Haluisin lopettaa harrastuksen

Moikka ja kiitos tarinastasi!

Harrastamisen tarkoitus on tuoda iloa elämään - sen tarkoitus ei ole uuvuttaa, stressata tai heikentää terveyttä. Tämä ilo katoaa, jos harrastaminen tuntuu pakkopullalta tai vaikuttaa hyvinvointiin negatiivisesti. 

Monille vanhemmille oman lapsen halu lopettaa tavoitteellinen liikuntaharrastus on kuitenkin usein kova paikka, sillä tämän toivoisi menestyvän sekä esimerkiksi pysyvän fyysisesti hyvässä kunnossa ja terveenä. Monet myös pelkäävät lapsensa tekevän hätiköityjä päätöksiä ja katuvansa lopettamista myöhemmin. 

Olisiko sinun mahdollista vaihtaa vähemmän tavoitteellisesti treenavaan harrastusryhmään joko omassa lajissasi tai jossakin toisessa sinua kiinnostavassa lajissa? Näin harrastaminen ei katoaisi elämästäsi, mutta ei täyttäisi kaikkea vapaa-aikaa. 

Kertomasi terveyshaitat ovat myös sellaisia, että niistä olisi hyvä keskustella niin vanhempiesi kuin jonkun terveydenhuollon ammattilaisen, kuten kouluterveydenhoitajan tai terveyskeskuksen sairaanhoitajan tai lääkärin kanssa. Ehkä ammattilaisen näkemys tilanteeseesi saisi vanhempasikin ymmärtämään näkökantaasi?

Oon harrastanu jalkapalloa 6 vuotta ihan 6 vuotiaasta asti. Sekin oli aluksi ihanaa ja vieläkin yksi ystävä sieltä. Nykyään kaikki tosi hankalaa ja joukkuelaiset valittaa mulle kuinka en onnistu ja osaa jotain. Oon harrastejoukkueessa ja sielläkin en osaa. Joskus loistin kilpajoukkueessa ja se oli täyttä unelmaa. Vanhempani ovat okei sen kanssa että lopetan, mutta minun on vaikea päästää irti. Kaikki ne muistot, voitot ja valokuvat. Katselen vain videoita jossa loistan ja rakastin jalkapalloa koko sydämmelläni. Silloin se oli ihanaa iloitsemista ja nautintaa. Nykyään puhutaan toisista pahaa ja naureskellaan. Valmentaja pistää mut sivuun opettelemaan toisen valkun kaa potkuja ku muut tekee jotain muuta. Mun huonous ja toisten ilkkuminen on vuoden ajan tuottanu mulle tuskaa. Itken kotona siitä. Nyt olis hyvä mahollisuus lopettaa kun kausi loppuu. Se on vain niin vaikeaa. Muistan kun nauroin ja lauleskelin autossa peleihin mennessä parhaiden ystävien kera. En pysty päästämään irti.

Oon harrastanu jalkapalloa 6 vuotta ihan 6 vuotiaasta asti. Sekin oli aluksi ihanaa ja vieläkin yksi ystävä sieltä. Nykyään kaikki tosi hankalaa ja joukkuelaiset valittaa mulle kuinka en onnistu ja osaa jotain. Oon harrastejoukkueessa ja sielläkin en osaa. Joskus loistin kilpajoukkueessa ja se oli täyttä unelmaa. Vanhempani ovat okei sen kanssa että lopetan, mutta minun on vaikea päästää irti. Kaikki ne muistot, voitot ja valokuvat. Katselen vain videoita jossa loistan ja rakastin jalkapalloa koko sydämmelläni. Silloin se oli ihanaa iloitsemista ja nautintaa. Nykyään puhutaan toisista pahaa ja naureskellaan. Valmentaja pistää mut sivuun opettelemaan toisen valkun kaa potkuja ku muut tekee jotain muuta. Mun huonous ja toisten ilkkuminen on vuoden ajan tuottanu mulle tuskaa. Itken kotona siitä. Nyt olis hyvä mahollisuus lopettaa kun kausi loppuu. Se on vain niin vaikeaa. Muistan kun nauroin ja lauleskelin autossa peleihin mennessä parhaiden ystävien kera. En pysty päästämään irti.

