Viihdekäytöstä yhteiskunnan ulkopuolelle

Työskentelen opioidikorvaushoidossa sosiaaliohjaajana ja tapaan työssäni päihteiden käyttäjiä päivittäin. Kuulen myös paljon erilaisia tarinoita siitä, miten päihteiden käyttö on alkanut. Olen monesti kysynyt asiakkailtani, että mitä olisi pitänyt tapahtua jotta päihteiden käyttöön olisi voitu puuttua jo varhain. Monia asiakkaani vastaa tähän usein niin, että he olisivat nuorena hyötyneet siitä, että joku olisi rehellisesti kertonut heille siitä mihin päihteiden käyttö voi oikeasti johtaa. Tässä blogitekstissäni haluan nostaa esiin asiakkaideni elämäntarinoita ja olen koonnut niistä yhtenäisen kertomuksen. Tarinan henkilö kantaa tästä eteenpäin nimeä Jani. Toivon, että Janin tarina herättää lukijan pohtimaan omaa päihteiden käyttöä.

Jani syntyi aikalailla normaaliin perheeseen. Vanhemmat saattoivat käyttää toisinaan alkoholia viikonloppuisin, mutta muuten perheen arki oli tasaista ja Jani muistelee lapsuuttaan myös lämmöllä. Joskus alkoholin käytön kanssa tapahtui ylilyöntejä. Hyviäkin hetkiä oli.

Koulun alettua Janista alkoi tuntumaan siltä, että hän oli erilainen kuin muut luokkakaverit

Tuntui siltä, ettei kuulunut joukkoon. Jani ei kuitenkaan osannut sanoa mistä tämä johtuu, mutta se tuntui pahalta. Ihan kuin olisi ollut mukana kaikessa, mutta silti ulkopuolella. Jani oli myös luonteeltaan hieman ujo ja häntä kiusattiin alimmilla luokilla koulussa.

Kesällä ennen ylä-asteen alkua Jani kokeili kaveriporukassa ensimmäisen kerran päihteitä. Yhtäkkiä tuntui siltä, että oli rohkeampi ja uskalsi puhua avoimemmin muille. Jani koki yhteenkuuluvuuden tunteen, jollaista ei ollut aiemmin tuntenut. Tämän jälkeen päihteiden käyttö alkoi yleistymään. Seitsemännen luokan alettua päihteitä käytettiin alkusi viikonloppuisin, mutta pian ruvettiin notkumaan kaupungilla uusien kavereiden kanssa myös arki-iltaisin. Kiinnostus koulua kohtaan lopahti pikku hiljaa. Ei mennyt kauaakaan kun koulusta soitettiin Janin vanhemmille ja kerrottiin, että Jani ei ollut käynyt juurikaan koulussa.

Jotenkin yläaste tuli kuitenkin rämmittyä läpi ja Jani aloitti lukio-opinnot. Lukiota hän jaksoi käydä ensimmäisen syksyn, mutta viikonloput tuppasivat venymään keskiviikkoon ja perjantaina toistettiin sama ralli uudestaan. Päihteitä oli tullut tässä vaiheessa mukaan jo hyvin laaja kirjo. Lukio jäi kesken, mutta moni Janin uusista ystävistä olivat iältään vanhempia eivätkä käyneet enää koulua, joten Jani vietti päivät heidän kanssaan norkoillen.

Vanhemmat eivät saaneet asetettua Janille rajoja

Jani riiteli toistuvasti vanhempien kanssa ja varasti toisinaan rahaa vanhemmiltaan ja tämä hiersi välejä entisestään, mutta rahaa päihteisiin oli saatava. Toisinaan Jani myös varasti kaupoista.  Muutama sakko tuli näpistyksistä.

Pian Jani muutti asumaan vanhemman kaverinsa luo. Päihteitä käytettiin tässä vaiheessa jo päivittäin. Luottotiedot menivät pian sen jälkeen, kun Jani täytti 18 vuotta. Pikavippien ottaminen tuntui hyvältä idealta. Jani eli päivä kerrallaan eikä miettinyt juurikaan tulevaisuutta. Jani ei kuitenkaan enää pystynyt olemaan selvinpäin, sillä selvin päin ollessa ikävät asiat vaivasivat mieltä jatkuvasti. Taloudellisia ongelmia alkoi kasaantumaan ja rikosten tekeminen yleistyi. Tuli ensimmäinen tuomio. Jani oli tällöin 25-vuotta.

Jani suoritti lyhyen tuomion, mutta tuomion loputtua Jani vapautui ilman asuntoa. Hän asusteli erinäisillä tutuilla, mutta ympärillä oli paljon väkivaltaa ja kaikki vakaus oli poistunut elämästä. Jani ei juurikaan nukkunut ja käytti runsaasti päihteitä. Unettomia vuorokausia kertyi ja Jani päätyi ensimmäistä kertaa psykiatriseen päivystykseen harhailtuaan sekavana keskustassa. Päivystyksessä Janille ehdotettiin katkaisuhoitoa ja päihdekuntoutusta. Jani päätti lähteä hoitoon.

Hoitoon päästyä ajatukset kirkastuivat

Hoito alkoi ja Jani oli ensimmäistä kertaa selvin päin pidemmän jakson. Ajatus kirkastui. Alussa selvinpäin olo tuntui tuskaiselta. Vuosien varrella oli kertynyt paljon erinäisiä ongelmia, joita nyt piti lähteä selvittämään. Piti löytää asunto, mutta luottotiedottomuus hankaloitti asiaa. Asunto kuitenkin järjestyi sosiaalityön avulla.

Uusi ystäviäkin pitäisi löytää, sillä koko sen aikainen lähipiiri käytti päihteitä. Jani tiesi, ettei voisi viettää heidän kanssaan enää aikaa sillä hän halusi tosissaan olla selvinpäin. Jani päätti soittaa vanhemmilleen, joille ei ollut puhunut vuoteen. Se helpotti. Uusia ystäviä löytyi vertaistuen piiristä.

Jani alkoi pikkuhiljaa tekemään muutosta. Hän meni iltalukioon ja valmistui. Välit vanhempiin parantuivat. Myös taloudellinen tilanne parani, sillä rahaa ei enää mennyt päihteisiin ja Jani pääsi myös velkajärjestelyyn. Muutama vuosi siinä meni, että asiat järjestyivät. Ja näin jälkikäteen Jani pohtii usein, että jo silloin olisi pitänyt puhu jollekin, kun koulussa tuntui ulkopuoliselta ja kiusattiin. Jani on kuitenkin iloinen, että uskalsi ottaa lopulta apua vastaan ja lähteä hoitoon. Se muutti elämän suunnan.

Milja Peura

Sosiaaliohjaaja, A-klinikka Oy