En keksi otsikkoo

Otus Ikä: 12

Joo tota siis ajattelin vaan että voisin purkaa ajatulsiani tänne ja kenenkään ei tartte lukee tätä ellei välttämättä haluu... Varoitus kirjotelma sisältää 12v tytön kauheaa ajatustapaa, hyvä teitä on nyt varotettu.

Kaikki alko joskus kun olin tarhassa tutustuin yhteen tyyppään ja muutaman kuukauden päästä meilt meni välit, mä oikeesti seuraavina päivinä siel tarhan pihal itkin piilossa varjoissa. Must vaa alko tuntuu että kaikki alko pilkkaa mua. (Joo koska olin ihastunu siihe tyyppään jonka kaa mult meni välit ja mun vanhemmat oli saanu tietää täst ihastuksesta, samoin ne hoitajat ja muut lapset!) Ja pari kertaa muut lapset oli nähny mun itkevän mut ne vaa ingnooras ja kun ne oli jonkun 10 ihmisen mitan päässä nii ne nauro, mä ajattelin että kukaan ei ansaitse tämmöstä en edes minä.

Joten vaikka se sattui(henkisesti) mä tukahdutin mun tunteet, ei enään ihastumista, ei iloa, eikä surua. Jäljelle jäi vain viha, ja sitäkin yritin tukahduttaa. Siitä asti must on tuntunu siltä että ton jälkeen mä riitelin enemmän aivan kaikkien kanssa. Noin kuukauden päästä tosta mä aloin syöttää ittelleni sitä että se tyyppä vihais mua, se sattu mutta mä silti tolkutin sitä kunnes mä uskoin siihen. Eskarissa kaikki meni fine, kunnes ää tyyppä(sanotaan vaikka matti) piti leffaillan niitte kotona ja no mä olin ihan sillee: "mä en voi mennä!" mut tavallaan halusin. No mä sitten söin lunta ja toivoin että tulisin kipeeks, ja huomasinkin isäni kanssa juuri sinä aamuna kun olis ollu se leffailta että mul oli kuumetta. Skipataan tästä 1lk alkuun. Kun pääsin ykköselle olin ihan täpinöissä, varsinkin kun se 'matti' ei tullu mun luokalle. No mutta! Sillä 'matilla' oli kaveri(sanotaan vaikka aapo), ja ne jahtas mua.

En ollu yksin mulla oli mun kaks kaverii sanotaan vaikka milla ja elina, joten meitä oli 3 vs 2 mut oltiin silti häviöllä aina. Aina kun pääsin ulos välkälle nii ne sattu tulee just samaan aikaan mutta samoin mun kamut. Me juostiin niit pakoon mutta mä jäin kolmen puun väliin jumiin, yks oli lähes kiinni aidassa ja kaks muuta aukkoo oli 'tukossa' koska matti ja aapo tukki ne. Mutta mä en lannistunu vaan livahdin ketterästä siitä minimaalisesta välistä ja samalla kun juoksin pakoon niin katoin matin ja aapon kasvoja ja niitte ilme oli semmonen:  Mitä himputtii just tapahtu. Mut yleensä jäin jumiin aidan nurkkaan semmosen ison kiven viereen ja sitte (yleensä) matti tuli siihe sillee etten päässy pakoon ja käänty selkä muhun päin ja paineli mua sen takamuksella. (Ja nyt useemman vuoden päästä mietin että mitä hemulia!)  Yks päivä tulin välkälle myöhässä nii matti oli painanu elinan maata vasten ja aapo oli ottanu millan kii, Ne ei ees huomannu mua (siis matti ja aapo) ja mä vaan seison siin vieressä sillee : "Ööööööö...This is so..... " 

Kakkos luokal aapo vahto kouluu, mut tuli semmonen typerä reima ja yks päivä matti ja reima pölli kahen mun kamun kegät mut ne ei ees hipassu muhun! Nyt vitosell mun tunteet palas ja samoin ihastus tätä mattia kohtaan. Nykyään mä itken itteni uneen lähes joka ilta. Ja mun vanhemmat yhä kiusaa mua sillä että ne puhuu matista. Kiitos jos jaksoit lukea tarinani.

Kommentit

Lisää uusi kommentti