Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2020 » Jos kuolisin pois, kaikki ois onnellisempia.

Jos kuolisin pois, kaikki ois onnellisempia.

Nimimerkki 
miks just mä
Ikä 
13

Miks just mä? Miks mä sain tän taakan mun harteille. Kun multa kysytään ”mikä hätänä?” En halua kertoa, mut nimitetään huomiohuoraksi ja et keksin kaiken. Kun yritän selittää, en osaa. Ei tää oo se et joku mun mummo on kuollut ja tiedän mun surun syyn. Mun vihollinen oon mä itse. Kun mieli huutaa et pitäis hypätä rekan alle ja yritän samalla taistella ajatusta vastaan, niin on hankala sanoo mikä mul on.

Kun googlasin ”Miten olla onnellinen?” En saanut vastausta. Ehkä mun kohtalo on olla tuomittu laiska paska jonka ainut elämäntehtävä on tappaa itsensä ennenkuin kuolo korjaa luonnollisesti pois. Oonhan mä hyvä koulussa ja näin, tai niin kokeiden numerot kertoo... tunneilla piirtelen käteen ja raavin itteeni klemmarilla, todellisuudessa oon tyhmä kuin saapas ja itken ennen kokeita, koska en oo tehny mitään. Lopulta kun kaikki hajoo käsiin, kaivan laatikosta mun terävimmän terän ja viillän. Kylkiin, reisiin, käsiin. Toivon ettei kukaan nää, kun kyyneleet ja veri sekoittuu pyörremyrskyksi ja tekee uuden tekohymyn mun kasvoille. Rumille ihraisille kasvoille. Vaikkei kukaan mua huomaakkaan.

Mä olen se iloinen tyttö joka hymyilee aina. Ihan kuin mulla ei ois tunteita. Äiti sanoo et tää on sitä murrosikää, ja kaikki kokee ja tuntee näin. (En kyllä kertonut kaikkea) Oikeastiko? Onko normaalia olla viilellyt kolme vuotta ja suunnitella itsemurhaa, miettiä kuinka tappaa itsensä: nälkäkuolema, hukkuminen, yliannostus?? Mitä vielä. Miks mulle ei anneta onnea.

Mulla on kavereita, oikeesti ei. Ei mul oo ketään kelle puhua, kukaan ei ota mua vakavasti. Oon väsynyt elämään ja vihaan itseäni. Vihaan niin niin paljon. öisin itken ja toivon etten aamulla enää herää, toivon ettei viillot tulehdu ja ettei veri oo sotkenut lakanoita. Missä menee normaaliuden raja? Mitkä ajatukset ovat normaaleja. Kaikki luulee et oon vaan se huomionhakunen teini joka haluu bisseä ja poikkiksen. En ole. Olisimpa laiha. Tai edes kuollut. Miks ees kirjotan tätä? Tai miks ees elän... haluan toisen elämän, jonkun jossa voin olla onnellinen ja jonkun jossa näen itselläni tulevaisuuden.

Jos luit tän niin hyvää loppuelämää just sulle, oot hyvä noin <3

+1
+20

Kommentit

Anonyymi21.03.2020 16:47

En oo mikään asiantuntija😅 voin kyllä yrittää auttaa....sun täytyy vaan oppii sanoo ei, aina ei voi sanoo joo. Mieti miten asioitten sun mielestä pitäs mennä. Uskon et oot ihan mahtava tyyppi ja tarinasta päätellen kokenut. Muista vaan että sä et jää tän asian kanssa millään tavalla yksin!❤️

+1
+5
Aavikkokettu15.03.2020 14:47

Itsetuhoisuus on tosi kamalaa ja musta ihan perseestä. Älä pliis satuta ittees sä kadut sitä myöhemmin. Oot varmasti mahtava tyyppi ja sano vastaan niille idiooteille ja huuda se oikeesti auttaa sano opelle puhu sun vanhemmille ja sun äiti on oikeesti aika typerä jos se luulee et itsetuhoisuus ja kuuluu murrosikään.

+1
+9
Nuortenlinkki11.03.2020 13:53

Hei,

olet tosi rohkea kun kerrot omista ajatuksistasi ja vahva, kun jaksat taistella. Kerrot tarinassasi tosi vakavista ajatuksista ja teoista. Laittaisitko viestiä meille nettineuvontaan, missä voidaan jutella yhdessä mikä sun oloa helpottaisi. Voit laittaa viestin tästä

Pahan olon kanssa ei tarvitse jäädä yksin, laitathan viestiä. Kaikki kääntyy vielä paremmaksi! heart

+1
+12