Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2020 » Oon vitun hukassa klo 5.14 aamulla

Oon vitun hukassa klo 5.14 aamulla

Nimimerkki 
Neiti Täydellisyys
Ikä 
13

Moi. Mul on adhd. En tiiä et liittyyks se tähä mitenkää, mutsiis joo. Meiän tarina alkaa seiskaluokan alusta, joku 3kk sitte. Kesälomal oli iha perus, vietettii hauskaa aikaa frendien kaa ja syötii karkkii ja hengattii yömyöhää keskustassa vaik olis pitäny olla jo himassa. Mul oli myös sellane pikku tilanne, et mul oli sellast ”säätöö” yhen pojan kaa. Me pussattii toisiamme poskille totuudes ja tehtäväs jne. mut en sillee oikeesti ollu rakastunu siihen. Sit se kysy et haluunko olla sen kaa yhessä, ja sanoin et en. Sit se suuttu (koska pojat on JUST tollasia) tai sitä sattu, mut joka tapauksessa se ”veti meiän välit poikki” eli no, kaikki varmaan tajus.

Mä en oikee tiiä et millaset fiilikset tost oikee pitäis olla. Mut kumminki, unohetaan nyt toi, toi oli vaa sellane mikä tapahtu kesällä. ELI! mentiin seiskalle!!! jännäää!! uus koulu ja luokka ja kaikkee. Mua ei sillee hirveesti jännittäny, koska mul on paljon sellasia ”tuttuja” tai kavereita(?) mitä onkaa, keitä moikkaan aina käytävällä tms. mutsiis joo. Mainitsin tos aikasemmin et mul on adhd. Se oli ”paha” tai niinku ylipäätään OLI, sillonku olin pieni, eli tyylii 4-8 tai jotai idk man. Mut siis vaihoin kouluu ku menin seiskalle, ja mun vanha koulu oli siis vaan ala aste, nii toi ”uus” koulu oli paljon isompi. Mun kaikki 3 siskoo on ollu siinä ja kaikkee nii se ei oikee ollu sellane iso juttu et vaihoin kouluu. Mut mun pointti oli et se on isompi, ku siin on myös yläaste. Nii, sit ku menin seiskalle nii huomasin et mun adhd paheni, tai sillee jotenki. En oo iha varma et miten mä sen älysin mut jotenki. Mul on siis tosi hyvät välit mun vanhempiin, ja ne on edellee yhessä, nii pystyin puhumaa mun äitille kaikist mun fiiliksist tms. Mut joka tapaukses sain joku ehkä kuukaus sitte adhd lääkkeet!! En tiiä oikee et auttaaks ne, mut varmaa. En oikee huomaa mitää eroo, mutsiis kyl ne vissii vähä ainaki.

Nyt on siis syysloma ja ollaa käyty eka jakso 7 luokkaa. Tänää on sunnuntai eli mul alkaa taas huomen koulu! Mun perus koulu arki on et noh, jotkut tunnit on kivoi, jotkut opettajat on perseestä ja niitten tunnit on myös, iha basic. (paitsi ranska. mä opiskelen ranskaa. se on ihan vitun paskaa). Mut yleensä teen silleen et sanon et meen vessaan, sit meen yleensä just yhteen tiettyyn vessaan, ja sit vähän hengähän siellä, ja laitan huulikiiltoo. Se on mun sellanen salaisuus. Vaik ei se oikeesti mikää salaisuus oo, ei kukaa vaa ikin kysy siit 😂 mut se on mun sellanen oma juttu. Mä ostin kans hamsterin vähän aikaa sit. Sen nimi on ykä. ehk vähä tyhmä nimi. ei musta kyl. Sanon kaikille et sen oikee nimi
on yrjö mut et sitä sanotaan ykäks. En tiiä onks se totta, kai se on.

