Miksi kaikki tuntuu niin oudolta!?

Nimimerkki: lostforgood (14)

Olen huomannut että viimeaikoina olen tuntenut toistuvaa alakuloisuutta ja oikeastaan se on ollut jo ainakin vuoden ajan mutta koko ajan muuttunut pahemmaksi. Minulla on todella hyvä perhe, kultturelli ja rakastava äiti ja ehkä hieman hajamielinen isä mutta rakastava myös. (Kerron tämän jotta tiedätte ettei minulla ole sillä tavalla oikeasti huonosti asiat)
Olen ainoa lapsi, ja vaikka monet väittävätkin että sellaisena olo on parasta, minusta se on masentavaa.
En tiedä olenko hiljainen luonteeltani vai onko minulla kenties sosiaalinen ahdistus. Sanoisin kuitenkin että murrosikäni alku vaiheessa muutuin enemmän hiljaiseksi, kuin mitä olin aikaisemmin ollut. Minua on kiusattu niin useasti että olen oppinut vain hyväksymään sen. Väitän aina etten ole saanut siitä minkäänlaisia traumoja, mutta kun muistelen tarpeeksi menneisyyttä, tajuan että se miten olen muuttunut estyneemmäksi, on ollut osana syytä koska minua on kiusattu.
Mikään ei vain tunnu enää miltään. Kaikki muistot mitä minulla on ovat tuntemattomia. Kuin en olisi se, jonka ulkonäkö ja muistot minulla on. Haluaisin että jatkuva ahdistus loppuisi. Haluaisin näyttää joltain muulta kuin mitä peilistä näkyy kun katson. Haluaisin pystyä normaaleihin ihmissuhteisiin, oli ne parisuhteita tai ystävyyssuhteita. Haluaisin vain tuntea oloni ei niin tyhjäksi. Jos vain en ajattelisi niin paljon. Haluaisin nytkin kirjoittaa kaiken tänne mutta en saa edes selvää omista tunteista tai ajatuksistani. Pahoittelut vuodatuksesta!