Uusi kaupunki, uusi minä?

Syrjitty Ikä: 16

Ku me muutettiin perheen kans menin 2. luokalle. Ensin kaikki suju hyvin mutta mulla oli kumminkin koko ajan semmone tunne et tästä ei seuraa mitää hyvää. Mä muutuin ihan kokonaan ku muutettiin, ennen olin ollu iloinen mutta sitte ku muutettiin olin yksinäinen, sulkeutunut, ujo en ollenkaa oma itteni. No mun koko luokka alko jättää jonku ajan päästä vähitellen ulkopuolelle. Ensin mä ajattelin että ne vaa haluaa olla välillä "vanhan luokan" kesken. Sitä alko tapahtuu useammin ja useammin. Ja sillon mä tajusin et mua syrjitään.

Muutamien kuukausien koulun alun jälkee mua ei otettu enää ollenkaa mukaa. Mä en kertonut ainakaa kahteen vuoteen kenellekään siitä, et mua syrjittiin. Musta tuntu et mä olin ansainnut sen. Kotona mä olin
vihanen niille 5.lle mun luokkalaisille tytöille jotka oli "pää kiusaajia" ja purin pahan pois aina jotenki mutta en ikinä käyttäny väkivaltaa. Mä oon ollu pienenä onnettomuudessa jonka seurauksena mulla ei toimi samalla
tavalla oikee käsi niinku vasen. 3.luokalla mä vihdoin uskalsin kertoo et mua kiusataan, se meijän opettajaki tavallaan kiusaa mua, vaikka äiti oli laittanu sille viestiä et mua syrjitään nii se ei uskonu. Sitte 4.lla tuli uus opettaja, joka otti mun syrjimisen tosissaan. Siitä huolimatta kaikki meni vaa huonommaks, en tiiä mistä se johtu, mut sillon mun luokalle tuli uus poika ja se oliki sitte se joka sai mun luokan pojatki ilkeemmiks. Sillonki mä olin yksin ku ei kukaan huolinu mua mukaa.

Viitos luokalla yks tyttö mun luokalta vaihto koulua ja mä olin siitä ilonen, koska sitte oli vähemmän myös kiusaajia. Sillon myös opettaja puuttu ihan tosissaan mun syrjimiseen, piti puhutteluita monta kertaa, mut mikää ei auttanu vaanko vähä aikaa. 6 luokalla mun luokalle tuli 2 uutta tyttöä yritin tutustua niihin mutta mun kiusaajat sai jotenki ne mua vastaan. Muutkin opettajat alko pitämään puhutteluita mun luokan tytöille, mut koska sekään ei auttanu nii me (minä ja mun 4 kiusaajaa) käytiin pari kertaa kuraattorilla. Sekään ei auttanu. Oisin saanu vaihtaa luokkaa ku menin 7lle mutta en vaihtanu.

No yläasteella mun syrjiminen jatku mutta opettaja yritti puuttua siihen. Se vähä autto lievittämään syrjitää, mutta ei lopettanut sitä kokonaan. 8.lla mun sisko puuttu siihen ja sai sen loppumaan. Eli mua syrjittiin n. 7 vuotta. Ja siitä on jääny tosi pahat arvet. Myös kasilla mun veli meni naimisiin ja se oli mulle tosi mullistava juttu, koska mun veli oli asunu vaa kotona sitä ennen. Ja mulle se veli oli ainut valopikku maailmassa. Se sai mut hymyilemään vaikka olis ollu kuinka huono päivä tahansa. Jos ei hymyilemään nii ainaki paremmalle mielelle. Kasiluokan syksyllä kaikki oli vaa alkanu tuntuu et kaikki on liikaa, mua oli alkanu ahdistaa koulussa usein, ja olin alkanu raapimaan kädestä  että ois olo helpottanut. Olin alottanu syyskuussa raapimisen ja se oli vaa menny aina vaa pahemmaks. Marraskuussa raavin joka toinen päivä käden taipeesta verille mutta en pahasti. Reipastuin kuraattorin juttusille kaverin ansiosta.

Joulukuussa mulla todettiin lievä masennus, mä osasin kyllä arvata sen. Sitte aloin käymää koulupsykologilla, kävin siellä 9.lkn kevääseen asti, en tiiä oliko siitä hyötyä vai ei. Meinasin hukuttaa itteni vappuna syvään ojaan, mutta en pystyny. Ja oon ilone siitä, vaikka mulla onki nykysin vaikeeta joskus. Kerroin siskolle kaiken mitä vappuna tapahtu ja pitkän suostuttelun jälkeen lähettiin käymään sairaalassa. Nykysin mulla menee ihan hyvin, opiskelen amiksessa, mutta ei oo paljo ystäviä, oikeestaan vaan yks. Mutta oon silti kiotollinen että mulla on ees yks ystävä. Mulla tulee välillä ihan yksinäinen olo  ja et kukaan muka ei välittäisi musta, mutta tiiän et se ei oo totta. Mä haluaisin puhua yhden tietyn kiusaajan kans mut en oo vielä rohkastunu riittävästi, et pystyisin kohdata sen kasvokkain ja jutella.

Mä toivoisin, että voisin olla joskus ihan oma itteni, mutta sen eteen pitää tehdä paljon töitä. Mä tiedän että moni kokee kiusaamista, ja jos voisin nii lopettaisin sen. Henkiset haavat on paljon vaikeempia korjata ku fyysiset. Haavojen "korjaamisessa" tulee ylä- ja alamäkiä. Mutta sen mä tiedän, että kiusaaminen ei oo koskaan oikein.

Kommentit

Lisää uusi kommentti