Mul tulee tällee öisin ku oon tiktokis tai muute vaan oon öisin, tulee vähä outo olo. Tai tälläne. Itken ain välil. öisin. seki on mun sellanen juttu et itken aina välillä öisin mun huoneessa. Välil mul on joku syy. tai niinku selvä syy. esim joku tyyppi tai et näin tiktokis jonkun surullisen videon. Välil ei oo mitää sellasta. Itken ihan muute vaan. En tiiä miks. Tänää oli sellane yö. Mul on oikeestaa ihan hyvin asiat. Mul on hyvä perhe, mun vanhemmat on yhessä ja niil menee ihan hyvin(?) ei ne ainakaa riitele kokoaikaa. Mul asuu viel yks sisko kotona. Se on välil kyl iha vitu perseest. Pöllii mun tavaroita ja kaikkee. Mut välil iha ok. Se on 18. En ny jaksa puhuu mun siskoist. Mul on oikeesti aika paljon kavereita. Ei sillee tosi paljon tosi hyvii. Mul on joku 3-4 tosi hyvää, mut tosi monta sellasta kelle ain meen juttelee tms. mut sillee et mul menee myös sillee ”sosiaalisesti” tosi hyvin. Et en oo yksinäinen. Välil kyl tuntuu siltä, vaik mul onki paljon kavereita. Ja siis mul on asiat tosi hyvin verrattuna monee muuhun. oikeesti. TOSI HYVIN. niinku for real.

Mitä enempää vois pyytää. Mul on perhe joka rakastaa mua, mul on paljon kavereita, mul on puhelin, pleikka, hamsteri, vaik mitä kaikkee. Eikä olla silleen köyhiä. Et jos tarviin jotai nii saan. Meil o aika iso hieno taloki.  Ja kaiken lisäks oon viel blondi jol on siniset silmät 😂 en sit tiiä et onks se joku ”beauty standard” jos se kirjotetaan tollee. Oon iha kauniski. Oikeesti välil must tuntuu TOSI KAUNIILTA. Välil ei. Yleensä sillon ku istun iltasin mun sängyssä yksin, ja oon pessy meikit. Meikkaamisesta mul tulee kaunis olo. Enkä meikkaa mitenkää kauheesti. Mun pointti oli et mul on mun elämässä kaikki super hyvin. Silti välil tälläsinä öinä must tuntuu et oon hukassa. Jotenki, jos koitan tiivistää mun ajatuksii nii aina mul tulee sana ”hukassa”. Lost. Eksyny. jotenki silleen. En tiiä haluunko kuolla. En ainakaa haluu tappaa itteäni. Itsemurha. Se sana jota kukaan aikuinen ei uskalla sanoo ääneen. Tai se aihe mistä ne ei uskalla puhua. Se kuulostaa aika lopulliselta. Kuolema. Jotenki, tuntuu välil siltä, että haluisin pois. Haluisin vaihtaa elämiä jonku toisen kanssa. Ees päiväks. Haluisin vaihtaa mua rakastavan perheen ja mun ärsyttävän mut silti mulle rakkaan parhaan kaverin, jonka synttärit on huomenna, ykän, mun siskot, mun koko elämän, jonku toisen kanssa.

En tiiä onks tää itsekästä. ajatella tälleen. Varmaan. Tai niinku että kuka vitun hullu ny haluis vaihtaa tollasen elämän johonkin toiseen? Mä. Välillä mä mietin et entä jos kuolisin. Nykyään vähän useemmin. En tiiä haluisinko sitä OIKEESTI. Haluisin vaa nähä et miten ihmiset sit reagoi. Se aina ilonen ja niin kaunis, suosittu ja hyvä koulussa. Miks just sen piti kuolla. Sen haluisin nähä. Ketkä olis niitä jotka itkis silmät päästään. Mut en ikinä vois tehä sitä mun äitille. Se on tosi rakas mulle. Se meinas käydä kerran, tai ehk useemmanki. mut, ku mä synnyin, tulin 3kk liian aikasin. Siin oli kuulemma hengenlähtö lähellä. ja siis OLI. oli ihme et selvisin. Oon kävelevä ihme bitches. Miettikääs sitä. Mut nii. Jos kuolisin nii pääsisin myös pois. kauheeta. Tai joutuisin. Jotenki pääsisin tuli mielee. Aina tulee jos mietin kuolemista. En sit tiiä et onks tääki vaa perus teini ajatteluu. varmaan. Mut kuka vaan voi kuolla huomenna tai vaik tänään. Tai vaik ens viikolla. ja sit millää mitä on tehny ei olis mitään välii. Viime talvena kävi silleen. Yks 16-vuotias poika. Se kuoli mopokolarissa keskustassa. Se oli sellanen mopoilijapoika. En mä sitä tuntenu. Mut, oltiin just tulossa takas kotii mun serkun synttäreiltä, ja katottii et miks keskustas on nii paljon kaikkii valoja. Mentii sinne mun vanhempien kaa. Muistan vieläki mihi jätettii auto. Se oli S-marketin pihalla. Se koko juttu. Mä näin ku sitä elvytettiin. Se kuoli sinä iltana. Sit siihen kohalle vietiin lyhtyjä, meki vietiin, vaik ei se meille kuulunu, ei me sitä tunnettu. Oli mun iskän mukaan koko kylän suru.

