Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2020 » Ei mulla oo täydellistä elämää

Ei mulla oo täydellistä elämää

Nimimerkki 
Aivan rikki
Ikä 
19

Mä haluaisin sanoa että mun elämä on hyvä, koska se on. Mutta mä en pysty siihen. Mulla on vanhemmat jotka antaa mulle rahaa jos mä tarvitsen, maksaa mun harrastukset yms. mulla on oma huone, netti, puhelin, vaatteita, kaikkea mitä tarviin, mutta mä en ole kiitollinen. Kyllä, se on brutaalia ja kaikkien mielestä mun pitäis olla kiitollinen niin hyvästä
elämästä. Mutta te ette nää mitä mä nään.

Miten elämä joka kaikille vaikuttaa hyvältä on paska? Mulla on pitkään ollu ongelmia sosiaalisissa käyttäytymismetodeissa ja koulunkäynnissä. Vaikka kuinka mä yritän mä jotenkin aina pilaan kaiken, syynä näihin on se et mulla on adhd joka diagnosoitiin vasta pari vuotta sitten, se joka aiheuttaa mun käytöksessä ongelmia myös opiskelun kanssa. Ongelma tietenkin on se, että se diagnosoitiin vasta mun lukion alussa jolloin mun numerot niin ala- kuin ylä-asteelta on oikeasti paskat. Mä en pysty muistamaan yhtään kertaa jolloin mun vanhemmat ois ollu ilosia mun koenumerosta tai kannustanu mua opiskelemaan, molemmat niistä on lukion käyneitä ja toinen myös yliopiston jolloin ne odottaa multa ihan helvetisti kaikkea varsinkin kun mun sisarus ihan sika hyvä kaikessa.

Mä oikeasti oisin tarvinnu 6-9 luokilla vanhemman joka ois sanonu et mun numerot on hyvät ja jos mä jatkan opiskelua mä saan vielä paremmat, mutta mä en koskaan saanut sitä joka laski mun itseluottamusen miinukselle. Mä tappelen mun vanhempien kanssa paljon ja yleensä ne on jostain ihan sika typerästä syystä. Mä muistan vieläkin joskus 8-9 luokalla mä lähdin toiseen maahan matkalle mun vanhempien kanssa. Kun me oltiin tulossa takasin meille sytty tosi iso riita, joka aiheutti mulle taas sen tunteen ett nyt mä voisin lähteä ja kukaan ei huomais.

Ja nyt mä oon osasyypää tähän, mä tedän, mä oon se joka sanon jotain mä oon se joka sanon pahalla äänensävyllä jotain ja joku ei tykkää siitä. Mä tiedän et mun pitäis syödä mun adhd lääkkeitä mutta mitä jos mun vanhemmat käyttää sitä tekosyynä mun käytökseen...

Ennenku joku ehdottaa joo mä hain apua mun koulu psykologilta, sanotaan niin et ei auttanu paskaakaan, mä yritin kertoa sille miltä musta tuntuu ja se aina sano et se johtuu mun iästä.... se johtuu mun iästä ei ne vanhemmat tahallaan sua satuta, repien mua tukasta, kädestä , heittäen teräviä asioita sua päin,ei ne tahallaan... sen jälkeen mä en oo hakenu apua, ei ne pysty auttamaan, ja vaikka mä oon harkinnu nytkin meneväni juttelemaan psykiatrille se ei oo ikinä paikalla kun mä tarvitisisin sitä.

Sanoin mun vanhemmille, mä oon puhunu niille paljonkin, mut se ei toimi. Mä kerroin niille että mä oon masentunu ja ne sanoi et en ole, mä sanoin et mä oon ajatellu itteni tappamista ne ei huomioinut sitä... ihan sama mitä mä sanon se ei toimi.

Joku mussa meni vaan rikki, mulla on hyviä ja mulla on paskoja päiviä. Ihan sika pieni asia voi laukasita tän tunteen kuten jos joku sanoo et mä oon huono jossain, vaikka mä en tuntisi sitä mä saatan masentua ja mä en pysty olemaan kenenkään kanssa. Ja vaikka kuinka paljon mä haluan mä tiedän että mua ei voi enään korjata, liian monta vuotta joka päiväistä sisäistä kipua. Joo mä oon tosi ilonen, jos sä tapaisit mut mä hymyilen paljon ja oon avulias, mutta vaikka kuinka mä autan muita valitsemaan toisen polun mulla ei oo ketään. Mä oon yksin, mä tykkään yksinäisyydestä mutta sen jälkeen kun mä sain kavereita netin kautta mä oon tuntenu oloni yksinäiseksi mitä mä ennen en. Nyt mä oon oikeasti yksin, ei mua voi auttaa enään, ei edes mun adhd lääkitys mä oon jo menny liian kauas mä oon jo luovuttanut.

Tää on varmaan tosi sekava, ja täynnä kirjoitusvirheitä, mutta mä halusin kirjottaa tän jonnekkin koska mulla ei oo tällä hetkellä taas hyvät oltavat. Toivottavasti teillä muilla menee paremmin kun mulla.

+1
+82

Kommentit

Aavikkokettu02.04.2020 17:32

Mäki riitelen mun äidin kaa isän kaa en voi ku se on kuollut pari kk sitte... Mun äiti kohtelee mua kuin lasta oon anoreetikko mutta ei mua silti tarvi kohella ku 5 vuotiasta. Oon sijaisperheessä ja välil mulla on nii paha olla että oon meinannut karata... Joku päivä karkaanki

+1
+76
Nuortenlinkki30.03.2020 16:33

Moikka,

kiitos kun jaoit tarinasi. Olisi tärkeää että pääsisit purkamaan omia ajatuksiasi juttelemalla. Ikävä kuulla että psykiatri ei ole ollut paikalla, kun olisit häntä tarvinnut. Onko mahdollista sopia tapaamisia etukäteen niin, että tietäisit ennalta miten hän on töissä. Joskus on niin, että tuntuu ettei saa apua, kun sitä yrittää pyytää. Silti ei pidä luovuttaa, tsemppiä hurjasti siihen että jaksat yrittää. Myös esim. Sekasin-chattiin voi mennä juttelemaan, jos tulee äkillinen tarve puhua jonkun kanssa. 

Kaikki kääntyy vielä parhain päin, ethän luovutaheart

+1
+73