Olen kyllästynyt harrastukseeni olen sanonut monta kertaa siitä ja vanhemmat sanoo että et saa lopettaa

Oon miettiny pesiksen lopettamista jo oikeestaan koko viime kesän... Joukkuehenki on ihan olematon ja kaikilla on omat porukat... Joukkueestamme on tehty 1 ja 2 joukkue ja tyo 1 joukkue on se parempi... En itse ole koskaan päässyt 1 joukkueeseen. Tälle kaudelle tuli monta uutta ihmistä eri paikkakunnilta ja näillä näkymin ens kaudelle olisi myös tulossa. Ja ne uudet pelaajat pääsevät suoraan 1 joukkueeseen. Motivaatio pesäpalloon on siis ihan 0. Valmentajatkin ovat välillä ilkeitä ja suosivat vain 1 joukkuetta. Lopetanko siis pesiksen? Mielipiteitä?

Oon harrastanu pesistä kohta joku 5 vuotta ja oon jo 2019 vuonna halunnu lopettaa sen ku mun iskä valittaa mulle ku oon lukkarina. Ja ku mun isoveli harrastaa myös nii sen pelaamisesta puhutaa kaikkee hyvää ja ku mul on peli nii mulle valitetaa

Siis oon harrastanu joku 3-4 vuotta lentopalloo ja oon ollu vouden puoltoist sillä että lopettaisko. Se oli aluks kivaa mut nykyään se on mulle saavutus mennä treeneihin. Mulla on ihan kakka valkku joka on mun mielestä jopa vähä loukkaava välillä ja haluisin harrastuksen olevan kivaa vapaata ja että on PALJON vapaa-aikaa koulun jälkeen tai illalla. Mutta en vain tiedä kun ei oikein mikään ole mielen päällä just nyt minkä vois alottaa. Ja ku oon harrastanu mun kamun kanssa lentistä nii se oli sillee eeeei ku sanoin ajattelevani lopettaa nii en tiiä mitä tehä.

Olen miettinyt jalkapallon lopettamista jo alkukaudesta lähtien. Mulla on ollut paljon loukkaantumisia ja koronarajoitusten jälkeen motivaatiokin on ollut lähes olematonta, mutta en tiedä miten sanoisin valmentajalleni lopettamispäätöksestä.

Olen 16vuotis ja harrasta yleisurheilua. Oon harrastanut sitä jo pitään varmaa ainakin 7vuotta. Mulla oli niin paljon intoa vielä viimevuonna mutt mulla vaihtu valmentaja ja se on ihan kauhea. Hän kokoajan v””lee meille eikä osaa antaa mun olla rauhassa. Mutta en pysty monista syistö lopettamaan esin se ryhmä on täydellinen 2. Vanhemmat vaan pelottelee että en tekisi mitää muuta ja olisin vain sängyssä vaikka olen sanonut etttä ei mulla ole motia käydä tuolla ja tekisin paremmin liikunan yksin. 3 jos lopetan nii tuntuisko se väärältä. En tiedä mitä tekisin haluaisin käydä salilla ja oloita elämstä enkä käydä tuolla inhottavisss treeneiSSÄ

Oon 16v ja oon harrastanut tanssia yli 10v samassa ryhmässä. Joskus tän vuoden alussa tajusin, että tää harrastus ei enään tuota mulle sellaista iloa mitä harrastuksen pitäisi tuottaa lapselle tai kelle tahansa. Ja varsinkin tässä 2 - 3 vuoden aikana mulle on tullut paljon uusia mielenkiinnon kohteita. Esim. Kitaran soitto.

Noin 3 - 4 kuukauden jälkeen kun tajusin ton niin keräsin kaiken rohkeuteni ja sain sanotuksi äidille, että haluan ehkä lopettaa. Aluksi tilanne näytti menevän ihan hyvin. Kerroin äidille selkeästi ja rauhallisesti ja perustellen miksi halusin lopettaa, mutta sitten äiti alkoi selittämään, että minä vain kuvittelen, koska koronan takia meillä ei ole ollut esiintymisiä pitkään aikaan ja kausimaksu on maksettu ja kuinka mulla ei enään kuntoa olisi jos lopettaisin. Ja kaikkee muuta vastaavaa.