Mentii joku aika sen jälkee sen muistotilaisuuteen. Mä melkei itkin siellä. Sit en jotenkaa viittiny. Miettikää. Sit lähettii sielt mun äitin kaa, ja ku oltii autossa nii mä aloin itkemää. Mä itkin NIIN paljon. Mä olin tosi paskana siitä. Vaik en ees tuntenu sitä, jotenki se itketti mua kauheesti et se ei aamulla tienny et se kuolee. Miettikää, se itketti mua. Se ei tienny et se olis sen vika päivä. Mä itkin sen eteiseen jääneille kengille. Sen äitin puolesta. Sen todennäkösesti petaamattomaks jääneen sängyn puolesta. Sen puolesta, et sen kauheen illan jälkeen, kun sen vanhemmat meni kotiin, ja sit joskus kun ne sai voimaa mennä sen huoneeseen, kaikki oli niinku se oli ne jättäny. Se ei ollu miettiny mitään, ku se oli lähteny illalla ulos. Se ei ollu miettiny, miten se jättää sen tavarat sen huoneessa. Se ei ollu miettiny et mikä on viimenen asia sen huoneessa jonka se näkee. Mä itkin kaiken ton puolesta, samaan aikaan. Sen äitin puolesta, joka ei varmaan enää ikinä voinu siirtää niitä tavaroita. Joka ei ikinä voinu pedata sitä sänkyy joka oli jääny aamulla petaamatta. mä itken nytkin. Vaik koitan kirjottaa. toi on vaan niin... itkin kaiken ton takia. Itkin niin paljon ku pystyin. Itkin enemmänki. Itken edelleen ku ajattelen noita juttuja. Itkin sillon ku huomasin et kaikki ne lyhdyt ja kynttilät oli poissa. Itkin, ainaki melkein, vaik tiesin et ne oli pakko ottaa pois. Sillon oli jo varmaa kesä. Nyt siin on pari jotain ruukkua. Siit on jo kohta vuos. huomenna. huomenna siitä on vissiin 9 kuukautta. Niin kauheen surullista. Ei puhuta siitä enää. Alan koht itkee uudestaan.

Huomenna me aiotaan pitää mun kaverille yllätyssynttärit. Niistä 5 tyypistä jotka siellä sitte on ei kukaan tiedäkkää et tänä yönäki mä itkin. Eikä ne tiiä että tänä yönä oon täällä kirjottamassa mun elämästä. Ne ei tiiä, jos en kerro. Nää on näitä mun tälläsiä omia pikku salaisuuksia. :) Ettekä pidä mua nyt minää huomiohuorana. Kerran, ku olin vähän juonu, mitä en oikeestaan ikinä tee (en tiiä saaks nyt sellasen kuvan, mut oon 1 juonu sillee kunnolla, jos maistiaisia jostai siiderist mökillä ei lasketa, ja se oli joku aika sitte mun siskon kaa). Mut eli olin vähän juonu, ja menin snäppäämään mun ”boy best friendille”. Puhun nyt ihanku oisin jossain leffassa. Mut no mun poikapuoliselle hyvälle kaverille, joka on myös mun naapuri. Ku seiskaluokka alko, mentiin eri luokille, ja se alko hengailemaan tottakai sit niitten luokan porukassa. Joka on ihan ymmärrettävää. Tottakai. Mitä muuta se ois tehny. Mut se ei sillon seiskan alussa hirveesti ollu enää meiän kaa, ja huomasin kyl sen. Sit menin sillon laittaa sille snäppii/viestii edelleen (vähän juoneena) ja sit kerroin siinä et mua harmittaa et se ei enää oo nii paljoo meiän kaa tms ja itkin vähän. Ihan basic sinänsä.

