni mitään, koska pelkään, että mun perhe ajattelis, että se olis niiden syytä ja pelkään myös kuolemaa siitä huolimatta, että ansaitsisin sen.

En oo enää yhtään sama ihminen, kun sillon. En halua kenellekään mitään pahaa, oon kiusaamista vastaan enkä halua satuttaa ketään millään tavalla ja nykyisin mietin, miltä toisesta tuntuu, ennen ku sanon tai teen jotain. Vihaan itseäni edelleen enkä oo antanut itselleni mun menneisyyttä anteeksi. Omille kiusaajilleni oon antanut anteeksi, niillekin, jotka ei oo anteeksi pyytänytkään. Toivon, että niillä on nyt kaikki hyvin. Haluan nykyään osoittaa mun perheellekin, että mä välitän niistä oikeesti ihan vaan sellasina ku ne on, enkä halua mitään. Mun isä on vielä lähiaikoinakin kysynyt, että soittelenko mä mun mummin kanssa siks, että pyydän siltä rahaa. Se sattuu ihan hirveesti, koska se saa mut tuntemaan, et sen silmissä en ois muuttunu yhtään. Nykyään haluan vaan yrittää tehä ihmiset onnellisiksi ja saada ne tuntemaan olonsa rakastetuiksi. Mä en toivois, että kenestäkään tuntuis samalta kun musta. Että vihaa itseään näin paljon, että tuntuu, ettei pysty elää ittensä kanssa. En enää oo vihanen kellekään, vaikka joku tekiskin mulle jotain pahaa. En ajattele, että kukaan muu ihminen, vaikka olis tehnyt mitä, on läpeensä paha, paitsi mä ite. En ees  ajattele, että joku sarjamurhaaja ois pojhimmiltaan kokonaan paha ihminen, vaikka onkin tehnyt pahoja tekoja. Mutta mä oon paha ihminen, ihan kokonaan.

Mua on vaivannut mun menneisyys jollain lailla siitä nelos/vitosluokasta asti, vuosi vuodelta vaan enemmän. Nykyään itseinho ja pelko siitä, että oon edelleen pohjimmiltani samanlainen, on suorastaan lamauttavaa. Tuntuu, että millään ei oo mitään väliä, koska oon pilannut jo kaiken. Tuntuu, että mun pitää eristää itteni muista, koska oon niin kauhea. Haluaisin pyyhkiä mun menneisyydestä pois jokaisen kohdan, jolloin oon satuttanut muita ihmisiä. En kuitenkaan voi, ja joka päivä jokin tai joku muistuttaa mun lapsuudesta ja itse muistan vaan kaikki mun pahat teot. Jos vaikka mun vanhemmat muistelee jotain ”hassua” sanaa, mitä oon sanonu pienenä, triggeröidyn. En haluais olla se sama ihminen, joka olin menneisyydessä, ja silti kaikki kokoajan muistuttaa mua siitä. Voi kun vaan voisin pyyhkiä sen pois tai että mua ei ois koskaan ees syntynyt.

Miten tällasen menneisyyden syyllisyyden taakan kanssa voi elää normaalia elämää? Miten mä voin antaa itelleni anteeks, ja vielä suurempi kysymys on, kuuluuko mun ees antaa itelleni anteeks?

Kommentit

Samaistun 27.12.2021 - 12:08

Voin samaistua tähän. Työnsin mm. eskarissa yhen tytön jäisestä liukumäestä alas kiellosta huolimatta ja mursin sen selän. Tein paljon muitakin asioita joista en enää tunnista itseäni. Kiusasin yhtä tyttöä ala-asteella ja löin mun siskoa. Puhutaan siis ajasta ennen kolmosluokkaa, olin alle 9-vuotias.

Oon nykyään ihan eri ihminen ja oon antanut itselleni anteeksi kaikki ne asiat, onhan siitä jo yli 7 vuotta (täytän kohta 16). Silti se satuttaa kun kuulen mun kaverin kertomana (joka on samalla luokalla suurimman osan mun ala-asteen kaverien kanssa) tarinoita musta pienenä. Saan tänä päivänäkin kuulla riidoista päiväkodissa ja siitä, kun löin jotakuta eskarissa. Tietenkin se satuttaa, mutta muistutan itseäni siitä, että olen kasvanut sydämelliseksi, muista välittäväksi ihmiseksi, ja olen oppinut virheistäni. Monet vihaavat minua johtuen riidoista menneisyydessä, mutta yritän suhtautua heihin neutraalisti. Osa on jo ymmärtänyt, että olen nykyään eri ihminen, mitä olin kohta kymmenen vuotta sitten.

Toivoisin, että pystyisit antamaan itsellesi anteeksi. Menneisyys ei määrittele sitä, kuka olet nykyään. Jos esimerkiksi isäsi huomauttaa uudestaan rahan lypsämisestä isovanhemmilta, kannattaa sanoa suoraan mutta kauniisti, että olet kasvanut ihmisenä ja tuntuu pahalta, että vanhoista virheistä muistutetaan yhä uudelleen.

Tsemppiä, kuulostat ihanalta ja sydämelliseltä ihmiseltä!<3

Tuki 25.12.2021 - 17:43

Voi johtua jostain traumaattisesta tapahtumasta jota et muista. Mutta kiltti ajattele itsestäsi vain hyvää 💙🥺tiedän koska opin itse hiljattain kestät sen ja paras tapa auttaa kiusattuja on pyytää anteeksi. Olet hyvä ihminen ja tiedä se.

🤗 31.10.2021 - 07:09

Moikka ! 🤗
Mahtavaa, että kadut huonoa käytöstäsi lapsena ! Yritä antaa itsellesi anteeksi ! Mee juttelemaan ammattilaisen kanssa.
Muista, että oot tärkeä ja hieno ihminen ! ❤️
Tsemppiä ! ❤️
- 🤗

Kommentoija 07.10.2021 - 11:50

Hei.

Ymmärrän huolenaiheesi. On tärkeää muistaa, että jokainen ihminen muuttuu elämänsä aikana. Kaikki teemme joskus typeriäkin asioita joita kadumme myöhemmin. Tärkeää on kuitenkin antaa itselle anteeksi.

Olet selvästi itse jo tietoinen, että olet muuttunut etkä ole enää samanlainen kuin lapsena. Sinulla on siis erittäin hyvä syy antaa anteeksi itsellesi.

Jos kuitenkin tämä tuntuu vaikealta, voit puhua ammattilaisen tai muun aikuisen kanssa asiasta. Voit keskustella myös kaverisi kanssa.

Sen sijaan, että katsot menneisyyttä pahana, voit huomata siitä kuinka paljon olet kehittynyt ihmisenä.

Lisää uusi kommentti