Sitten kun on sen aika..

olet arvokas Ikä: 16

Heipss. Luin täällä näitä tarinoita ja törmäsin yhteen tarinaan joka osu ja uppos aika pahasti. Sen tarinan inspiroimana täällä kirjottelen omaa tarinaa koska en oikeen tiiä mitä mun pitäis tehdä.
Pienenä mun vanhemmat eros, isä hankki uuden naisen, se vihas mua, en nähny isää paljoa. Välillä se haukku mua ja heitteli kasseja pusikkoon. Olin sillon 6v. Kävin jostain syystä psykologilla joskus 3luokalla. En edes tiedä miksi mä kävin siellä, mä vaan kävin. Äitin kanssa mulla oli hyvä olla. Mun äiti myös löysin uuden miehen joka rakastaa mua kun omaa lastaan.
Kaikki meni hyvin olin tavallinen pikku tyttö ja mulla oli suuri empatiakyky. Olin se lapsi, joka lohdutti ja itki kaverien kanssa vaan koska teki pahaa muitten puolesta. Olin se joka ei pitänyt itsestään huolta kun oli kiire pitää muista huolta. Yläasteella rupesin vasta tajuamaan mitä mun elämässä on tapahtunut. En ikinä käsitellyt niitä asioita jota mulle pienenä tapahtui. Annoin kaiken vaan anteeks enkä pystynyt näkemään ihmisissä mitään pahaa. Tuntui melkeen pahaa ajatella pikkuminää. En tiedä kuullostaako tyhmältä mutta niin se oli.
Mua ei kiusattu sen kummemmin koulussa. Välillä haukuttiin ja huudeltiin, mut ei mua kiinnostanut se. Seiskalla kuitenkin olin kaverini kanssa kun sain viestin parhaalta kaveriltani että hän oli joutunut osastolle sillä koitti itsemurhaa. Olin järkyttynyt enkä sitäkään asiaa koskaan oikeen käsitellyt. Soitin myös kerran yhelle pojalle ambulanssin koska oli tekemässä itsemurhaa ja oli kuulemma vetänyt lääkkeitä paljon. Olen oikeastaan kasvanut itsetuhoisten ihmisten ympärillä. Kokeilin kerran viiltelyä. Tiedän kuullostaa tyhmältä että kokeilin sitä mutta en mahda mitään. Niin se meni. En kuitenkaan ole sen jälkeen viillellyt kuin kerran. Molemmat kerroista tapahtui seiska luokalla. Ei silleen etteikö olisi tehnyt mieli ottaa veitsi käteen ja viillellä enemmän. En vain uskaltanut sillä äitini suuttui minulle julkisella paikalla kun näki nämä "naarmut".
Seiska ja kasiluokka meni siinä ja siinä. Mulle todettiin lievä masennus. Sekin valehtelemalla että asiat olisi paremmin mitä on. Olen nyt ysillä. Motivaatio täysin hukassa. Kaikkeen. Herääminen tähän maailmaan joka aamu tuntuu sodalta. Tähän kaiken päälle selvisi, että äitini on alkoholisti. Mikäs siinä. On ollut nyt puoli vuotta täysin turha olo. Itsemurha päässä koko ajan. En haluu satuttaa itteeni. Haluan pois. Haluun pois tästä tuskasta. Tuskasta olla tuntematta mitään. Kyllä luit oikein koen tuskaa vaikka en tunne mitään. En kykene olemaan ilonen. En muista millon viimeks oisin oikeesti ollu ilonen. Musta myös tuntuu että mä en kuulu tänne. Ihan ku olisin jostain ihan muualta vahingossa päätynyt tähän maailmaan. En pysty elämään todellisuudessa, ihan ku mitään todellisuutta ei olis. Oon vankina oman pään sisällä. Oman kehon sisällä.
En mä suunnitellu tän näin menevän. En kuitenkaan ole lähdössä vielä. Mä en voi. Mun itsetuhoset ei selviä siitä. En halua kuullostaa itserakkaalta, mutta niin se on. Toivon kuitenkin, että mä pääsen täältä maailmasta mahdollisimman nopeesti pois, koska tiedän, et mä en kuulu tänne. Tää paikka ei oo mua varten. En pysty tuntemaan täällä mitään. Jos oot tähän asti lukenut niin huhhuh oon pahoillani et tuhlasin sun elämästä aikaa tän lukemiseen :D kiitos kuitenkin et jaksoit lukee pienen osan mun elämästä

Kommentit

Vielä muillekin lumiukoille :D 30.04.2020 - 13:27

Loppu tulee meille kaikille lopulta mutta eikö se silloin ole ihan turhaa itse sitä ohjata ja jouduttaa kun mitä tahansa upeaa voi vielä tapahtua? Tulevaisuus on auki niin pitkään kun henki pihisee ja elämässä tarvitsee huonoja aikoja että pystyy nauttinaan hyvistä. Ihminen jolla menee kokoajan hyvin ei kohta näe sitä että kaikki on hyvin eikä pysty arvostamaan sitä mitä sillä on. On hirveetä kokea apaattisuutta, mutta yritetään olla vahvoja ja hakea apua! Jos tuntuu, että perhe tai kaverit ei kuuntele ja ymmärrä niin ammattilainen kuuntelee ja tekee parhaansa että saisit avun, koska siitä sille maksetaan ja yleensä empaattiset ihmiset hakee semmosiin töihin. Suosittelen purkamaan vaan kaiken pois sydämmeltä! itselläni helpotti pitkään jatkunut ahdistus josta tuli jo fyysistä painetta rinnalle kun sain kaiken kerrottua myös äidille terkan lisäksi ja siitä pääsin sitten terapiaan ja nyt tuntuu taas elämä paremmalta.
Tykkään quoteista, yksi lemppari on:
Everything will be okay in the end. If it's not okay, it's not the end. ”
—John Lennon

Vastaus uskovaiselle lumiukolle :D 30.04.2020 - 13:27

Itse elän melkein samanlaista elämää kuin alkuperäinen postaus, tsemppiä sinne simo paljon ja kaikille muillekkin!!!

