Kävijäkysely 2022

Olemme kehittämässä Nuortenlinkkiä entistä paremmaksi. Vastaamalla nimettömään kyselyyn voi voittaa huikeita palkintoja. Vastaa kyselyyn täällä.

Minun elämäni askeleet

Emppu

Hei, olen ihminen. Koen kyllä itseni lehmäksi. Ja kyllä, lehmä on sukupuoli. Olen ollut tähän asti lyhyt, mutta murrosikä vaihtoi kaiken. Minun ensimmäiset vuoteni menivät kiusaten. Ilmoitan jo kuitenkin, että olen päässyt siitä yli. Kun olin kerhossa, sain ensimmäisen ystäväni, joka oli poika. Olimme ystäviä ikuisesti, tai niin me kuvittelimme. Olin silloin tosi pirteä mutta hiljainen ja ujo. Eikä siinä kaikki. Minua alettiin epäilemään esikoulussa kaikesta, mutta vain yksi ihminen oli järkevä. Tällä kertaa hänen sukupuolensa oli päinvastainen, vaikken tiennyt silloin vielä mitä se tarkoitti. Hällä väliä. Olimme silloin todella samanlaisia, mutta nykyään meissä on huomattu erilaisuutta, ja se on rikkautta.

Tiedän että tuota hoetaan joka nurkassa, muttei minusta tarpeeksi. Haluan todistaa, ettei tulevaisuudessa ole rasisteja, tai muita kiusaajia. Tässä tarinassa on minun elämääni, joka ei ole täydellistä, mutta joka on kuitenkin kovaa elämää. En haluaisi että muita ihmisiä haukutaan neekereiksi, vammasiksi, tai miksikään muuksi. En halua ärsyttää ihmisiä, jotka ovat vanhoja, tai että heillä olisi sairaus josta valitettaisiin. Kuitenkin olen itsekin ollut  lyhyt. Eskari jatkui, ja aloin saada ystäviä. Kun ensi kertaa menin ykkösluokalle, tunsin olevani iso tyttö. Olin kuitenkin muiden mielestä liian lyhyt.... Sain taistella kunnolla muita vastaan. Itsevarmuuteni oli joskus vaakalaudalla, mutta jatkoin elämää. En saanut kiusaajiltani hetken rauhaa, en sitten pätkääkään. Vuosi vaihtui, ja olin kakkosluokalla. Sain taas uuden ystävän. Meistä tuli parhaita kavereita. Sitten löysin kylältäni kaksi kaveria, saman ikäisiä, samassa koulussa, ja samalla luokalla. Kävelimme aina yhtä matkaa kotia. Kun kuulin, että paras ystäväni lähtee koulusta, murruin😞. Luulin ettei enää tavattaisi, mutta onneksi vain luulin. Nämä kaksitoista kuukautta kului nopeasti. Pääsin kolmoselle ja olin sen vuoden yksin. En vain siksi, että hän (eli paras kaveri ikinä) lähti. En vain siksi, että minut unohdettiin. Vaan siksi, että olin ihastunut, ja että hän oli lopulta varattu kavereilleni. Tiedän, olimme silloin yhdeksän vuotiaita, tosi nuoria. Me olemme vieläkin outo luokka. Olin murtunut, murtunut. Itkin itseni usein uneen, ja ajattelin aina vain sitä, kuinka olisin tällainen ikuisesti.


Päästin silloin unelmani menemään. Kadun sitä vielä melkein kolmen vuoden takaa. Kun vuosi loppui, he erosivat, mutta sain kaverini takaisin. En tietenkään kunnolla, mutta pääsen välillä käymään hänen luonaan. Nelosella sitten olin vieläkin ihastunut ja itse asiassa aika onnekas. Olin vähän kasvanut, mutten vieläkään kunnolla. Minä saan olla ylpeä siitä, että olen osannut pitää puoliani jo kauan. Takaisin asioihin joista puhuimme aikasemmin. Minulla ei ole sairauksia, ei vammoja, ei allergioita. En kyllä ole allergioista varma, koska saatan omistaa lievän suklaa allergian. Vaikka joku teistä tai kenties juuri sinä, olisi vakavastikin sairas, se tarkoita että olisit sisäisesti sellainen kuin joku tai sinä sen kuvittelet. Voit joissakin tilanteissa kuitenkin uskoa itseesi ja olla oikea oma itsesi, ja kertoa siitä jollekulle. Kuitenkin takaisin tähän koulu asiaan. Minun huonot päiväni eivät loppuneet, mutta vähentyivät. Aloin tulla koko ajan uteliaammaksi elämästäni ja toistenkin elämästä. Ja lopulta minä pääsin tähän hetkeen eli vitosluokkaan. Olin innokas kuullessani omista ennätyksistäni kasvamisessa. Tietenkään en muuttunut heti nykyhetkeen päästyäni, mutta yllättävän nopeaa luokan toiseksi nuorimpana. Kun kevät alkoi, kasvoin murrosikäni takia. Olen nuori vieläkin, mutta ikää kannattaa nauttia kunnon siemauksin. Usko pois, kaikki järjestyy jotenkin päin luottaessa itseensä, ja muihin. Kiitos kun luit❤️

Kommentit

Lisää uusi kommentti