Siitä mun lopettamisesta on nyt sitten riidelty 2 kertaa. Enkä sen jälkeen ole uskaltanut sanoa enään mitään koko kesänä. Huomenna olisi 2 kuukauden jälkeen taas treenit. Mua ahdistaa todella paljon toi treeneihin meno nykyään. Enkä tiedä miten edes kertoisin mun ryhmälle, että lopetan. Mä en edes ole ollenkaan läheinen kenenkään kanssa mun ryhmästä vaikka ollaan tunnettu yli 10v.

Tekis mieli vaa lopettaa treeneihin meneminen ilman et kertois syytä kenellekkään.

Ps. Mun vanhemmat varsinkin äiti on sanonut joka riitely kerta et ne ottaa mun puhelimen/puhelinliittymän ja läppärin pois jos jankkaan vielä tuosta lopettamisesta.
Lapsen eipitäisi kestää tällaista.

Oon harrastanu tätä lajii nyt vähän päälle 4 vuotta. Oon halunnu yli vuoden verran jo lopettaa mutta mun ei anneta. Aina äiti vänkää vastaan että et saa lopettaa. Mulla on ollu myöd nyt melkeen vuoden kestävä loukkaantuminen joka syö motivaatiota. Valmentajien mieleen olen liian lyhyt joten en pääse edes aina kuvioon vaan joudun olemaan sivulla vaikka kaikkiq paikkoja ei olla täytetty ohjelmasta. Silloin sanitaan vaan että "oli tarkoituksena tehä tää ja tää mytta eipä nyt sit tehä ku tarpeeks porukkaa ei oo treeneissä" vaikka just kisakokoonoanon verran porukkaa siellä on. Tykkään täst lajista muuten mut ainaku äiti kattoo jotain videoita tai on seuraamassa treenejä päivystäjänä saan samana päivänä kuulla vaan valitusta siitä kuinka en joko yritä tarpeeks tai en vaan tee annettuja korjauksia (sen antamia ) menee moti. Suunnilleen kuukaudennpäästä pitää täyttää sellanen lappu että onko jatkamassa, hakeeko toiseen joukkueeseen vai lopettaako. En haluaisi missään nimessä enään jatkaa. Kaiken lisäks satun olemaan jiukkueen kqpteenistossa ja kas muuta kapteenia ei kuuntele mua ollenkaan, huutaa kaikille, ja sitten valittaa ja ihmetyttää miks kukaan ei koskaan kysy niiktä mitään tai heitä ei kuunnella. Toinen niistä kapteeneista myls qlkukaudesta haukkui autossa meidän jokaisen joukkuelaisen omalla vuorollaan. Myös kaikki oli aina mun vika mm. se että hän oli onnistunut tiputtamaan juomavetensä itsensä päälle. Hän haukkui mua mun ja hänen äitinsä edessä eikä siitä väluetty paskaakaa. En vaan enään jaksa

Oon miettiny pesiksen lopettamista. Oon harrastanu tätä 5 vuotta ja vielä alkukesästä haaveilin superpesisurasta, itä-länsistä ja erilaisista leireistä pesiksessä. Mut viimeaikoina tästä on tullu stressaavaa. Koen, että valmentajat ja joukkue vaatii enemmän ku osaan, joukkueessa puhutaan pahaa muista, pesis on stressaavaa, aina kun peli alkaa toivon vaan että se olisi jo ohi, en jaksaisi mennä treeneihin, valmentajat huutaa, mä en osaa ja en saa palloja kiinni enkä osaa lyödä oikanlaisia lyöntejä eikä mulla ees välttämättä olis mahdollissuutta memestyä kun ei meidän joukkue pärjää ikäluokan kärjelle. Mut mun on vaan niin vaikee käsittää et lopettaisin tän. Oon aina rakastanu pesistä ja ihan innoissani tehny ja kattonu kaikkee pesikseen liittyvää. Edelleen tykkään kattoo pesispelejä mut siellä pelaaminen tuntuu stressaavalta. Mut mulla on vaan mielessä kaikki ne muistot, hyvät hetket ja ajat kun vielä rakastin mennä treeneihin, pelata ja käydä leireillä. Mut nyt se on muuttunu. Se on vaan niin vaikee hyväksyä että mä en ehkä teekkään tätä aina. Mut nyt mulla ois suht hyvä aika lopettaa kun kausi on loppumaisillaan ja mieli hinkuu yleisurheiluun jonka haluaisin aloittaa. Mut pesis on vaan hidaste tälle mun yleisurheilu unelmalle. Hidaste jota rakastin ja josta on niin vaikea päästää irti.