Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2019 » Lääkäri, lääkärin perään...

Lääkäri, lääkärin perään...

Nimimerkki 
Raskaan metallin rambona
Ikä 
16

Olen 16, pian 17-vuotias tyttö. Olen aina käynyt läpi ahdistuneisuuden, masennuksen ja paniikkihäiriön oireita. Kun olin 15, sain tarpeekseni. Olin tekemässä "sen pahimman" mitä voisi. Mutta kerroin siitä hoitajalle ja sain apua. Ei kauaa mennyt, olin jo osastolla, jossa minua kaltoinkohdeltiin, sillä olen useimmiten hyvällä tuulella muiden läsnäollessa. Olen muutenkin erittäin hyväkäytöksinen, joten kun minulla on "mood swingejä" ihmiset eivät ymmärrä, suuttuvat jne.. Ja tämä on jatkunut aina.

Minulla ei oltu määrätty lääkkeitä, mutta osastolla minut pakotettiin syömään lääkkeitä, jotka tuottivat huonoa oloa. Kerroin ja valitin usein siitä, mutta minulle määrättiin vain lisää sitä samaa lääkettä, oloni vain paheni. Oireisiini on kuulunut myös huono keskittyminen, päänsärky, ahdistus, suuret itkukohtaukset ja se etten jaksa MITÄÄN. Olin osastolla yli 2 kuukautta.. Ja se vaikutti koulunkäyntiini todella, olinhan silloin jo ysillä. Minulla oli paljon poissaoloja, mutta opettajat eivät edelleenkään ymmärtäneet tilannettani, ja kaiken lisäksi, minulla on ollut hoidossa useita aukkoja, esimerkiksi lukuisat seulat vain koska sanoin "ystäväpiirini ei ehkä ole paras".

Lukihäiriönkin kanssa tässä oltu jo pidempään, enkä koskaan ole pystynyt lukemaan kirjoja. Nyt olen ollut hoidottomana yli 2 kuukautta, avohoidossa, sillä sote neuvottelut ja muut... Joiduin saamaan kolmetuntisen paniikkikohtauksen, ennen kuin opettaja tajusi, että minulla on hätä, mutta hän pelasi mielummin, kuin tuli auttamaan, joten muut opettajat tulivat väliin. Ja nyt käyn koulussa psykologilla juttelemassa asioistani.

Olen todella väsynyt, mutta olen hieman paremmassa tilassa, kuin vuosi sitten, kun olin osastolla. Mikään muu, kuin uskoni ei ole muuttunut. Tulin kristitystä satanistiksi, sillä en anna kenellekkään kunnioitusta, jos minua ei kunnioiteta. Nyt seuraavassa valmistavassa koulutuksessa on ollut vaikeaa juurikin kunnioituksen saaminen ja muistihäiriöni. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, että minut otetaan vakavasti, eikä minua kohtaan oltaisi niin aggressiivisia koska olen "lisäluokalla, kun en päässyt muualle".

Sillä pääsin lukioon, mutta halusin parantaa ja ottaa aikaa itselleni. En tiedä mitä minulle olisi käynyt, jos en olisi alkanut juttelemaan yhdelle henkilölle, joka pelasti minut, hän näytti kuinka joku voi olla tukenani aina. Ei minulla koskaan paljoa ystäviä ole ollut, mutta nyt minulla on poikaystävä pari sydänystävää ja tuttuja. Pitää vain muistaa, että kaikesta selviää, on aina selvitty. Ja kaikista tulee joskus jotakin, vaikka ei itse sitä näkisikään, mutta jos tekee työtä sen eteen.

+1
+20

Kommentit

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Textual smiley will be replaced with graphical ones.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.