Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2019 » Yritin tappaa itteni

Yritin tappaa itteni

Nimimerkki 
badboi
Ikä 
16

Tarina alkaa siitä, kun mua alettiin kiusata nelosella. Siitä asti mun itsetunto on ollut melkeinpä olematon, vaikka kiusaaminen loppukin, kun yläaste alkoi. Aina välillä on ollut hyviä hetkiä, mut kuitenkin aina alkaa se alamäki...

Kasin alkupuolella mun kaverit alkoi kiinnittämään huomiota mun itsetuhoisuuteen ja siihen, etten jaksanut tehä mitään tai nähä ketään, puhuu kellekkää, käydä koulussa. Mun kaverit meni kertomaan koulun terkkarille, et ne on huolissaan musta ja siitä sitten meninkin koulupsykologille, kenelle väitin aina et kaikki on ihan hyvin. 

Mun elämä olikin sit aikamoista vuoristorataa ysiluokan alkuun asti. Mut sitte alkoi se loputon alamäki. Suljin kaikki ihmiset ulkopuolelle ja makasin aina vaan mun omassa huoneessa. Kävin välillä koulussa ihan vaan siksi, et pääsen luokalta. Ysin helmikuussa sit päätin, et en enää haluu elää. En halunnu enää aiheuttaa muille sitä paskaa fiilistä ja halusin mun oman paskan olon pois, mikä oli itsekästä ajatella niin. 

Otin siinä sitte yks ilta ihan älyttömän määrän pillereitä, mut se vaikutus kesti niin pitkään, et seuraavana päivänä pääsin vielä kouluun. Olin silloin ihan sekasin ja en muista koko päivästä paljo mitään, mut siis jälkeenpäin mulle on kerrottu et mä olin vissii istunu tunnin aikana käytävällä ja mun kaks kaverii oli tullu siihen ja olin kertonu niille mitä tapahtu. Sen mä muistan et ne vei mut terkkarille ja kerto sille et mitä oli tapahtunu. Seuraava mitä muistan oli, et lähin koululta ambulanssilla ja siitä lastensairaalaan... 

Sairaalasta en ekasta päivästä muista muuta kuin et ne hoitajat koko ajan kyseli, et miks mä haluun kuolla ja sit muistan sen, ku mun äiti tuli sinne sairaalaan ja se vaa itki ja se oli kai lukenu mun päiväkirjasta muutaman viimeisen sivun eli se ties aika tarkasti et mitä oli tapahtunut... Silloin kun näin sen, miten paskana mun äiti siitä oli, päätin et jos mä jään eloon, en tee ikinä mitään, mikä satuttais mun äitiä. 

Olin siinä sit viikon sairaalassa ja puhuin miljoonan eri ihmisen kaa siitä, mitä tapahtu ja muistan yhen hoitajan, kuka oli aivan ihana! Se oli ainoa, kenelle pystyin kertoo rehellisesti, mitä mun päässä liikkuu. Se jopa tuli moikkaamaa mua sitten kun pääsin pois sairaalasta. 

Mut joo otin niitä lääkkeitä sen verran et ensihoitajien mukaa samalla määrällä ois voinu mennä kuuden aikuisen miehen henki. Alkoholia ei hirveesti enää litkitä, kun maksa aika huonossa hapessa... 

Viikon sairaalajakson jälkeen mut siirrettiin psykiatriselle osastolle, missä jouduin olla vaan kolme päivää, koska itkin niille ohjaajille koko ajan sitä, et mun on pakko päästä kotiin ja nähdä mun siskoo, koska mun sisko oli kans ihan paskana. Ja siinä kohtaa kerroin iskälle, mitä oli tapahtunut ja se sai tulla osastolla käymään…

Pääsin kotiin ja sit olin kuukauden pois koulusta, koska en pystynyt mennä tunneille. Sitte mut laitettiin yksityisopetukseen ja lopulta sainkin kaikki aineet suoritettua, vaikka välitodistuksessa olikin pelkkii nelosia. Mut mulla oli parhaat opettajat, ketkä ymmärsi mun tilanteen ja ne auttoi mua saamaan kaikki arvosanat ajoissa.

Tällä hetkellä en oo mistää yhtä kiitollinen, ku siitä et oon elossa, ja et mul on NIIIIIIN paljon ihmisiä ympärillä!❤️

+1
+212

Kommentit

Julia Nuortenlinkistä11.07.2019 13:21

Moikka badboi ja kiitos tarinastasi!

Mahtavaa kuulla, että olet saanut apua, ja että ympärilläsi on ihmisiä, jotka todella välittävät sinusta.

Tarinasi on oivallinen esimerkki siitä, miten epätoivoinen tilanne voi lopulta kääntyä paremmaksi. Siihen harvoin pystyy täysin yksin, sillä jokainen meistä tarvitsee joskus tukea ja apua muilta ihmisiltä. Vaikeissa elämäntilanteissa muut ihmiset saattavatkin osoittautua valtavaksi voimavaraksi oman selviytymisen kannalta. 

Erittäin paljon tsemppiä jatkoon ja koita myös nauttia kesästä yhdessä läheistesi kanssa!   

+1
+198