Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2020 » Totuus, anonyymisti

Totuus, anonyymisti

Nimimerkki 
Ankka
Ikä 
En halua kertoa

Tarina sisältää joillekin triggeröivää tai kuvottavaa materiaalia. Pro tip: Jos et jaksa lukea laita tekstistä puheeksi ja kuuntele samalla kun pelaat tai jotain.

Tilanne oli: söin tiettyä ruoka-ainetta kerran päivässä, en mitään muuta. Oikeastaan syöminen on väärä termi. Mä ahmin sitä kaksin käsin ja olin aina aivan ähkyssä. Tämän jälkeen näin loogisena vaihtoehtona oksentaa helpottaakseni oloani - ja myönnetään, myös jotten olisi saanut niin paljon kaloreita. No kurkkuni ei kestänyt tätä kauaa ja silloin tällöin oksensin myös verta.

Koko muun päivän minun PITI pysyä liikkeessa jotten vaan olisi lihonut. Näin kuitenkin kävi. Kyse ei - yllätys yllätys ollut kuitenkaan pelkästään syömisestä vaan olin muutenkin aivan pohjamudissa. Ajattelin suurinpiirtein, että olen täyttä roskaa ja muistan kun joskus pyöräiltyäni 20 km (senhetkinen ennätys) ajattelin, että "Nyt oon ehkä samanarvoinen kuin joku hyönteinen?".

Tapahtui: Äitini alkoi ihmetellä pahaa hajua kylpyhuoneessa ja meni etsimään hajun lähdettä. No sieltä löytyi se mun tietty nurkka missä oksensin aina samaan ämpäriin. Olin pessyn ämpärin huonosti viime kerralla. No äiti oli aivan järkyttynyt ja meni suoraan isäni luo huutaen: "TUUS KATTOON MITÄ KYLPYHUONEESSA ON OIKEIN PUUHAILTU!". Mä lannistuin heti ja menin vaan makaamaan lattialle odottamaan tuomiota. No huudot sieltä tuli, mutta mua ei lähetetty minnekkään vielä. Äitini uhkaili että jos ei toi homma nyt lopu, niin soitetetaan ambulanssi. No hädissäni vannoin etten enää ikinä oksenna, vaikka tiesin hyvin etten pysty toteuttamaan sitä.

Jatkoin sitten salaa oksentelua ja kuntoilua ja ne oli ainoat asiat mitkä "kannatteli mua elävien kirjoissa". No sitten äitini osasikin jo arvata että mitäs siellä kylpyhuoneessa oikein puuhaillaan kun kuuli epäilyttäviä ääniä uudestaan. Mä olin aivan hädissäni siinä kohtaa ja olin valmis paiskaamaan puhelimen äitini kädestä jottei lähtisi soittoa minnekään. En muista mitä tapahtui, mutta tässä hetkessä kävin psykologilla ja sinne lähti soitto.

Tapahtumat jatkuu: Herään, ahmin, oksennan, kuntoilen, nukun. Näin jatkui noin puoli vuotta.

"Tuomiopäivä": Tilanne oli tässä kohtaa se, etten edes käynyt koulua kunnolla. Joskus kävin 1 tai 2 tuntia koulussa ja joskus vaan skippasin koko päivän kuntoillakseni. No yhtenä päivänä olin taas skippaamassa kun äitini sanoin että tänään menen kouluun tai sitten lähden taas psykologille. Lähdin psykologille.

Tuomio: Mut laitettiin osastolle. Juuri se paikka mitä olin pelännyt kuolemani edestä. Mä olin shokissa ja olin täysin hiljaa. Itkin, mutta äänettömästi ja sillä hetkellä ajattelin että mua ne ei elävänä sinne saa. Mulle annettiin eteen valinta mennä "vapaaehtoisesti" autolla tai ambulanssilla vasten tahtoa. Osoitin ulospäin meidän autoa. Autossa koitin tukehduttaa itseni styroksinpalasiin mutta eihän siitä mitään tullut. Kamalimmat ajat elämässäni alkoivat tässä kohtaa. Joudun akuuttiosastolle jossa lähinnä maattiin sängyissä. Noustiin käymään vessassa tai kun joku huusi syömään.

Mä laihduin osastolla koska ahmiminen oli otettu multa pois. Mulle myös syötettiin lääkkeitä joita en ollut ottanut pitkiin aikoihin ja välttelin puhumista etenkin ahdistuksesta, koska silloin mut olisi vaan pumpattu täyteen Ketipinoria tai vastaavaa. Myöhemmin hoitokokouksessa rukoilin, että ne päästää mut pois, vaikka vihasin jokaista siinä huoneessa. Koitin väkisin esittää ystävällistä ja lupasin että teen mitä ne ikinä tahtoo. Tässä kohtaa olisin myös oikeasti pitänyt lupaukseni.

Mut siirrettiin kuitenkin jatkohoitoon toiselle osastolle, jonka päivät oli täysin samaa + sairaalakoulu. MILLÄ HITON LOGIIKALLA SEN PITÄISI TOIMIA?! No siellä sitten olin ja aina kun joku tuli juttelemaan pyrin kertomaan tasan mitä ne haluaa kuulla. Mun päätavoite oli vaan päästä pois sieltä. Joo ja ne oli säikähtänyt kun mun paino olikin alkanut laskemaan joten ne juotti mulle jotain hiton vitamiinisokerikermaa jota Nutrelitt-juomiksi kutsutaan. Tottakai söin myös kaikilla aterioilla. Mulla oli ateriasuunnetelma jota vihasin ja neuvottelin sen pois. Mä vaan tein mitä ne halus koska halusin itse pois sieltä.

No aika kuluu ja mä itken ja oon ahdistuneempi kuin koskaan. Mulla oli jo tarkka suunnitelma miten toteutan itsemurhan ensimmäisellä kotilomalla. Meinasin hypätä tietyltä sillalta autotielle ja jättää viestin sanoen, että kaikki tekemäni oli näytöstä ja vihaan jokaista jonka tunnen paitsi pikkuveljeäni. No näin ei käynyt ja jatkoin valehtelua mielialastani. Lääkärit oli Yritit itsemurhaa onnistuitko-luokkaa.

En kestä enää yhtään enempää osastosta joten skipataan nykyhetkeen: Oon päässy kotiin, kaikki uskoo että mä oon terve, jatkan lavastusta ja valehtelua, oon kokoajan hiton peloissani että joudun takaisin. Pakotan itseni kouluun joka päivä ja valvon öitä jotta saisin vaan olla tekemättä mitään tietoisesti. Mä halusin kuolla, mutta en suunnittele itsemurhaa. Oon saanut aika hyvät kulissit aikaan ja nyt jaoin kaiken anonyymisti. Mä uskon että mun vanhemmat ei lue tätä. Olkaa viisaampia kuin mä.

+1
+73

Kommentit

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Textual smiley will be replaced with graphical ones.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.