Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Hyvä tietää pornosta

Murrosiässä kehossa ja mielessä tapahtuu monia muutoksia. Tuolloin nuorta alkaa usein kiinnostaa yhä enemmän seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat. Näihin voi tutustua monella eri tavalla. Jotkut etsivät tietoa lukemalla nuorille suunnattuja nettisivuja ja hyödyntävät nuorille räätälöityjä asiantuntijapalveluita. Toiset taas juttelevat esimerkiksi vanhempien, ystävien tai isompien sisarusten kanssa. Myös koulussa käsitellään monia seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä asioita.

Jotkut nuoret katsovat erilaisia seksin kuvauksia, esimerkiksi alastonkuvia tai seksivideoita netistä. Monesti näitä kuvia ja videoita kutsutaan pornoksi tai pornografiaksi. Pornoon tutustutaan eri syistä. Joku kertoo tutustuneensa pornosisältöihin silkasta uteliaisuudesta, toinen taas sanoo katsoneensa pornopätkiä kavereiden yllytyksestä. Joidenkin mielestä pornosta saa yksityiskohtaista tietoa seksistä, kun taas toisille porno toimii itsetyydytyksen välineenä.

Mitä porno on?

Nykyään porno on aiempaa avoimemmin kaikkien nähtävillä. Se sekä kiinnostaa että mietityttää nuoria. Mutta mitä porno oikeastaan on? Pornografia voidaan yksinkertaistaen määritellä sisällöksi, joka tähtää seksuaaliseen kiihottumiseen. Pornossa kuvataan usein hyvin yksityiskohtaisesti erilaisia seksuaalisia tilanteita, seksiä ja sukupuolielimiä. Pornoa tuottavat niin pornoteollisuuden ammattilaiset kuin amatööritkin.  

Vaikka pornossa kuvataan sitä, kuinka ihmiset mahdollisesti voisivat harrastaa seksiä, todellista seksiä porno ei kuitenkaan ole. Erityisesti ammattimaisesti tuotetussa pornossa videot ovat hyvin tarkkaan käsikirjoitettuja ja näyteltyjä. Voidaan myös puhua eräänlaisesta ”pornokoreografiasta”, jolloin videolla nähtävien seksitekniikoiden ja asentojen järjestys on etukäteen tarkkaan suunniteltu. Tätä suunnitelmaa ei tehdä näyttelijöiden nautinnon lisäämiseksi, vaan videon näyttävyyden takaamiseksi. Lisäksi pornovideoissa hyödynnetään erilaisia elokuvallisia keinoja, kuvakulmia ja leikkauksia, ja kuvia myös käsitellään digitaalisesti näyttävyyden lisäämiseksi.

Vaikka pornossa toki on aidon seksin elementtejä, siinä on usein kyse seksuaalisten tilanteiden ja seksiaktien liioittelusta. Esimerkiksi tiettyjä seksitekniikoita ja asentoja suositaan pornossa siksi, että ne ovat ”kameraystävällisimpiä” ja näyttäviä, ei siksi että seksi tuntuisi niissä jotenkin erityisen hyvältä ja nautinnolliselta.

K18 – Porno on tarkoitettu vain aikuisille

Pornossa saatetaan kuvata asioita ja tilanteita, joita alaikäinen ei vielä pysty täysin ymmärtämään ja käsittelemään. Erityisesti lasten silmissä seksivideot äänitehosteineen saattavat näyttää jopa väkivaltaisilta. Porno saattaa herättää voimakkaita tunteita niin alaikäisissä kuin aikuisissakin. Jotkut pornossa kuvatut asiat saattavat myös järkyttää erityisesti niitä, jotka eivät ymmärrä pornografian tuotantomekanismeja.

