En TIEDÄ

Somebody notice me Ikä: 17

Toivottavasti tää ei oo sekava.

Oon 17v kohta 18 ja mulla on ollut kauan mielenterveysongelmia ja oon saanut niihin apua joo, mutta en oo saanu tarpeeksi paljon/hyödyllistä apua enkä oo lähelläkään vielä tervettä.

Oon täs parien viikkojen aikana miettinyt paljon mun mahdollista syömishäiriötä. En tiiä haluunko apua vai en. Tai siis joo haluun, mut en uskalla sanoa sitä kellekään. En vaan pysty kertoo et mul on ongelmia syömisen kanssa. Toivoisin vaan, et joku huomais ja käskis hoitoon. Oon laihtunut viimeaikoina vähän enemmän, eikä kukaan oo varmaan huomannut, mut oonki käyttänyt löysiä vaatteita. En halua et tää menee pahemmaks tai et tulis jotain pysyviä vaurioita.

Oon kohta jo 18v joten mua ei voida pakottaa hoitoon paitsi jos mun BMI olis tarpeeks alhainen, mut ei oo viel niin paha onneks. Eikä mul oo (mun tietääkseni ei oo ainakaan diagnosoitu) mitään psykoosia tai semmosta mielenterveyden häiriötä, mikä yhdistettynä anoreksiaan olis semmone, et siitä voidaan määrätä hoitoon) Sit ku oon täysikäinen, nii en todennäköisesti tuu hakemaan oma-aloitteisesti hoitoa, eikä oo niin vakava tilanne, et määrättäis sinne pakkohoitoon.

Mul on ollu tää jo ainakin 8luokasta asti. Sitä on jotkut vähä epäilly, mut ei oo sit ilmeisesti epäilly nii paljon, et olis esim. laittanu lähetteen jonnekin tai jtn u know

En tiiä mitä tekisin täs tilantees enää. Oon vähä sekasin ja hukassa eikä tää etäkoulus oleminen ainakaan yhtään auta, ku on vaa kotona ja omien ajatusten kanssa ja voi ajatella asioita edes takas ja overthinking on muutenki mun juttu. Mul on varmaan myös joku obsessio anoreksiaan ja
ihmisiin joilla on se. 

Tä ei ollut nyt mikään tarina oikeastaan, vaan enemmänki mun ajatuksia ja tää oli myös vähäniinku kysymys, et MITÄ MÄ TEEN?? (oon kiitollinen millasist kommenteista vaan)
 

 

Kommentit

somebody notice me kirjoittanut 22.05.2021 - 23:45

Moi! Tulin vaan sanomaan, että hain apua ja sain sitä. Asiat ovat vielä vaikeita, mutta olen avun piirissä.
Ja haluaisin sanoa, että kun joku sanoo "Kannattaa hankkia apua nyt ettei mene pahemmaksi." tai "Kannattaa hakea apua varsinkin, kun se ei ole vielä niin paha." Niin siitä tulee sellainen olo ettei täs mitään oo ja enhän tarvi apuu ku ei tää oo mitenkään paha. Saa kertoa ajatuksia tästä.

Anonyymi 21.05.2021 - 10:47

Et kirjoittanut yhtään sekavasti, vaan varsin selkeästi.

Ei ajattelu ole huono juttu. Kyse on siitä, mitä ajattelee ja miltä se tuntuu. Koska ajattelu on sulle helppoa, voit ehkä pohtia minkälaisten elämää vahvistavien juttujen ajattelu ja opiskelu olisi sulle kiinnostavaa. Se vois olla yks tapa suunnata huomiota anoreksia-sekoilusta pois.

Mäkin kannustan puhumaan jollekin riittävän luotettavalle ihmiselle, kaverille tai mieluiten aikuiselle tilanteestasi. Kannattaa lähteä ratkomaan ongelmaa nyt kun se ei ole vielä kovin paha. Myöhemmin on vaikeampaa, jos syömishäiriö yltyy. Voimia!

samaistuja 19.05.2021 - 14:29

Moikka! Kuulostaa ihan samalle, mistä mä oon myös kärsiny. Oon myös 17v (kohta 18v) ja olen myös kärsinyt syömisvaikeuksista. Olen huomannut, että myös ystäville puhuminen auttaa. Sun täytyy olla rohkea ja pyytää apua, kaikki varmasti tahtovat vaan sun parasta.

Anonyymi 15.05.2021 - 23:07

Moi,
mun tyttö sairastui syömishäiriöön kahdeksannella luokalla. Mulle vanhempana se oli tosi tuskallista. Jo biologian näkökulmasta ajateltuna - vanhemman ensimmäinen ja tärkein tehtävä on ruokkia jäkikasvuaan. Siinä koin epäonnistuvani. Silti olen onnellinen, että asia paljastui ja hän sai hoitoa. Syömishäiriö on vakava sairaus. Kysyit mitä teet. Mä kannustan sua kertomaan jollekin luotettavalle aikuiselle. Jos hän ei kuuntele, kerro jollekin toiselle. Sulla on oikeus saada hoitoa ja oikeus saada elää elämää, josta voit nauttia. Se on mahdollista. Toivon sulle rohkeutta ja kaikkea hyvää!

Lisää uusi kommentti