Harhautettu ryöstö

Jake-22

Tämä on lyhyt tarina: Harhautettu ryöstäjä Kirjoitin tämän tarinan toivoessa kirjailijan uraa.
He olivat kahvilla ulkona. Kuului pamaus ja väki meni sisään. He katsoivat miestä joka ampui ja mies alkoi tulla heitä kohti. Joku otti ison lankkupalan ja iski miestä. Mieheltä meni taju. He kantoivat tajunsa menettäneen miehen autoonsa ja veivät tajuttoman miehen kauas. Mies heräsi sitten. Mies ei kuitenkaan palannut siihen missä he olivat kahvilla.
Mies jatkoi vaelteluaan maissa ja mies ryntäsi kauppaan ja sai kassan auki ja piteli myyjää ja otti kaikki kassan rahat. Mies jatkoi menoaan ja hänelle riitti nämä rahat joksikin aikaa. Lehdessä luki muutamia ryöstöjä oli kaupungilla tehty.

Kului puoli vuotta kun samanlainen ryöstö oli silloin tehty. Ryöstöjä oli muutama kappale ja maa oli enemmän rauhassa. Kaupungilla suunniteltiin estää se ryöstäjä. Tämä osasi päästä tavallisen vartijan ohi. Oli armeijakin kokeillut estää sitä ryöstäjää mutta se pääsi sotilaiden läpi.
Joku mies yritti omia taitojaan ja kului aikaa. Soittakaa hänelle sanoi se mies. Kun ryöstöä teki niin mies harhautti ryöstäjän ja hän meni harhautukseen. Ryöstäjä meni hämilleen eikä hän saanut mitään. Monta ryöstöä se ryöstäjä lähti mutta ei saanut ryöstetyksi mitään. Kesti monta kertaa eikä ryöstäjää sittemmin näkynyt enää. Hyvin harhautettu.
 

Kommentit

Lisää uusi kommentti