Yritän auttaa 30.04.2020 - 13:27

Toivon että se tarina ei ollu just mun, mutta silti oon päässy nyt kiakesta yli ja muuttunu! Säki pystyt siihen jos vaan jaksat yrittää. Oot jo aika vanha silleen niinku jos kattoo nuoruudessa nii sun aivot on kehittyny silti. Yritä miettii asioita ja sitä, miten ne, jotka oikeesti rakstaaa sua nii miten kovasti niitä sattuu kun sua sattuu ja niihin se saattaa iskeä vielä kovemminkin vaikka se ei näy. Sen takia mä oonki muuttunu koska rakastamani ihmiset joita on tosi vähän ehkä viis joista kaks on perheen ulkopuolella nii on mulle tärkeitä ja mä tiiän että oon niillekki tärkee koska oisin muuten jo varmaan adoptoitu tai jotain, mutta oikeesti mieti asioita ja kerro vaikka jollekkin pls? Mä teen ihan pian sellasia käyttäjiä someen, missä yritän auttaa ihmisiä näiden asioiden kanssa, koska tää on tärkeetä ja oon käyny sitä vähän ittekki läpi ja se iski muhun aika kovin. Nyt oon sillä linjalla et haluan auttaa muita.
Muista että oot tärkee ihminen ja saat aina apua jos vaan pyydän oikeilta ihmisisltä! Mieti asioita jakerro jollekkin. Mieti kaikki positiivinen sun elämästä ja yritä kerätä se pahuutta vastaan tai jos se ei toimi niin pliis yritä pyytää apua. Sä saat sitä jos vaikka otat yhteyttä johonkin sosiaalityöntekijään tai jotain. niihin voi luottaa
LuvLuv

Nuortenlinkki 30.04.2020 - 13:27

Moikka,
Kiitos kun kerroit tarinasi. Pystytkö juttelemaan jollekin näistä itsetuhoisista ajatuksista? Olisi tosi tärkeää että pystyisit, koska puhuminen oikeasti auttaa. Jos tuntuu että oman vanhemman kanssa ei pysty juttelemaan, niin jonkun perheen ulkopuolisen turvallisen aikuisen kanssa.
Jos juttelu on vaikeaa kasvotusten, niin esimerkiksi Sekasin-chat auttaa. Kriisipuhelimeen voi myös soittaa ympäri vuorokauden, jos on paha olla ja haluaa jutella. Kriisipuhelin toimii numerossa 09 2525 0111. MLL:n lasten ja nuorten puhelin on auki arkisin 14-20 ja viikonloppuna 17-20 numerossa 116 111, sinne voi soittaa jos haluaa jutella aikuisen kanssa. 
Äidin juominen varmasti myös kuormittaa sinua todella paljon. Oletko kuullut Varjomaailma -nettisivuista? Varjomaailma on tarkoitettu tueksi niille nuorille, jotka kokevat haittoja vanhemman juomisesta. Varjiksessa pystyy varaamaan esimerkiksi kahdenkeskeisen chat-ajan luotettavan aikuisen kanssa, ajan voi varata täältä. Voit myös laittaa nimettömästi viestin meille Nuortenlinkin nettineuvontaan, jos haluat jutella tilanteestasi. Voit laittaa viestin tästä.
Kaikki kääntyy vielä parhain päin, paljon jaksamista sinne 

turha ihmine 30.04.2020 - 13:27

Joo ymmärrän sua tosi hyvi. mullaki oli sama juttu ku sulla.. Itsekkin olen viillelly ja nyt toista vuotta ja yli pari kertaa joutunu laitokseen ja osastolle. Miulla on viiltely "naarmut" kauheen näköiset. Ei siitä sen enempää. Toivottavasti kaikki menee ohi sun kohdalla.

16v kans ja pihalla ku lumiukko 30.04.2020 - 13:27

vihaan sitä miten herkkä oon. Oli mullakin vaihe kun en uskaltanu ajatella itteäni. Pelkään edelleen että ihmiset suuttuu mulle jos oon eri mieltä niiden kanssa.

16v kans ja pihalla ku lumiukko 30.04.2020 - 13:27

Mulla on täsmälleen sama olo. Itsemurha on koko ajan päässä taka-alalla. Mulla on vakava masennus. En uskalla satuttaa itseäni, mutta mä haluun koko ajan pois. Oon tällane uskonnollinen hullu että pelkään että joudun helvettiin jos tapan itseni koska tappaminen on väärin. Ja minkä vitun takia ei raamattu voi olla selkeä siitä koska jos oon ollu hengissä koko tämän ajan jonkun oletuksen varassa niin #... Sen takia täällä vielä heilun ja sen että olen "nössö" ja pelkään kipua. Viiltelemisen ajatteleminen saa huonon olon. Haluun koko ajan kans pois. Sori ettei mulla ole tähän vastausta. Ajattelin kirjoittaa kokonaisen novellin siitä kun joku tyyppi yrittää saada käsiinsä kivutonta myrkkypiikkiä. Sitä mä edelleen havittelen
Toi sun lapsuus kuullostaa tosi rankalta. Oon pahoillani että oot joutunu kokemaan tollasta.

Lisää uusi kommentti