Ahdistaa, koska tuntuu, että soitin hätänumeroon turhaan ja vein avun joltain, joka tarvitsi sitä enemmän

Nimimerkki:

Soitin tänä aamuna hätänumeroon ja kysyin ambulanssia, ja jälkeenpäin kaduttaa, koska pelkään, että olen estänyt soitollani avunsaannin sellaiselta ihmiseltä, jolla oli oikea hätä.

Tilanne alkoi siitä, että heräsin yhtäkkiä pahoinvointiin ja huomasin käsieni olevan veressä. Alkoi nenäverenvuoto, joka ei millään ollut tyrehtyäkseen (minulla vuotaa nenästä verta erittäin harvoin, enkä muista että koskaan ole tullut näin paljon/pitkään). Voin myös erittäin huonosti, oksetti, huimasi ja olin kauttaaltani hikimärkä. Yritin nousta ja lähteä juomaan ja hakemaan kylmäkallea viilentämään samalla kun yritin tyrehdyttää nenäverenvuotoa. Samassa olo huononi niin kovasti, että pyörryin. Jonkin ajan päästä palasin jotenkuten tajuihini, mutta en pystynyt ajattelemaan selkeästi, ja taju lähti nopeasti uudestaan, mutta heräsin taas. En asu yksin, joten pyysin apua eräältä kanssani asuvalta henkilöltä, joka ei kuitenkaan pitänyt tilannetta vakavana ja jätti minut tilanteeseen yksin. Olin hyvin sekavassa tilassa ja hädin tuskin tajuissani, sydän hakkasi ja rintakipua oli, ja alkoi toden teolla tuntua, että on hengenvaarallinen tilanne. Muistan empineeni ambulanssin soittoa, mutta soitin sitten kuitenkin.

Muistikuvani soitosta ovat hyvin epätarkat, koska minua huimasi kovasti. En muista muuta, kuin että olen kertonut huimauksesta ja nenäverenvuodosta ja ehkä sydämentykytyksistäkin ja pyytänyt ambulanssia. Sitten henkilö, jonka kanssa asun, tuli takaisin paikalle ja suuttui ja huusi minulle, koska olin soittanut ambulanssin, vaikka tilanne ei ole kiireellinen. Siinä tilanteessa tosin ajattelin edelleen kuolevani pian, vointi oli niin heikko ja en ole koskaan aikaisemmin pyörtynyt tällä tavalla useaan kertaan. Jossain vaiheessa sain juotua hieman vitamiinijuomaa(aikaisemmin en ollut saanut juotua koska en pysynyt tajuissani) ja sekavuus alkoi helpottaa ja nenäverenvuotokin hiljalleen tyrehtymään. Edelleen huimasi ja oksetti, mutta läheiseni syyttäessä minua turhasta soitosta minua alkoi ahdistaa, että jos hän onkin oikeassa ja olen soittanut ambulanssin turhaan ja yritin perua sen. Lanssi oli kuitenkin jo lähellä ja hätäkeskuksesta sanottiin, että he tulevat tarkastamaan vointini, vaikka sanoin ettei tarvitse, koska vaikka pelkäsin edelleen, että kuolen, pelkäsin enemmän että esimerkiksi joku vanhus kuolee odottaessaan ambulanssia sen takia, että ensihoitajat ovat minun luonani.

Ensihoitajat tulivat ja sanoivat, että ilmoitukseni oli ollut kiireellisin, mistä hämmennyin. Olivat saaneet pihalla ollessaan kuitenkin soiton, että olin yrittänyt perua lanssin, mutta hätäkeskuspäivystäjästä olin kuulostanut sekavalta, joten he päättivät tulla tarkistamaan voinnin. Pelkään, että olen liioitellut sekavana ollessani tilannetta hätäpuhelussa, koska en muista tarkkaan, mitä olen sanonut. Oloni oli edelleen huono, huimasi, oksetti ja nenä vuosi verta vielä jonkin verran, ja olin varmaan vielä hieman sekava, koska en muista juuri mitään siitä, mitä ensihoitajat kyselivät tai mitä vastasin. Muistan, että kuume, verenpaine ja verensokeri mitattiin. Olivat normaalit, ja kuullessani sen minua alkoi pelottaa, että olen soittanut hätäpuhelun turhaan, koska mittausten perusteella hengenhätää ei ollut. Yritin ensihoitajien lähtiessä kiittää ja pyytää anteeksi, mutta en ole varma, ymmärsivätkö/kuulivatko he.

Jälkikäteen läheiseni syytti minua edelleen kovasti siitä, että olin soittanut hätäkeskukseen turhaan. Alkoi tuntua varmalta, että hän on oikeassa, ja tuntuu edelleen, koska mittaukset olivat kunnossa ja koska en ole enää sekava. Jälkeenpäin ajatellen kaduttaa hirveästi, että olen soittanut hätäkeskukseen ja pelkään, että joku vanhus on kuollut takiani, koska ei ole saanut apua ajoissa. Tästedes en soita enää itse itseni vuoksi hätäkeskukseen, vaikka mikä olisi, koska en kestä tätä pelkoa siitä, että minun vuokseni joku toinen ei ole ehkä saanut apua hengenvaarallisessa tilanteessa. Jos taju lähtee uudestaan, en soita, koska kaikki oli kunnossa aikaisemminkin. En oikeastaan enää edes ymmärrä, miksi soitin. Nyt tietäisin olla soittamatta, jos sama ”kohtaus” tai mikä lie olikaan tulisi uudestaan. En käsitä, miten olin siinä tilanteessa niin sekava, että oikeasti soitin. En ole koskaan ennen soittanut itselleni ambulanssia, tunnistan esim. paniikkikohtauksen ja en ole koskaan edes niissä mennyt noin sekavaan tilaan, vaikka olen kokenut niiden aikana äärimmäistä ahdistusta ja varmaa tunnetta että kuolen.

Mitään vastaavaa kuin tämänaamuinen en ole koskaan ennen kokenut, enkä vieläkään tiedä, mistä se johtui. En pidä kovin todennäköisenä, että se olisi ollut paniikkikohtaus, koska en ollut ahdistunut ennen kuin aloin pelkäämään, että olen soittanut häkeen turhaan ja fyysiset oireet (nenäverenvuoto, tajunnan menetys, järjetön hikoilu) olivat todelliset ja erittäin voimakkaat. En löydä mitään selitystä ”kohtaukselle”.

Olo on edelleen huono, mutta koen, että tajuntani on selkeä ja normaali ja nenäverenvuoto on loppunut. Eniten tällä hetkellä vaivaa ahdistus ja katumus hätäpuhelusta. Olisi pitänyt tajuta, ettei hätää ole, mutta en tajunnut. Tuntuu tai pikemminkin olen varma, että soitin turhaan ja tuntuu, että tein tosi pahan ja itsekkään teon.

En oikein tiedä, miksi kirjoitin tämän. Minua kai mietityttää, missä tilanteessa pitää soittaa hätänumeroon ja missä ei? Olen soittanut vain kerran aikaisemmin hätänumeroon, ambulanssin isovanhemmalleni kerran, kun hän oli todella huonovointinen ja silloin koin kyllä soiton aiheelliseksi.

Mistä tietää, milloin on oikeasti hätä?