Tähän väliin on hyvä sanoo että se kaveriporukka missä se mun poikakaveri (huom! ei poikaystävä!) hengas, oli koostunu meiän yhteisist kavereista jotka oli sil luokalla, ja muutamast uudesta tyypistä, ja siitä kenen kaa mul oli säätöö kesällä. Ja hengattiin/hengataan aina välillä niitten kaa välkillä ja kyl ne on meille iha tuttuja tyyppejä. Sit yks siin porukassa olevist tyypeistä (mun kaveri) sano jotain et ”miks itkit sillo” ja sit olin sillee häh? Ja se mun poika kaveri oli vaa jossain kohas heittäny niille et olin itkeny. Ei se mua sillee jääny oikeestaa vaivaamaa et se oli sanonu niille. Se oli ollu sellanen heitto. Et ne ei ollu puhunu mitää paskaa tai mitää musta mut joo, sit mun paras kaveri kuuli sen, ja oli sillee et ”miks et sä mulle kertonu”. (sori et selitin hirveen pitkästi). Siin kohas jotenki heräsin. En oikeesti puhu ikinä mun asioista. Tai no tottakai puhun. Mut en niistä minkä takii itken öisin. Jos niit nyt ees on. Mut sellasista OIKEISTA ongelmista. Tai oikeesti vaikeista asioista mitä käyn läpi. En puhu niistä. En puhu niistä tunteistä mitä tunnen ku mun sisko huutaa mulle. En puhu siitä miltä must tuntu ku se huus mun naamaan et oon vieny siltä kaiken ja et oon kuollu sille. En oo puhunu kellekkään siitä muistosta mikä mul on mun lapsuudesta, ku ollaan mökillä ja se huutaa et toivoo etten olis ikinä syntyny. Tai siitä miltä must tuntuu ku katon itteeni peilistä ku itken.

Tai miltä must tuntuu niinä öisinä tunteina. Ku ulkona on pimeetä ja kaikki nukkuu. Niist asioista mitä käyn läpi öisin mun päässä. Tai siitä kuolemajutusta. Siitä tunteesta mikä mulle tulee ku oon jossain korkeella ja mietin et mitä jos hyppäisin alas. Tai siitä et haluaisin vaihtaa elämää jonkun kanssa. En puhu ikinä oikeesti vaikeista asioista. En ikinä. En kellekkään. En ees mun äitille. Ne asiat vaan unohdetaan. Ne kaikki anteekspyynnöt mitkä oisin halunnu. Ja tarvinnu. Kaikilta jotka satutti mua. Kaikilta niiltä mun vanhan luokan pojilta jotka satutti mua enemmän ku kukaan, mut jonka tajusin vast jälkeenpäin. Mun siskolta. Mun parhaalta kaverilta. Siltä mun poika parhaalta kaverilta. Kaikki ne anteekspyynnöt joita en ikinä kuullu. Mä vaan hyväksyin. Mä en tarvii mitään anteekspyyntöjä. Mä en tarvii mitään. Kyllä mä selviin. Oon aina ennenki selvinny. Ajattelin just tällästä deep lausetta minkä nyt pilasin ku kirjotin tän tähän. Mut.

