Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2019 » Joskus paikalla muttei koskaan läsnä

Joskus paikalla muttei koskaan läsnä

Nimimerkki 
Sekavaa
Ikä 
18

Aloitan varmaan muistoista lapsuudesta (6-13v). Niistä hyvistä ja huonoista hetkistä mitä koetaan perheessä. Sillon ei tullut ajateltua muuta kuin että tämä on normaalia. Minulle oli siis normaalia lapsena odottaa todella fyysistä rangaistusta pienimmistäkin virheestä. Jatkuva pelko siitä, että oma perheenjäsen pystyy satuttamaan silmittömällä tavalla. Jatkuva pelottelu ja uhkailu mahdollisista rankaisutavoista ja kova huuto olivat melkeen päivittäisiä. En vieläkään käsitä täysin kuinka syvälle se vaikutti ja kuinka pahaa vahinkoa se mulle aiheutti.

Muistan oikein hyvin muutaman kerran, kun iso mies seisoi mun edessä ja huuti, se näytti siltä että se haluaa taas aiheuttaa mulle kipua, niin se sitten tekikin. Se sama mies josta olisi pitänyt ottaa mallia, rakastaa, kutsua isäksi ja ehkä joskus vielä halatakkin. Suhteet vanhempiini olivat lapsena/nuorena etäiset ja mun oli todella vaikea sen mallin ja kasvatuksen mukaan luottaa kehenkään aikuiseen lapsena.

Kun aloin kasvaa, lapsesta varhaiseen teiniyteen (9-14v) alkoi todellinen haaste. Kotona säännöt ja rangaistukset olivat ailahtelevia ja isä rupesi käyttämään paljon alkoholia. Se toi hänestä sairaamman puolen esille liiankin hyvin. Omasta mielestään henkilön joka omistaa lastensa ajatukset, kehon, mielipiteet ja tavarat, niitä määräten mielensä mukaan. En sano että elämäni sen ihmisen kanssa on ollut aina hirveää mutta huonoja muistoja ja tapahtumia ikävä kyllä on enemmän kuin niitä hyviä.

Meillä ei vieraillut ihmisiä tai muita perheitä pitkiin aikoihin lapsena ja myöhemmin kavereiden vierailut ja heillä käymine jäi vähäiseksi, joten terveempien perheiden elämän tarkastelu ja siten meidän perheen tilanteen kritisoiminen itse, oli melkein mahdotonta. Pitkään isäni oli minulle tärkeässä asemassa, kun koitin kasata itseäni nuorena teininä. Jatkuvien pettymysten ja hänen lisääntyneen ja haitallisen alkoholinkäytön takia jäin asiassa aika puille paljaille ja päätin eristää itseni hänestä. Kun puhuin hänelle, olin siinä mutten koskaan läsnä. Sain alkaa kasaamaan itseäni maailman monista tuhansista arvoista ja vaikutteista ja etsimään sitä mitä minä haluan olla ja mistä pidän. Samaan aikaan jylläävä murrosikä sekoitti soppaa omalla tavallaan.

Mun vääristynyt ruumiinkuvani ja sosiaalinen epävarmuuteni eristi minua omalla tavallaan kun pääsin yläasteelle, koin olevani todella yksin, miettien kotona tapahtuvia asioita ja vaieten niistä. Onneksi ensimmäinen harrastukseni nuorena, loi paljon valoa arkeeni, opetti onnistumisesta, sääntöjen kunnioituksesta ja kontaktista toisiin ihmisiin.

Minulla alkoi yläasteella, pahentuvien kotiolojen, yksinäisyyden, omien sosiaalisten ongelmieni takia olla paniikkikohtauksia, masentuneisuutta ja itsetuhoisuutta lisäksi koulunkäyntini oli todella vaikeaa. Pääsin asioissa eteenpäin ysiluokan lopussa, kun muutin asumaan asuntolaan, pois kotoa.

Kevyesti kerrottuna lapsuudestani ja sen paskoista tapahtumista. Onneksi myöhemmin vanhempana, aloin käydä juttelemassa psykologilla ja saada itseäni eteenpäin ja kasaan. Nykyään opiskelen ja asun omassa kämpässä, minulla on ystäviä jotka on aitoja ja välittää, taloudellinen tilanne on hyvä. Mietin välillä että lapsuuden paskat tapahtumat muokkasivat musta sen kuka oon nykyään. Minuuteni hinta on vain todella suuri.

+1
+59

Kommentit

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Textual smiley will be replaced with graphical ones.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.