Suomessa pornografia on luokiteltu yksiselitteisesti vain aikuisille tarkoitetuksi sisällöksi. Siksi esimerkiksi pornovideot ovat kielletty alle 18-vuotiailta. Vain aikuisille tarkoitettujen ohjelmien luovuttaminen alaikäiselle on rikos. Pornon ikäraja perustuu kuvaohjelmalakiin, jonka tarkoitus on suojella alaikäisiä ohjelmien mahdollisilta haitallisilta vaikutuksilta.

Porno ja seksi ovat eri asioita

Porno on lajityyppi, jossa on lukuisia erilaisia alalajeja. Se, mikä miellyttää yhtä, ei välttämättä miellytäkään toista aivan samoin kuin eri musiikkigenret jakavat mielipiteitä. Näin ollen yhden mielestä ihan jees -pornopätkä saattaa toisen mielestä olla inhottava.

Ihmiset ovat erilaisia, joten eri ihmisillä porno toimii eri tavoin. Vaikka pornosta saa vihiä siitä, millaisia juttuja seksiin mahdollisesti kuuluu, on syytä muistaa, että eri ihmisistä erilaiset asiat tuntuvat hyviltä. Pornosta ei siis kannata aikuisenakaan ottaa suoraviivaisesti oppia oman elämän petipuuhiin, vaan seksuaalisuuteen on hyvä tutustua rauhassa omassa kehossa heräävien tuntemusten kautta ja esimerkiksi seurustelukumppanin kanssa avoimesti keskustellen.

Milloin pornosta saattaa koitua ongelmia?

Vaikka pornon mahdollisia haittavaikutuksia on tutkimuksilla vaikea todentaa, saattaa pornon kulutuksella olla haitallisia vaikutuksia joillekin yksilöille. Jotkut nuoret kertovat, että pornon katselu on ikään kuin riistäytynyt käsistä, jolloin pornon katselusta on tullut pakonomaista ja siten nuoren elämää haittaavaa. Toiset nuoret taas ovat kertoneet törmänneensä videoihin, joiden sisältö on järkyttänyt heitä. Jotkut kertovat pornon katselun aiheuttaneen syyllisyyden ja häpeän tunteita, kun taas toiset nuoret kertovat harmistuneensa siitä, että ovat saaneet selville kumppaninsa katsovan pornoa.

Jos porno askarruttaa, kysymyksiin kannattaa rohkeasti hakea vastauksia. Vääränlaisia kysymyksiä ei ole! Erityisesti ne nuoret, jotka kokevat pornon katselun riistäytyneen hallinnasta tai jotka ovat järkyttyneet ja ahdistuneet näkemästään, tarvitsevat luottamuksellista keskustelua mielen rauhoittamiseksi. Usein riittää, että kysyy tai juttelee jonkun kanssa mieltä painavista asioista.

Nuortenlinkin nettineuvonnassa voit kysyä ammattilaisilta mieltäsi askarruttavista asioista, myös pornosta. Kannattaa myös tutustua tietoartikkeleihin Seksuaalisuus, Seurustelu sekä Seksi.

Sanna Spišák
FM, mediatutkija, mediakasvatuskouluttaja

Lähteet

Kontula Osmo (toim) (2012) Mitä pojat todella haluavat tietää seksistä. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 55/2012. Helsinki: Väestöliitto.

Puusniekka, Riikka, Kivimäki, Hanne & Jokela, Jukka (2012) Nuorten seksuaalikäyttäytyminen 2000-luvulla, Nuorisotutkimus 30(3): 4–24.

Rinkinen, Tuija, Halonen, Anneli, Halonen, Miila & Apter, Dan (2012) Tyttöjen tunnekokemuksia ja mielipiteitä pornografiasta: hämmennystä, mielihyvää vai inhoa?, Nuorisotutkimus 30(3): 39–50.

Spišák, Sanna (2016) “Everywhere They Say That It’s Harmful but They Don’t Say How, So I’m Asking Here”: Young People, Pornography and Negotiations with Notions of Risk and Harm’, Sex Education: Sexuality, Society and Learning 16(2): 130–42.