Mun iskä just tyyliin eilen kehu et miten pidän mun huoneen aina siistinä. Jos se näkis miltä mun pään sisällä näyttää. En pysty ikinä olemaan jos mun huone on sotkunen. Aina jos on pari vaatetta lattialla nii laitan ne takasi kaappii 48h sisään. Aina pitää olla siistiä. Mun huone on yleensä aina siisti ja hyvässä kunnossa. Täl hetkel ei ku vähä vaatteit lattial, mut kyl mä kumminki taas siivoon ne päivällä pois. Mut silti mun pää on ihan vitun sekasin. Sotku. Mess. Onkoha se sit just sitä adhdta. Oon nyt kirjottanu joku 1.5h tätä, hirveesti kaikkee kirjotettavaa. Pitäsköhän kirjottaa kirja. Varmaan, mut joo, en lopeta. En ihan vielä. Miettikää. oikeesti. Kattokaa nyt mua. Ettehän te nyt oikeesti mua voi kattoo, mut miettikää! Oon just se sellanen ”täydellinen tyttö”. Ehkä oon vaa ylimielinen. Mut se kenestä ei ikinä uskois, se jota vanhemmat pitää enkelinä, kai. Ees mun paras kaveri ei tiiä. Ees sille en oo ikinä kertonu näist öistä. Joskus niit on enemmän, joskus vähemmän. Niit silti on. Mä oon kyl varmaan just se kenestä ei uskois. Tai sit oon vaan ylimielinen ja oikeesti kaikki ajattelee et oon kyl just tällänen. Taikuus on kuollu. Kuolema, mennääks me taas tähän aiheeseen vai. Välillä must kyl tuntuu et ois helpompi vaan kuolla tai niinku kadota. Mut vaan silleen et voisin sit nähä miten ihmiset reagoi. En aio tappaa itteäni tai tehä itsemurhaa. En ainakaa vielä. Mul tulee aina tiettyjä asioita mieleen ku mietin tätä. 1. mun äiti. ja kaikki mun läheiset ihmiset. En voi niitten takia. 2. Haluun asuu yksin helsingissä, olla 20 ja asuu yksinopiskelijana. Haluun kokee sen. 3. En oo viel kokenu kaikkee. En oo pannu ketää 😂 En oo viel menny naimisiin. En oo viel ollu missää bileissä. On viel asioita jäljellä. Muistakaa se!

Mut no esim täs tänä yönä, vähä ennen ku aloin kirjottaa tätä, mul tuli taas se fiilis, et oon hukassa. Se on ihan kauhee olo. Se varmaa liittyy jotenki adhdseen. Mun tekee AINA rikkoo jotain. Kerran olin lukemas ranskan kokeeseen ja meinasin rikkoo mun kirjan. Täl kertaa meinasin paiskata mun puhelimen maahan. Oikeestaa paiskasinki mut se osu tyynyy, eikä se ollu sellane oikee paiskasu. Täl kertaa rikoin viivottimen, pakko oli jotain rikkoo. Tulee sellane kestämätön olo. Kestämätön. Mahdoton kestää. Tuntuu et räjähtää. oonkohan mä iha hullu 😂 Koht tähän tulee joku vitun työntekijä kommentoimaan “et ole hullu ❤️, oletko puhunut tilanteestasi jollekkin?“ KYLLÄ OLEN.

Mutjoo, ehkä tuun tänne toistekki. Oliks hyvä? Tää oli tosi terapeuttista. Kello on ny 06.38. Miettikää. Mut joo. Kommentoi jotain kivaa. Hyvää yötä ja huomenta ❤️ Nähään toistekki.

+1
+6

Kommentit

🤗09.11.2020 18:15

Moikka ! 🤗
Ihanaa, että sulla on hyvä elämä. ❤️
Kurjaa, että sun sisko on sanonut sulle tollaista. 😢
Suosittelen, että kirjoitat nettikirjeen MLL:n nettikirjepalveluun.
Kerro siinä nää kaikki asiat.
Pyydä siinä aikaa Lasten ja nuorten puhelimen chattiin.
Eli ajanvarauschattiin.
Jos et uskalla mennä chattiin, laita viesti Nuortenlinkin nettineuvontaan.
https://lasten-ja-nuorten.kirjepalvelu.mll.fi/
Tsemppiä ! 🤗
❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

+1
+2