Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2019 » Olenko "normaali"?

Olenko "normaali"?

Nimimerkki 
Kunnossa?
Ikä 
16

Elikkäs hei, mie oon juuri amiksessa aloittanut tyttö ja ajattelin kertoo miun ajatuksia nyt tänne, kun en miulla ole oikein muuta paikkaakaan.

Mie tuun hyvin tavallisesta perheestä, miulla on kaksi sisarusta ja vanhemmat. Oon käyny nytten terapiassa yms. 7.lk lähtien, mutta miun käynnit on nyt loppumaisillaan. Aspergeria mulle ollaan suurimmassa määrin epäilty, mutta ei siitä varmuutta ole, kun en oikeen tule toimeen noitten työntekijöitten kanssa.

Josta päästäänkin hyvin miun ensimmäiseen ongelmaan: miulle ihmisille puhuminen on vaikeaa, riippuen tilanteesta, mutta yleisesti jos mun muistot paikassa, jossa olen ollut on huonoja, en pysty edes puhumaan siellä kellekkään vaikka yrittäisin ja ainut huono kokemus koko paikasta miulla on siis se, että mut tavallaan pakotettiin sinne enkä ees tajunnu et miks jouduin sinne.

Mun vanhasta peruskoulusta en hirveemmin pitänyt. Tunsin silloin yhden tytön, joka oli miun kaveri, mutta samalla kiusas mua, oikeastaan siinä oli silloin kaikki tytöt mukana, jolloin vuorotellen yksi meistä oli yksin ja muut kiusasivat, tämä "ystävä" oli suurimmaksi osaksi kiusaamassa ite ja jos et tehnyt hänen mukaansa jätettiin sinut yksin. Hän lähti joskus 7.lk, jolloin jouduin alottaa terapiaa ja luulen, että se johtuu osaksi siitä, että tajusin sen kaiken mitä hän oli tehnyt ja syytin suurimmaksi osaksi itteeni, koska olin ollu niin sinisilmäinen ja muutuin hiljasemmaksi.

Terapiasta oli tavallaan hyötyä, koska tajusin asioita itsestäni, mutta nyt mua ahdistaa nekin sitten. Esim. mulla on nuoresta asti ollu tapana nähdä asioita, mutta ne on vanhemmaks tullessa lieventynyt, mie olin ajatellu, että ne ois normaaleja, koska peruskoulun alimmilla luokilla meillä oli tapana mennä eräällä hylätylle talolle, jossa mie aina näin jotain ja muut oli mukana. Mun näyt on sekä positiivisia että negatiivisia esim. muistan edelleen pienenä ehkä joskus 5v, olin meidän pihalla, kun mun päältä meinas ajaa ihan kamalasti autoja, muistan et se tuntu tosi aidolle ja pystyin myös kuulemaan ja haistamaan ne, mut nykyään ne ei ole noin pahoja eikä niitä kovin useasti tule. Mulla on myös oma maailma, jota olen pääni sisällä työstänyt pienestä asti ja johon liittyen näen useasti asioita.

Mie pidän myös erittäin paljon väreistä, ja tämän takia kaikki piirtäminen yms. on mulle tärkeää. Mulla on tapana myös aistia ihmiset silleen jännästi väreinä, jonka luulisin olevan, joku mun oma tapa yrittää käsittää muita, kun mulle on vaikeeta ymmärtää muita välillä ja sit must tuntuu et mie sanon vääriä asioita aina kaikille ja et kukaan ei pidä musta. Mulla oikeestaan on tapana aistia melkeinpä kaikki väreinä, joista kaikkia en ole aina aistinut vaan "luonut", kun mulla on ollut "tarvetta" sille.

Mun on muutenkin hyvin vaikeaa luottaa keneenkään ja joissain tilanteissa en pysty puhumaankaan, mutta sitten taas mua ei vois kiinnostaa puhuminen muille yhtään, vaikka olen nyt yrittänyt tässä kehittää itteeni ja yrittää ees välillä puhua vaikka musta alkaa tuntua, että en pystyis tai ees jaksaisi.

Mutta niin muuten mulla on menny hyvin, oon tuttuja saanut uudessa koulussa, en valitettavasti hirveen hyvin uskalla tutustuu niihin, kun mua pelottaa et kerron vahingossa jotain minkä en tajua olevan henkilökohtasta/outoa. Ala mille opiskelen on mulle mielenkiintoinen ja oon myös tehny netin kautta pari tuttua.

Elikkä niin oon vaan miettinyt et onks mussa oikeesti jotain vikana? Vai miks miut alunperinkään terapiaan heitettiin.

+1
+41

Kommentit

Nuortenlinkki28.10.2019 9:38

Moikka! Kiva että kirjoitit tänne, nopeana vastauksena: olet normaali! heart Oletko kuullut ikinä valikoivasta puhumattomuudesta, eli selektiivisestä mutismista? Sillä tarkoitetaan tilanteita, jossa puhuminen ei vain onnistu vaikka itse tahtoisikin puhua. Siitä voi lukea lisää esimerkiksi täältä: https://ohohanke.fi/2019/08/25/selektiivinen-mutismi-ahdistavan-vaikea-p...

Terveisin, Henna Nuortenlinkistä

+1
+40